tiistai 12. toukokuuta 2015

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, right?

g1 g3 g4 g2

Indiedays blog awardseista on kulunut jo vähän aikaa, mutta ajattelin siitä huolimatta tulla julkaisemaan kuvat gaala-asusta, jotka napattiin ennen lähtöä. Eka ajattelin, että en julkaise näitä ollenkaan, mut niin sitä silmä aina lopulta tottuu ja niin kävi näidenkin kuvien kanssa, vaikka ihan tyytyväinen en oo vieläkään. Mulla oli tosiaan Nikon sisko, Ninni, gaalassa avecina ja Niko ja Kalle liittyi meidän seuraan sitten, kun Club Capitalin ovet aukesi kaikille. Jälkikäteen harmittaa, ettei otettu yhtään yhteiskuvaa itse Ninnin kanssa, mut blogin fb-sivuilta löytyy kuvaajan ottama kuva, vaikka nuo tollaset salamalla otetut kuvat ei koskaan mitään kauheen onnistuneita oo. Jotenkin en enää tällä kertaa jaksanut stressata kauheesti, mitä laitan päälle, kun tuntuu, että ihmiset pukeutuu joka kerta vähemmän juhlavasti kyseiseen iltaan. Tilasin kuvien mekon Nellystä ja se saapuikin päivä ennen juhlaa ja asusteet multa löytyikin jo kaapista kotoa. Multa onkin puuttunut kaapista sellainen luottopikkumusta, mutta nyt sekin asia on korjattu! ;)

Heh, eksyyköhän kukaan enää tän illan aikana lukemaan tätä postausta, nimittäin just näytti alkavan peli telkkarista. Mä en koskaan kauheen aktiivisesti seuraa mitään urheilua ja mua lähinnä ärsyttää miljoonat päivitykset fb:ssä pelin aikana ja sen jälkeen. Eihän se nyt niin vakava asia oo! :'D Katotteko te näitä kisoja? 

20 kommenttia:

  1. Sä olet kyllä upea! Ja niin on sun blogikin :)

    -Donna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, itse olet kun tollasta kommenttia jätät! :)

      Poista
  2. Ehottomasti seuraan kisoja, näin erätauon aikana satuin blogiasi vilkasemaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, itekin käytän kaikki tollaset tauot kuten mainostauon blogien lukemiseen ;D kiva et satuit lukemaan tän erätauoilla! :)

      Poista
  3. Mäkään en oikein jaksa innostua penkkiurheilusta... Onhan noita pelejä silloin tällöin hauska vilkaista, mutta ehkä mä sitten itse keksin vaan jotain muuta tekemistä pelien ajaksi kun muut seuraa peliä fanaattisina :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähän sama täällä, musta peli voi pyöriä kyllä taustalla mut samalla räplään puhelinta tai oon koneella :D

      Poista
  4. Näääh, mä melkeinpä inhoon koko jääkiekkoa :D mies sen verran tiiviisti kiinni ruudussa niiden takia.. Mut vau, sä oot upea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ymmärrän! :D voi, miten ihanasti sanottu, kiitos! :)

      Poista
  5. Kiva asukokonaisuus ja laukku piristää kivasti kokonaisuutta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi pinkki tuo siihen kyl vähän sitä jotain plus toi kimalle mätsää kenkiin ;)

      Poista
  6. Todella hieno mekko ja näytät muutenkin upealta! :)

    VastaaPoista
  7. Oi, tosi ihana mekko ja sopii sulle todella hyvin! :) oikein kaunis olet :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Tulin hyvälle mielelle tästä, kiitos! :)

      Poista
  8. Oi, kaunis laukku, mistä se on? :)

    VastaaPoista
  9. Aika lyhyt mekko...eikö tuosta takapuoli tullu esiin jos vähän kumartelee. Mutta nätit kuvat jokatapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oisin lattiaan asti kurottanu niin kyllä sit, mut kukapa sit juhlissa niin tekee vielä jos on mekko päällä :D kiitos! :)

      Poista