torstai 7. marraskuuta 2013

Toivepostaus: Mun opiskelu ammattikorkeakoulussa

Multa on pyydetty ihan älyttömän monesti postausta siitä, mitä opiskelen. Oon venyttänyt tän postauksen tekemistä sen takia, kun halusin pystyä kertomaan teille myös tästä toisesta vuodesta, jolloin erikoistutaan. Nyt on toisen vuoden syyslukukausi jo aika loppusuoralla, joten nyt ois hyvä aika tälle postaukselle, olkaa hyvä!

Opiskelen siis Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (klik!) liiketaloutta (klik!) muoti- ja vähittäiskaupan kärjessä (klik!). Musta tulee siis tradenomi (klik!). Tää koulu kestää suunnilleen 3,5 vuotta, mutta aikaa voi nopeuttaa tai pitkittää halutessaan.

110604_saran_yo_293_2_2

Alunperin lukion abivuonna ajattelin, että haluan Tampereelle opiskelemaan liiketaloutta, sillä halusin oppia tuntemaan uuden kaupungin. Kävin kuitenkin juttelemassa opon kanssa, sillä mulla ei oikeastaan ollut mitään hajua, mitä haluan tehdä isona. Ajattelin, että liiketalous vois kiva, sillä tradenomit voi työskennellä niin monessa eri paikassa ja kaupan ala kiinnosti jo silloin. Siinä vähän aikaa juteltiin (itseasiassa Larppa oli mun kanssa, sillä sillä oli ihan sama ongelma) ja opo ehdotti meille, et mitä jos jäisittekin Jyväskylään, sillä täällä on ainoana Suomessa liiketaloudessa muoti- ja vähittäiskaupan kärki ja se vois sopia meille. Muistan, et ajattelin "Jes, vihdoin jotain, joka kuulostaa oikeasti kiinnostavalta!" 

2012-09-12 14.45.16

Pääsykokeet:

Pääsykoemateriaalit tulee nettiin vapun jälkeen ja noin kuukausi siitä on sitten pääsykokeet. Otin tosi rennosti niihin lukemisen abivuoden toukokuussa ja kuten voi arvata, en päässyt sisälle (multa puuttui vaan kolme pistettä, mutta silti olin jollain varasijalla 70, eli taso oli kova). Onneks mulla oli kuitenkin työpaikka, jossa pystyin tekemään töitä välivuoden ajan. Seuraavana keväänä oli kuitenkin kauheat paineet päästä opiskelemaan ja kävinkin uusimassa äikän ja enkun kirjoitukset, sillä paremmilla kirjoitusten arvosanoilla saa paremmat lähtöpisteet ammattikorkeakouluun. Lisäksi panostin pääsykoemateriaalien lukemiseen paljon enemmän kuin viimeksi. Materiaaleja oli kaksi: suomenkielinen ja englanninkielinen. Luin kuukauden ajan n. viisi kertaa viikossa niin, että suomenkielisen useamman kerran läpi ja englanninkielisen paristi niin, että ymmärsin kaiken, mitä siinä kerrottiin. Lisäksi pääsykokeissa on matikkaosio, joka on pääosin prosenttilaskuja ja päättelyjuttuja. No, panostaminen kannatti, sillä pääsin kirkkaasti sisään (sain 14 pistettä yli alimman hyväksytyn pisterajan). Jyväskylän ammattikorkeakouluun on vaikea päästä, mutta ei mahdoton.

2012-09-13 14.35.38_2

Ensimmäinen vuosi:

Koulun alkaminen jännitti mua paljon! Onneks Larppa ja Laura-serkku oli mun kanssa samassa aloitusryhmässä. Ensimmäinen vuosi mennään oikeastaan kokonaan saman luokan kanssa pakollisia kursseja opiskellen. Ja voin kertoa, että ne pakolliset aineet ei ollu kauheen mieluisia ja välillä tuntu, et onkohan tää sittenkään se oikea paikka mulle, mut niistä ei kannata masentua! Voin luvata, et nyt toisena vuotena voit opiskella vain niitä asioita, jotka oikeasti kiinnostaa. Ensimmäisenä vuotena opiskeltiin mm. matikkaa, kirjanpitoa, juridiikkaa, kansantaloutta (huh, tää oli maailman kuivin kurssi, sillä en tajunnut mitään mistään), ruotsia, johtamista, viestintää ja enkkua. Jännitin ensimmäisiä tenttejä, mutta ihan turhaan, sillä lukion kokeet oli paljon vaikeampia kuin ammattikorkeakoulun tentit! Täällä ei tarvitse tenteissä kirjoittaa mitään esseitä, riittää kun vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi kysymykseen. Luulin myös, että tentteihin tarvitsee lukea kauhean pinon kirjoja, mutta yleensä on pärjännyt yhdellä kirjalla per tentti. Lisäksi kun lueskelee opettajien tekemiä luentoja netistä niin pärjää hyvin. Ainoastaan yhden kirjan oon joutunut puolentoista vuoden aikana ostamaan, joten meininki ei ole lähellekään sellaista kuin lukiossa.

IMG_0649

Toinen vuosi / erikoistuminen:

Ensimmäisen vuoden keväällä haetaan eri kärkiin eli erikoistutaan. Meidän koulussa noita kärkiä on mm. muoti- ja vähittäiskauppa, finanssiala, myynnin osaaja, urheilutoiminta, kirjanpito ja henkilöstöasiantuntija. Mä hain siis tuohon ensimmäiseen ja pääsin siihen myös. Nyt sit opiskelen noita kärjen pakollisia kursseja ja muita vapaavalintaisia kursseja. Pakollisia kursseja tähän mennessä on ollut esim. web desing, jolla opetellaan tekemään itse nettisivut, tuotetuntemus, jolla opetellaan tietoutta erilaisista kuiduista ja kankaista sekä tullaan opettelemaan, millaiset vaatteet sopivat parhaiten millekin vartalotyypille ja retailing, jolla opetellaan yleistä tietoutta vähittäiskaupasta. Tänä vuonna on myös kurssi, jolla opetellaan ottamaan hienoja valokuvia tuotteista ja voittekin arvata, että odotan sitä innolla! Samalla kurssilla tehdään myös näyteikkuna eli päästään kokeilemaan visualistin hommia. Lisäksi tullaan tekemään omia projekteja ja mun ja Larpan projekti tuleekin näkymään myös täällä blogissa lähiaikoina. ;) Eli tiivistettynä voisin sanoa, et saan opiskella sellaisia asioita, jotka mua oikeasti kiinnostaa ja joita saattaisin tutkia ihan huvikseni esim. netistä! Pakollisten kurssien lisäksi voi ottaa sellaisia kursseja, jotka kiinnostavat, esimerkiksi mä olen valinnut johtamisen kursseja pakollisten kaveriksi.

IMG_9336

Mitä musta tulee isona?

Toi kysymys on ahdistanut mua aina ennen, sillä rehellisesti vastatessa, mulla ei ole koskaan ollut mitään haaveammattia. Nyt viimeisen vuoden aikana mulle on alkanut selkenemään, mitä haluan tehdä ja nyt ongelma onkin, et vaihtoehtoja on niin monta, että en tiedä, minkä valitsisin! ;) Voisin haluta olla esim. franchising- yrittäjä jossain vaateketjussa tai vaikka sisäänostaja! Oon nyt työskennellyt ruokakaupassa reilut pari vuotta ja vaikka mun työpaikasta pidänkin, niin haaveilen, että tulevaisuudessa saisin työskennellä jossain vaatekaupassa, sillä on ne vaatteet ja asusteet vaan ehkä enemmän mua kuin jugurtit ja maidot.

IMG_9216

Aika monesti oon saanut kuulla, että tradenomeista tulee kaupan kassoja ja jos oikeasti haluaa päästä kaupan alalla johtotehtäviin, niin kannattaa käydä kauppakorkeakoulu (eli yliopisto). Mua naurattaa tää väite, sillä ihan samanlailla ne yliopistonkin käyneet saattaa joutua istumaan kaupan kassalla jos muita töitä ei ole tarjolla. Harvoin kukaan suoraan valmistuttua pääsee johtotehtäviin, oli käynyt sitten ammattikorkeakoulun tai yliopiston, työkokemus vaikuttaa tässä ihan hirveästi. Kun oot valmistunut tradenomiksi ja tehnyt muutaman vuoden oman alan töitä, voit jatkaa opiskeluita ammattikorkeakoulussa, jolloin suoritat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (klik!), joka vastaa ylempää korkeakoulututkintoa eli samaa, minkä saat yliopistosta. Tää on hyvä perustelu niille vanhemmille ja sukulaisille, jotka pitää yliopistoa ainoana vaihtoehtona lukiosta valmistumisen jälkeen. ;)

2012-09-04 13.08.12

Huh, tulipas paljon asiaa yhteen postaukseen! Yritin laittaa tähän mukaan hyödyllisiä linkkejä esim. sellaisille, jotka ei tiedä, mikä tradenomi on (tätä kysellään multa aika useasti). Oon kirjottanut tän nyt mun omien kokemuksien pohjalta käyttäen meidän koulun nettisivuja tukena, joten mikään asiantuntia en kuitenkaan oo! :D Jos jäi vielä jotain mietityttää niin aina saa kysyä! Muistan ite, kuinka pihalla olin kaikesta kun ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haku silloin pari vuotta sitten olin ja oisin toivonut, että ois ollut joku, jolta ois voinut näistä kysellä. Toivottavasti olin teille nyt avuksi! :)

40 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Voi että 1 kirja per tentti... Täällä mennään essee vastauksilla ja 5-6 kirjalla/tentti :D mutta mitäs kirjoilla väliä, kuhan oppii niin se on pääasia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin niinpä! :) emmä sitä yhtäkään kirjaa oo aina lukenu kun panostan niihin open muistiinpanoihin ja et osaan ne ;D

      Poista
  2. Hui kamala, kuinka tuttuja juttuja oli osa näin kauppiksen käyneenä. Varsinkin toi katetuottolaskelma-kuva nostatti erityisen paljon kylmiä väreitä! :D Mut vaikuttaa kyllä muuten paljo mielenkiintosemmalta, näyteikkunoiden tekeminen on kyllä ihan sika kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se nostattaa mussakin niitä kylmiä väreitä! :D

      Poista
  3. Mielestäni ammattikorkeakoulun ylempää tutkintoa ja yliopiston maisteritutkintoa ei voi oikein verrata keskenään eikä pitää ns. saman tasoisina, kun esimerkiksi jo opintopisteiden määrä eroaa paljon. Ylempi amk-tutkinto 60-90 op ja maisteritutkinto 120 op.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ylempi ammattikorkeakoulututkinto rinnastetaan korkeakoulututkintojen järjestelmässä yliopistossa suoritettavaan ylempään korkeakoulututkintoon. Ylemmän AMK-tutkinnon suorittanut on siis kelpoinen hakemaan virkoja ja tehtäviä, joissa vaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto." "Tutkinnon tuottama pätevyys: master-taso, useimmiten kelpoisuus vastaaviin tehtäviin" (http://www.jamk.fi/opiskelijoille/opinto-opasylempi/opiskelijana/ylempiammattikorkeakoulututkinto) Tuota siis tarkoitin. :)

      Poista
    2. Periaatteessa sama asia, käytännössä työmarkkinoilla yliopiston käyneitä arvostetaan enemmän. Tää on fakta, ei millään pahalla, tarkotus ei oo ilkeillä!

      Poista
    3. Mä oon taas kuullut et nykyään se ei mee enää niin vaan töihin otetaan se, joka vaikuttaa pätevimmiltä siihen työhön :) ammattikorkeasta valmistuneita arvostetaan sen käytännön kokemuksen ansiosta nykyään

      Poista
    4. Niin ja vaikuttaahan tähän tietysti se, että mihin työhön haetaan. Jos mä haluan esim johonkin vaateketjuun sisäänostajaksi, uskon että mulla on siihen hommaan paremmat mahdollisuudet päästä kuin esim kauppakorkean käyneen, sillä oon opiskellut just sitä mitä se työ edellyttää :)

      Poista
  4. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vaihtoehto on myös tehdä maisteriopinnot ulkomailla, jolloin tradenomistakin voi tulla akateeminen maisteri ;) Tämän reitin tein itse. Mielenkiintoista lukea, millaiset tradenomi-opinnot on JKL:ssä, mä opiskelin Haaga-Heliassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uskon, et toi on aika suosittu vaihtoehto! tai ainakin tuntuu, että kaikki haluaa ulkomaille :D

      Poista
  5. Mitä pidät Jyväskylästä kaupunkina?:) Suunnitelmissa nimittäin muuttaa vuoden päästä opiskeleen sinne luokanopettajaks:) Tiedätkö muuten, että minkä väriset haalarit on luokaopettajaks opiskelevilla?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun on vaikea sanoa tästä sellasta puolueetonta mielikuvaa, sillä oon asunut täällä aina :D mutta siis pidän tästä kaupungista paljon ja ei harmita yhtään, että "jouduin" jäämään tänne opiskelemaan. täällä on paljon opiskelijoita eli nuoria, keskustassa on tarpeeks hyviä vaatekauppoja (aina vois olla enemmänkin :D), kauniita ja hyviä lenkkipolkuja ja maisemia ja muutenkin oon viihtynyt täällä :) ööh, nyt heitit pahan! :D joillakin oli ainakin valkoiset, mutta en kyllä osaa vastata tähän.. :D

      Poista
    2. Okl:n haalarit on punaiset :)

      Poista
    3. kiitos selvennyksestä! :)

      Poista
  6. Mielenkiintonen postaus, kiitos tästä! Mulla on yhtenä vaihtoehtona hakea opiskelemaan liiketaloutta keväällä, joten luin enemmän kun mielelläni aiheesta omakohtaista kokemusta/näkemystä :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla, tarkotus olikin, että ne jotka tätä koulutusalaa miettii, sais tästä vinkkejä! :)

      Poista
  7. Oho teillä on noita ihan samoja asioita ku mulla oli kauppaopistossa ollessani, katetuottolaskelmat ja kirjanpidon jutut sun muut tuli tutuiksi (ja enää en taida muistaa mitään niistä) :D Mä kun tässä tuota kevättä ajatellen oon miettiny eri kouluja joihin vois hakee ni tää teiän koulu vois olla yks potentiaalinen, tuo samainen linja ku sulla (muoti- ja vähittäiskauppa) kiinnostais ! :) itselläkin pyörii töissä mielessä se, että olispa näitten jugurttien ja leikkeleiden sijalla jotain ihania vaatteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih no siinä tapauksessa pistät haussa valinnan jamkiin! ;D

      Poista
  8. Pakko korjata, että ylempi amk tutkinto ei vastaa ktm-tutkintoa :) mutta mikäli tradenomina haluaa kouluttautua lisää niin kannattaa mieluummin hakee suoraan maisterivaiheeseen kauppakorkean puolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vastasinkin tähän jo ylempänä :)

      Poista
    2. Valitettavasti yamkin arvostus on hiukan kyseenalainen. Itse olen viittä vaille valmis sosionomi. Jos opiskelen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon sosionomista, en saa siltikään sosiaalityöntekijän pätevyyttä, vaan mun on käytävä avoimessa yliopistossa lisäksi sosiaalityön aine- ja perusopinnot. Aika hankalaksi on tämä tehty :/ Pelkkä amk-tutkinto on vasta viime aikoina "tunnustettu", mutta tietoisuus siitä, mitä töitä ylemmän amkin käynyt voi tehdä, on vielä hieman hakusessa työnantajien näkökulmasta. Kuitenkin, siinä mielessä ylempänä kommentoinut anonyymi siitä, että maisteritutkinto on opintopisteiltään laajempi, on väärässä, sillä kokonaispisteiltään amkin + ylemmän amkin käynyt on laajempi, koska esim. sosionomikoulutushan kestää 3,5 vuotta, ja kandissa kestää 3 vuotta.

      Poista
    3. Mä en kyllä osaa sanoa nyt mitään kun ei oo omakohtaista kokemusta :/

      Poista
  9. Ootko saanut uusia ystäviä koulusta? :) Eiks oo jollain tavalla tylsää,kun sulla jo sieltä luokalta löytyi kaksi ennestään tuttua ihmistä? Eikse vähän rajoita uusiin ihmisiin tutustumista? Tai ymmärrätkö mitä tarkoitan? :)

    Mietin siis vain,ei ollut pahalla tarkoitettu lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se ois voinu rajottaa uusiin ihmisiin tutustumista mut kyllä me eli mä ja laurat mentiin tonne kouluun kaikki sillä asenteella et ois kiva tutustua uusiin ihmisiin ja kolme kaveria sieltä saatiinkin :) kyllä ne samanhenkiset ihmiset bongaa yleensä aika nopeesti :)

      Poista
  10. ei vitsi kiitti! Nyt tiiän mihin ehkä haen jatko-opiskelemaan! =)

    VastaaPoista
  11. Olika sulla kuinka hyvä keskiarvo lukiossa ja minkälaisilla papereilla valmistuit?:) Ois kiva tietää et paljon vaaditaan et pääsee ees pääsykokeisiin!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiketalouden hakijat pääsee kaikki pääsykokeisiin :) mut mun keskiarvo oli jotain yli 8, jolla saa täydet pisteet ja sit kirjotin terveystiedosta L, äikästä, enkusta, matskasta ja ruotsista M ja espanjasta C ja tollasilla sai muistaakseni paria pistettä vaille täydet pisteet koulumenestyksestä :)

      Poista
  12. tää sun postaus oli nimenomaan loistava esimerkki siitä, ettei ammatti"korkea"koulua ja yliopistoa voi millään tavoin verrata toisiinsa :D kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta nyt tuntuu et kaikki yliopistossa opiskelevat loukkantui tästä postauksesta? :D mun tarkotus ei ollu kertoa mitenkään et amk ois parempi kun yliopisto tai vertailla niitä keskenään vaan kertoa vaan millasta mun koulu on kun sitä niin paljon on pyydetty.

      Poista
  13. Vitsi, kuinka mielenkiintoinen postaus! En ole ennen kuullutkaan tuollaisesta suuntautumisvaihtoehdosta. Oli mukava lukea muiden samaa alaa opiskelevien kokemuksia :) Itse opiskelen Oulun ammattikorkeassa International Business -koulutusohjelmassa. Tykkäsin sun blogista muutenkin kovin paljon, ja aion ehdottomasti jäädä seurailemaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tästä ei varmaan kovin moni tiiäkkään kun tää on vaan Jyväskylässä! :) voi että, kiva kuulla! :)

      Poista
  14. Kiitos tästä postauksesta! Hain itse juuri JAMK:iin tradenomiksi ja tavoitteena on päästä tietenkin sisään, sekä päästä opiskelemaan myöhemmin juuri muotia ja vähittäiskauppaa. Asun aika kaukana, joten jännittää kamalasti olenko syksyllä muuttamassa aivan uuteen kaupunkiin ja aloittamassa uutta koulua, hui! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä et tästä oli hyötyä! :) mä pidän peukkuja, et pääset sisään, jyväskylä on kiva paikka asua! :)

      Poista
  15. Heippa! Osaatko sanoa, voiko liiketalouden opintoja aloittaa toisella paikkakunnalla ja silti päästä Jyväskylään opiskelemaan muotia ja vähittäiskauppaa (jos se alkaa vasta toisena vuotena ja ensimmäisen vuoden keväällä siihen haetaan)? Onnistuuko tällänen vai pitääkö päästä sinne Jyväskylään perusopintoihin ja sitten on mahdollisuus erikoistua? Toivottavasti sait nyt kiinni, mitä ajoin takaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sain kiinni! Nyt täytyy sanoa, et en ole ihan varma, miten noi siirto-opiskelijoiden siirrot tapahtuu, koska Jyväskylän amkiin on aika vaikea päästä opiskelemaan. Jamkissa kuitenkin on siirto-opiskelijoita, niin se on kyllä mahdollista! En vaan tiiä, että mitä sit siltä opiskelijalta edellytetään, et se pääsee tekemään siirron :D

      Poista
  16. Heippa :) On tässä suunitteilla hakea kevään yhteishaussa tradenomiksi ja mietinkin nyt että mitenkä hankala sitten toisena vuotena on päästä juuri tuonne muoti- ja vähittäiskauppa alalle? Kun ei itseä oikein muut alat tuolla kiinosta niin mitäs sitten kun vuoden on opiskellut kunnes tulee suuntautumiset, ja ei pääsiskään tuonne haluamalle alalle :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni meillä pääsi kaikki, jotka hakivat tuohon kärkeen sinä vuonna, kun mäkin aloitin sen. Sinne haettaessa kirjoitetaan teksti itsestäsi, jossa kerrot, miksi haluat kyseiseen kärkeen ja vakuutat opettajan, niin uskon, että pääset kans! Täytyy nyt sanoa, että en muista vaikuttiko ensimmäisen vuoden menestys tuohon kärkeenpääsyyn? Mut jos jostain syystä et pääse siihen, niin niitä kursseja voi opiskella muutenkin jos vain mahtuu mukaan. Eli kärjen opiskelijat pääsee niihin automaattisesti ja muut paikat täytetään ilmottautumisjärjestyksessä. :) Muutama kurssi on sellainen, johon ei pääse kuin kärjenopiskelijat.

      Poista


  17. Tradenomi on tulevaisuuden ammatti. Kuten postauksistasi käy ilmi vaihtoehtoja liiketalouden koulutusohjelman sisällä on monia. Tulevaisuudessa tullaan tarvitsemaan talouden alan moniosaajia.

    Kävit postauksessa läpi tunnelmia juuri sinun tulevaisuuden osalta. Epätietoisuus tukevasti ammatista ja tulevaisuuden työtehtävistä on varmasti monelle yhteinen tunne. Koen, että tradenomi-opiskelijoilla on nykytilanteessa hyvät mahdollisuudet työllistyä. Vaihtoehtoja on rajaton määrä, työpaikka voi löytyä yllättävältä taholta.

    Yrityksillä on raha tiukassa, ja yrittäjyys on vaihtoehto, mitä moni joutuu harkitsemaan vaikean työllisyystilanteen keskellä. Liiketalouden koulutusohjelma tarjoaa hyvän mahdollisuuden myös yrittäjyyden polulle.

    Oli mielenkiintoista lukea toisen liiketalouden opiskelijan ajatuksia koulusta. Itselläni on ensimmäinen vuosi menossa Karelia ammattikorkeakoulussa, ja suuntautuminen edessä ensi syksynä. Suuntautuminen herättää paljon ajatuksia, ja edessä on suuri päätös tulevaisuuden kannalta.

    VastaaPoista