sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Turkki, osa 1

Tultiin Turkkiin keskiviikon 22.5. ja torstain 23.5. välisenä yönä ja hotellissa oltiin perillä aamuyöstä viiden aikaan. En oo koskaan ollut siis etelässä ja olin jännittänyt meidän reissua etukäteen sen takia aika paljon! Kun tultiin yöllä bussilla kentältä hotellille olin jotenkin super väsynyt ja super onnellinen kun tunsin sen kostean ja lämpimän ilman ja näin ulkona palmuja.

TORSTAI

IMG_5204 IMG_5218 IMG_5220

Torstaina herättiin aikasin, vaikka oltiin väsyneitä. Meidän hotelli oli Mukarnas Spa Resort, joka oli viiden tähden all inclusive hotelli. Aamupalan jälkeen mentiin ottamaan allasalueelle aurinkoa muutamaks tunniks ja voitte kuvitella, miten olin haltioissani tosta isosta altaasta!

IMG_5223 IMG_5233 IMG_5241 IMG_5242

Ei otettu aurinkoa kuin muutama tunti, sillä ei haluttu palaa ensimmäisenä päivänä ja muutenkin taivas oli sellanen puolipilvinen. Käytiin syömässä lounasta ja kierreltiin hotellialuetta. Tuntu, että tuolla sai ruokaa joka puolelta ja pari ekaa päivää oli koko ajan ihan ähky olo kun piti olla koko ajan syömässä. :D Onneks sit älyttiin, että vaikka sitä ruokaa on koko ajan tarjolla, ei sitä tarvii kokoajan syödä..

IMG_5281 IMG_5332 IMG_5344 IMG_5352 IMG_5354

Meidän hotelli oli meren rannalla, joka oli musta aivan ihana juttu! En oo koskaan oikeen meressäkään päässyt käymään, joten olin tietysti heti juoksemassa veteen ja oli pakko maistaa iholta, että onko se suolasta. Olihan se. :D Illalla mentiin katsomaan jotain kids showta, mutta siitä ei oo kuvia ollenkaan.

PERJANTAI

IMG_5378

Katottiin etukäteen säätiedotuksista, että perjantaina on reissun pilvisin sää, joten suunnattiin sillon lähellä olevalle Grand alara bazarille, jossa oli yli 300 kauppaa. Mua oltiin etukäteen varoteltu Turkkilaisista kaupustelijoista, mutta meillä oli ihan turvallinen olo koko ajan. :D Kyllähän ne meille jutteli, mutta jos sanottiin vain "no thanks", meidät jätettiin rauhaan. Tinkiminen tuntui musta ajatuksena hullun ahistavalta, mutta ensimmäisen kaupan jälkeen se tuntui jo ihan luontevalta. Mua vaan nauratti, kun ne pyysi esim. "Hollisterin" huppareista jotain 100 euroa kun edes aidot ei maksa niin paljon.. :D

IMG_5392 IMG_5402

Tuolla myytiin ihan hirveesti kaikkia neonvärisiä toppeja ja paitoja ja jotenkin rakastuin niihin ihan täysin! Ostinkin tuolta reissusta neonkeltaisen, -oranssin ja -pinkin topin.. :D 

IMG_5416 IMG_5418

Mua varoteltiin etukäteen myös, että all inclusiven ruokiin kyllästyy nopeesti kun joutuu syömään samaa ruokaa koko viikon, mutta tuossa meidän hotellilla oli ihan älyttömästi vaihtoehtoja ruuissa sekä ne myös vaihteli hieman päivittäin. Pääosin söin aina aamupalaks pannareita ja appelsiinia, lounaaks ja päivälliseks kanaa ja spaghettia tomaattikastikkeella. Välipalaks syötiin yleensä vohvelit ja/tai hodarit. Päivällisellä sai myös aina vesimelonia ja söin sitä joka ilta ihan liikaa.. Se on vaan parasta! Oon tottunut syömään kotona täysjyväpastaa ja täysjyvätuotteita niin muutaman päivän jälkeen oli kyllä jo ikävä kaurapuuroa ja tummaa makaronia.

IMG_5448 IMG_5544 IMG_5570 IMG_5582 IMG_5608

Otettiin koko perjantai tosi rennosti (ok, koko loma meni rennosti), syötiin jätskiä ja vohveleita ja istuttiin koko ilta pool barissa ja kierrettiin hotellialuetta. Tuolla oli tosi nättiä ja päivisin oli vaikka mitä aktiviteettejä (vesijumppaa, lentopalloa jne) ja joka ilta oli joku eri tapahtuma esim. karaokea, musiikkia jne. 

Mulle tulee ihan kauhee ikävä tota reissua kun katon näitä kuvia ja kirjottelen tätä tekstiä! Oli vaan niin ihanaa olla irti arjesta ja ihan kahestaan noin kaukana kotoa. Tuli ihan oikeasti vietettyä aikaa kahestaan eikä vaan datailtu molemmat omilla koneilla samalla sohvalla niinkuin aika usein kotona.

Näitä reissukuvia ois tulossa tänne blogiin yhteensä 50, joten aattelin julkasta nää muutamassa postauksessa. Olkaahan ahkeria kommentoimaan ja kyselkää jos joku mietityttää! :)

10 kommenttia:

  1. Kuullostaa niin ihanalta ja muutenkin ne kaikki kuvat oli niin ihania :)) mullehan iskee matkakuume!! :D me viel joskus lähetään johonkin ;)

    VastaaPoista
  2. en ole aikaisemmin kommentoinut blogiisi, mutta lomanne kuulosti näin alkupäivien osalta ihanalta ja molemmat näytätte tosi onnellisilta (: en ole itse käynyt ikinä missään lämpimässä maassa (en oikeastaan muualla kun ruotsi ja viro ylipäätään...) niin on ihana lukea tällaisia lomapostauksia kun tulee itsellekin sellanen lomakuume!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kun nyt kommentoit! :) tiiän ton tunteen, itekään en ollut käynyt ruotsia ja viroa pidemmällä ennen kuin pääsin lukiosta ja lähdin pariisiin kaverin kanssa! kyllä säkin ehdit vielä reissaamaan, matkusteluun käytetyt rahat ei mee koskaan hukkaan :)

      Poista
  3. Äääh mäkin tahdon! ihanaa ihanaa!=)

    VastaaPoista
  4. ihania kuvia! oliko siellä kuinka paljon täysin aurinkoisia päiviä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) kakki paitsi noi torstai ja perjantai eli 5 :)

      Poista