tiistai 31. maaliskuuta 2015

This and that

4 
Olin tossa vähän aikaa sit kipeenä ja Laura-serkku uskalti uhmata mun flunssapöpöä ja tuli kattomaan mun seuraks Pretty little liarsia. Ollaan katottu kyseistä sarjaa alusta asti yhessä ja Lauran puolen vuoden Aussi-reissun takia sarja jäi meillä pauselle, mut ollaan kyllä ihan hyvin päästy sarjassa nyt eteenpäin. Ehkä se seitsemän jaksoa päivässä oli kuitenkin liikaa, sillä käytin koko seuraavan yön punatakkisen tytön selvittämiseen... :'D

2

Tää kuva on vaan pyörinyt kuvien joukossa jo jonkun pari kuukautta, ehkä aikakin saada se sieltä julkaistua! Tää oikeesti kuvastaa tätä mun kiireisyyttä, sillä toi tammikuunkin Cosmo taitaa olla vielä puoliks lukematta. Noi lehdet on ollut yöpöydän alatasolla korissa siitä asti, kun tänne muutettiin ja Remi ei oo ollut niistä yhtään kiinnostunut, mut yhtenä päivänä se olikin päättänyt lukea ne eli repinyt kansia irtiä vanhoista lehdista. Sisälehdet ei kelpaa, kannet vaan!

1

Lauantaina oltiin tosiaan kastejuhlissa, joissa teemavärinä oli vaaleanvihreä perus vaaleansinisen sijaan, joka olikin jotenkin ihanan raikas väri. Ja toi kakku, eikö ookin aivan ihana! Oon jotenkin tosi huono syömään täytekakkuja ja musta tuntuu, että kakut ei oo oikein kenenkään suosikkeja. Mulle on jäänyt ehkä kammo, kun aina pienenä kaverisynttäreillä sai kakkua, jonka välissä oli mansikkahilloa ja muussattua banaania ja vihaan mansikkahilloa yli kaiken.. :D

3

Mun sydän sulaa aina sille, kun Remi lutkuttaa sen lempilelua eli pehmoankkaa samalla, kun se nukkuu. Miten se voikaan olla silloin niin reppana ja lutuinen! 

5 6

Vielä pari lähikuvaa mun uudesta Fashionstorelta saadusta laukusta, jonka esittelin pari postausta sitten. Uusi laukku tuntuu niin luksukselta, kun se mun edellinen oli jo niin vanha ja räihnäinen. Oon kyllä enemmän kuin tyytyväinen tähän valintaan!

cubus

Vielä vikana teille pieni shoppailuvinkki huomiseks, nimittäin Cubuksessa on Big smile day eli kaikki tuotteet - 30% koko päivän ja aamulla klo 9-10 kaikki -40 % norm. hinnoista! Ihan mahtava syy tulla shoppailemaan vaatteita kevääks! ;)

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Powder dress

2 1 6 3 5 7 4
Takki - H&M / Mekko - House of Brandon (saatu) / Kengät - Kööpenhaminasta / Kello - Glitter / Kaulakoru - Rosarium / Rannekoru - Kenzo

Hei taas pitkästä aikaa! Mun ei varmaan tarvii selitellä, että kiirettä on pitänyt, kyl te sen jo tiiätte! Mun aika on kulunut pääosin harjoittelussa, jota on enää 5 työpäivää jäljellä, en voi uskoa. Aika on mennyt niin nopeasti ja 9 viikon sijaan tuntuu, että oisin ihan vasta alottanut... Anyway, lauantaina vietettiin mun velipuolen pikkuisen ristiäisiä, joissa pääsin käyttämään House of Brandonilta saatua Vilan mekkoa. Musta toi mekko on ihan älyttömän kiva ja se oli sen verran mukava myös päällä, että puen sen varmasti uudestaan kesän juhliin! Mekon kaverina mulla oli kultaset glitterkorkkarit, jotka ostin viime kesänä Kööpenhaminasta ja takkina H&M:ltä alerekistä kotiutettu takki, joka on päässyt ihan liian vähälle käytölle. Kuten ehkä saattaa huomata, takki on mulle hieman liian iso, mutta arvatkaa vaan, oonko saanut aikaiseksi viedä sitä kavennutettavaks. No, meni se noinkin! Pääasia, ettei tarvii käyttää lantion mittaista toppatakkia juhlavaatteiden kanssa, sillä se näyttää niin hassulta (kuten oon viimeiset vuodet käyttänyt). :D 

Ei mulla muuta tältä erää, hirveesti ois teille asiaa ja lisää kuvia, mutta nyt ei ehdi, sillä haluisin mielelläni liittyä Nikon ja Remin seuraan untenmaille. Joten kertokaas, mitä tykkäätte asusta? :)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

New bag - finally

3 5 2 4 1

Moikka! Yllä näätte asua, joka on ilmeisesti yksi mun luottotyöasu, oon nimittäin viihtynyt siitä vähän turhankin usein viime aikoina. Uutta asussa on kuitenkin laukku! Oon jo viimeisen puoli vuotta miettinyt, että tarviisin uuden laukun, sillä mun edellinen oli jo hihnoista ihan rispaantunut ja yläosa oli kääntynyt sillein tyhmästi sisäänpäin. En kuitenkaan ollut mitenkään kauheen aktiivisesti etsinyt uutta laukkua - kunnes sain tilata Fashionstorelta jotain yhteistyön merkeissä ja päädyin kuvissa näkyvään Guessin laukkuun. Musta toi on ihana kaikessa yksinkertaisuudessaan ja menee asun kuin asun kaverina! Lisäks oon niin innoissani, et ton saa olkapäälle, kun mun edellistä laukkua ei saanut. En vois olla siis tyytyväisempi mun valintaan! Mitäs te tykkäätte laukusta? :)

ps. Mua vähän häiritsee näissä kuvissa, kun näyttää, et mun hiukset ois värjätty alta tosi tummiks ja päältä vaaleiks niinkuin joskus oli muotia. :'D Jotenkin toi matala ponnarinpaikka saa vaan hiukset menee tollein!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Treenimotivaatio?

Kuten kysymyspostauksessa vastasin, käyn päivittäin Remin kanssa lenkillä, 1-2 kertaa viikossa tanssiharkoissa ja n. kolme kertaa viikossa salilla. Paitsi nyt viimeiset kuusi viikkoa vai kauan mun harjoittelu onkaan nyt kestänyt. Päivittäiset lenkit on onneks pakko tehdä Remin takia, mutta se salilla käyminen.. Ensimmäisen viikon harjoittelun jälkeen olin ihan väsynyt iltaisin kaiken uuden oppimisen takia, mutta kun aloin päästä vauhtiin, ois mulla ollut energiaa käydä siellä salilla, mut jotenkin vaan oli liian myöhä / meen huomenna / tänään ei huvita.

sport3

Oon käynyt salilla nyt hmm kohta neljä vuotta pitämättä pitkiä taukoja. Sinne on aina ollut niin helppo mennä suoraan koulusta, kun on päässyt joskus kahdelta ja sit on ollut jo neljältä kotona. Niin, ja ennen oli lähes aina Enna pitämässä mulle treeniseuraa ja salille lähtemisen kynnys oli paaljon pienempi, kun ties, et voi aina välissä höpötellä jonkun kanssa. Nyt pääsen lähes aina viideltä tai kuudelta, joten salilla oisin vasta aika myöhään ja siinä masun kurniessa ei ekana tuu mieleen heittää treenikamoja niskaan ja suunnata salille. :D Aattelinkin, että nyt kun aamut on valoisia, voisin alkaa harrastamaan taas aamusaleilua! Musta aamu on muutenkin kaikista paras aika treenata, sillä siitä saa niin hyvän fiiliksen loppupäiväks eikä paikat mee niin jumiin, kun ne kuitenkin vertyy koko päivän, kun liikkuu ja tekee askareita. 

sport1

Hain vähän motivaatiota sinne salille lähtemiseen mistä muustakaan, kun uusista treenivaatteista haha! Mulle löysemmät topit urheillessa on ihan must ja mieluiten sellaset, joista vilkkuu paljon kivat urheilurintsikat. Sain yhteistyön merkeissä tilata House of Brandonilta uudet Niken urheilurintsikat ja Only playn urheiluhousut, jotta mun ois "pakko" mennä salille, et pääsen testaamaan noita. ;) Käyn nykyään siis meidän taloyhtiön salilla, jossa ei lähes ikinä oo keitään muita, joten sen kivojen vaatteiden vaikutuksen omaan fiilikseen huomaa selvästi. Tuonne salillehan vois pukeutua siis vaikka yöasuun, mut sit oma fiilis ois huomattavasti löysempi. :D

sport2

Oon välillä aika saamaton, joka ärsyttää mua suunnattomasti. Ehkä se on myös tätä saamattomuutta, että en vaan oo päässyt sinne salille asti näin pitkän tauon jälkeen? Anyways, viimeks kun kävin salilla, testasin tätä sarjaa ja olin niin hiestä märkä, kun vaan voi olla! Jos tiiätte jotain samantyylisiä hiki lentää -treenejä niin saa vinkata!

Mä lähen kohta töihin ja illalla ois sit toisten työkavereiden kanssa tiedossa illanistujaiset! Kivaa viikonloppua teille kaikille! 

torstai 19. maaliskuuta 2015

Sunlight

sun1 sun5 sun3 7 sun2 sun6 sun4
Paita & Housut - Cubus / Takki - H&M / Huivi - Pieces / Kengät - Brandos/Nike

Kuten kerroin, käytiin perjantaina kuvailemassa asukuvat Ennan kanssa ennen mun töitä. Aurinko paistoi ja kuvia ottaessa tuli kuuma, ei valittamista! Harmi, että en oo ihan täysillä saanut nauttia tosta lämmöstä, sillä oon ollut ne lämpimät tunnit sisätiloissa, mutta enköhän mäkin vielä ehdi. Se on hassua, miten paljon ihminen voikaan saada energiaa auringosta! 

Kuvien paita on ollut mun käytetyin paita nyt viime aikoina, se on jotenkin niin ihanan kevyt ja rento, mut silti siisti. Oon vähän ihastunut tänä keväänä hippivaatteisiin, vaikka jotkin pyöreät aurinkolasit on vielä ehdoton nounou (näytän niiiin tyhmältä sellaset päässä). Oon huomannut, että tällein vuodenajan vaihtuessa on vaan niin vaikeaa olla ostolakossa, sillä kaupat täyttyy niin ihanista vaatteista. Sanokaa, että en oo ainoa tän ongelman kanssa! Tänä vuonna oon kyllä yrittänyt keskittyä siihen, että en osta vielä liikaa vaatteita kesälle, sillä mieli ehtii muuttumaan vaan keskityn kevätvaatteisiin.

Mutta, mitä ootte mieltä asusta? :)

tiistai 17. maaliskuuta 2015

6 snapshots

3

Ruusukulta - käytän sitä poikkeuksetta joka päivä! Kellon ostin Glitteristä jo joskus alkusyksystä, sillä hajoitin mun samanlaisen kultaisen Köpiksen reissulla. Toisaalta sain hyvän syyn ostaa uuden ja toi ruusukultanen on paljon mieluisampi, mitä se kultanen oli. Kaulakorun ostin puolestaan hiljattain Cubuksesta ja oon ihan rakastunut hentoihin ja siroihin kaula- ja rannekoruihin. Ne on toisaalta huomaamattomia, mut toisaalta tuo asuun heti sitä "jotain".

6

Perjantainta mulla alko harjottelu vasta 11, joten otettiin Ennan kanssa ensin asukuvat ja niiden jälkeen mentiin kahvila Miriam'siin höpöttelemään. En ollut koskaan käynyt kyseisessä kahvilassa ennen, mut perjantainen reissu ei varmasti jäänyt viimeiseksi! Otettiin raskalaista suklaakakkua ja minttusuklaabrownie ja syötiin molemmat puoliks enkä kyllä osaa vieläkään päättää, kumpi oli parempi.. Ihana aloitus aurinkoiselle päivälle!

4

Meillä on oikeastaan aina ihan kuvioimatonta talouspaperia, mutta sain vähän aikaa sit Lotukselta uusia Kasmirin suunnittelemia talouspapereita ja pakko myöntää, et noi on aika hauskoja! Kuten ootte ehkä mun sisustuspostauksista huomannut, tykkään pienistä yksityiskohdista ja musta tää on nyt uus sellanen, johon silmä keittiössä osuu. Onneks mulla on näköjään halvat huvit, kun saan iloa niin pienistä asioista, kuin kivannäköinen talouspaperi ja esim. toi pinkki saippua lavuaarin reunalla. ;)

1

Tän muutoksen tein jo vähän aikaa sit, kun maaliskuun alkamisen kunniaksi otin kaikki talviset koristeet pois ja laitoin keväisempää esille. Tää tarjotin on mun lempparijuttu kyllä meillä ja sen "asetelma" vaihtuu aina vuodenajan mukaan. Musta toi on jo selkeästi keväisempi, mut ei kuitenkaan liian kesäinen! Mä oon jotenkin ihastunut vaaleankeltaiseen, mutta mun harmiksi en oo löytänyt oikean sävyisiä koristetyynyjä sohvalle. Onneks mulla on toi keltainen kynttilä haha.

2

Parin viikon päästä olis mun velipuolen pikkusen kastejuhlat ja sinne tilasin yhteistyön merkeissä House of Brandonilta ihanan puuterin värisen Vilan mekon! Mekon hihat ja selkä on läpikuultavaa kangasta ja musta toi oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana. Parempia kuvia näätte sit juhlapäivältä, kun pistän mekon päälleni. Minkälaiset korut sopis teidän mielestä tohon parhaiten? Mä aattelin jotain hopeeta ohutta ja pitkää kaulakorua, mut mulla ei sellasta entuudestaan oo, joten täytyy varmaan käydä joku päivä etsimässä.

7

Pieni sneak peak meidän perjantaisista asukuvista! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja auringossa on niin lämmin, että noin ohuella paidalla tarkeni aivan mainiosti. Oon kyllä niin kevät- ja kesäihminen, kun voi vaan olla! Toivotaan, että se takatalvi ei oikeasti oo tulossa, mitä jossain vähän aikaa sit lupailtiin. 

Oon tehnyt tätä yhtä ja samaa postausta lauantaista asti, mut vihdoin ja viimein sain sen valmiiksi! Tästä voi siis päätellä, että kiirettä pitää edelleen. Onneks toi ihana sää antaa lisäenergiaa, sillä tää kiireinen tahti ei oo kyllä vähään aikaan hiljenemässä. Mut ei mulla sen kummempaa, toivottavasti ootte saanut nauttia tosta ihanasta kelistä! 

torstai 12. maaliskuuta 2015

Nike Roshe Run

nike4

Tässä ois nää mun uudet rakkauskengät lähietäisyydeltä - nimittäin Niken Roshe runit. Olin ennen näiden kenkien ostoa jahkaillut harmaiden ja mustien yksilöiden välillä, mutta kun bongattiin Nikon kanssa Brandoksella ota 3, maksa 2 -tarjous niin munhan ei tarvinnut enää valita vaan sain molemmat! Molemmat on itseasiassa miesten mallia, kun naisten malleista oli koot loppu, mutta mua ei haittaa. Ainoa ero noissa mustissa on ton Niken merkin ja nauhojen väri ja noista harmaista en edes tiedä, miltä naisten malli näyttäis. Mun mielestä nää on aika unisex-mallia! 

nike3

Jahkailin myös koon valinnan kanssa, sillä kenkiä on jotenkin niin hankala ostaa sovittamatta, joten ostin samaa kokoa, mitä mun Niken Free 5.0 on. Kun sain nää Roshe runit postista niin mittasin ja nää on 1 cm pidemmät sisämitaltaan kuin ne Free 5.0 ja tuntuu väljemmältä, sillä kangas on niin ohutta. En kuitenkaan viitsi tilata enää pienempiä, sillä jos kengät on liian napakat niin pelkään, että päällyskangas saattais kulua puhki varpaiden kohdalta, sillä se on niin ohutta. Luinkin jostain, et jollain oli käynyt niin eli ei kannata ostaa liian napakkaa kokoa näistä!

nike1

Oon nyt käyttänyt näitä muutaman päivän työkenkinä ja oon enemmän kuin tyytyväinen mun ostopäätökseen! Ostinkin kengät ensisijaisesti työkengiks, sillä tuolla harjoittelussa tulee seisottua ja käveltyä sellaset 7 tuntia päivässä ja siihen päälle työmatkat kävellen, joten kenkien tulee olla hyvät. Näissä on kantapää vähän korkeammalla, kuin varpaat, joka tekee hyvää työasennolle, kun seisoo pitkään. Lisäksi pohjallinen on "aaltomainen", jonka ansiosta mun jalkapohjat ei oo ollut pitkien päivien jälkeen kipeät, toisin kuin kaikkien muiden kenkien kanssa! Tiiättekö sen tunteen, kun ottaa kengät pois ja jalkapohjat "sykkii" kun ne on niin kipeet joskus? No ei näiden kenkien kanssa. Lisäks näiden kangas on niin ohutta, et on miellyttävä olla koko päivä kengät jalassa.

nike2

Ainoana miinuksena toinen kenkä hankas mun akillesjänteeseen pienen haavan ekana päivänä, sillä toi takaosa on ilmeisesti korkeampi, kuin esim. niissä Niken Free 5.0:ssa. En kuitenkaan anna sen masentaa mua, sillä uskon, että kun kengät on hieman muotoutunut mun jalkaan niin ne ei enää myöskään hankaa siitä. Nää jalassa on vaan niin miellyttävä kävellä ja seisoa, että en voi kuin suositella!

Aattelin kertoa näistä teille vähän tarkemmin, sillä ite googletellessa kokemuksia näistä, en löytänyt oikein mitään hyviä postauksia kyseisistä kengistä. Toivottavasti tästä ois hyötyä jollekin teistä! :) Oon huomannut, et Roshe Runit taitaa olla aika halutut nyt, sillä kenkiä oli hieman vaikea löytää mistään. :D

Mutta, mitä tykkäätte? 

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Baby blue and sporty

4 5 3

Hmm, en oo ihan varma, miten kestän kahdet asukuvat putkeen, mutta menkööt tämän kerran! Mulla oli monta syytä olla tänään innoissani näiden kuvien ottamisesta, sillä 1) Nikolla oli vapaa, joten kuvaaja oli käytettävissä 2) mun työt alkoi vasta 10:ltä, joten ulkona oli jo täysin valoisaa ennen töiden alkua 3) asfaltti oli lähes kuiva (oon niin oottanut sitä!) 4) sain laittaa mun uudet rakkauskengät jalkaan! Oon aina tykännyt sinisestä väristä ja etenkin vaaleansinisestä, mutta se on viime aikoina korostunut entisestään heh. Voikun iho olis vähän ruskeampi niin se baby blue näyttäis vielä kivemmalta! En oo koskaan käyttänyt itseruskettavaa Doven päivettävää voidetta lukuunottamatta, mutta jotenkin musta tuntuu, että ehkä munkin ois jotain itseruskettavaa testattava.. Miten ihminen voikin näyttää noin kalpealta? :D Jos tiedätte jotain hyvää itseruskettavaa, jota myös tällainen aloittelija osaa käyttää, niin saa vinkata!

6 2 7 1
Paita - Cubus / Housut - Cubus / Kello - Glitter / Kengät - Brandos / Kaulakoru - Cubus

Kuten jo edellisessä postauksessa vihjasin, ostin vihdoin Niken kengät arkikäyttöön, jotka eivät ole ihan niin räikeät kuin ne mun turkoosit Freet! Oon jo vähän aikaa haaveillut Niken Roshe Runeista ja mulle alkoi pikkuhiljaa tulla pakkomielle niiden selailemisesta we heart itistä. Tilasin tosiaan kuvissa näkyvät kenägt viime viikolla ja säästelin näiden käyttöönottoa kuiville keleille. Ja hei, onhan noi nyt ihanat! Aattelin, et voisin kertoa niistä paremmin omassa postauksessaan, koska noi tuntuu olevan tällä hetkellä älyttömän halutut kengät (meinaan kaikki koot kokoajan loppu verkkokaupoista). Mutta, mitä te tykkäätte asusta? :)

Palataan toivottavasti pian, en nimittäin oo kauhean tyytyväinen mun tän hetken postaustahtiin! 

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Hello sunshine

asu3 asu asu5 asu2 asu4
Takki - Vila / Huivi - Cubus / Neule - Cubus / Farkut - Vero Moda / Kengät - Nike / Laukku - H&M

Huomasin eilen, et multa oli jäänyt nää kuvat ihan täysin unholaan, vaikka näiden ottamisesta on jo varmaan kolme viikkoa. Jätin nää kyllä aluks ihan täysin käymättä läpi, sillä en ollut kauheen tyytyväinen mun kenkävalintaan ja tähän asuun ois käynyt ehdottomasti paremmin mustat niket. Harmi, että silloin sellaisia multa ei löytynyt, joten näillä mentiin tuona sunnuntaishoppailupäivänä. Onneks toi mustien Nikejen puute on nyt korjattu, mut siitä lisää myöhemmin. ;) 

Onneks mulla olikin jotain kuvia säästössä, sillä oon tällä hetkellä kipeenä kotona. Eilen mulla oli aamusta asti huono olo ja jouduin jättämään parin tunnin jälkeen työpäivän kesken ja lähtemään kotiin potemaan mahakipua. Illalla alkoi myös nenä vuotamaan, eli pahasti näyttää siltä, et joku pöpö muhun ois iskenyt. Mua ei kyllä huvittais yhtään maata kotona puolikuntoisena, joten toivotaan, että tää menee nopeesti ohi!

Niin ja tosiaan, kuten mun blogin fb-sivujen tykkääjät jo tietääkin, keskiviikkona käytiin Henden kanssa kattomassa se paljon puhuttu Fifty shades of Grey ja noo, en oikein osaa sanoa tykkäsinkö vai en! Toisaalta se leffa vähän ahisti mua, mut toisaalta haluan nähdä kyllä seuraavatkin osat, koska luulen, et sit vasta voi tietää, tykkääkö näistä vai ei. Mulla jäi se leffan ahistunut fiilis sit ehkä yöksi päälle, nimittäin näin unta, et Nikolta amputoitiin toinen jalkaterä pois ja aamulla oli pakko tarkistaa, onko sillä molemmat jalat tallessa. :'D Että sellasta..