maanantai 29. joulukuuta 2014

My year 2014, part 1

tammi

♥ TAMMIKUU:

Vuosi alkoi kiireisellä tammikuulla, nimittäin olin lähes koko ajan töissä tai koulussa. Aurinko antoi kuitenkin energiaa ja uuden vuoden mukana tuoma motivaatio tuntui yleisfiiliksessä!  Kirjoittelin tässä postauksessa uuden vuoden "lupauksista" ja sen mukanaan tuomista ajatuksista ja tuntuu, että kohta ois aika uudelle samanlaiselle postaukselle. ♥ Ninnin ja Kallen vauva tuli kotiin ja Remi sai uuden ystävän.  Ostin uuden tietokoneen ja tää toimii edelleen kuin vasta paketista avattuna.  Käytiin Lauran kanssa kaakaolla ja samalla reissulla ostin collegepaidan, joka toimii edelleen mun vaatekriisin pelastajana.  Mulla oli jo keväinen fiilis ja kotona oli kukkia lähes kokoajan.

helmi

♥ HELMIKUU:

Vietettiin ystävänpäivää, sain ruusuja ja herkuteltiin Lauran kanssa donitseilla.  Innostuin kuivatuista hedelmistä, pähkinöistä ja proteiinipananreista. ♥ Käytiin Nikon, Lauran ja Joonaksen kanssa Lontoossa ja voisin lähteä sinne vaikka heti uudestaan. ♥ Kirjoittelin teille ajatuksia ylös ja jaoitte omia ajatuksia postauksessa, jossa mietin, miten päivät vaan kuluu huomaamatta ohi. 

maalis

♥ MAALISKUU:

Fiilistelin kevättä. ♥ Vietettiin naistenpäivää ja sain valkoisia ruusuja.  Valoisien päivien innostamana kuvailin paljon. ♥ Kuvattiin studiokuvia koulussa Lauran ja Sariannen kanssa.  Käytiin Ennan kanssa Rossossa ja söin maailman parhaan ravintolasalaatin. ♥ Rakastuin Robinin Onnellinen ja Ace Wilderin Busy doing nothing -biiseihin.

huhti

♥ HUHTIKUU:

Yllätettiin Sariannen kanssa Laura synttärikakulla.  Vietettiin Nikon synttäreitä. ♥ Käytiin Ennan kanssa Kuopion matkuksessa ja Helsingissä Indiedaysin blogigaalassa. ♥ Ulkona alkoi tuntumaan kesältä ja olkapäihin ilmestyi kesän ensimmäiset rusketusraidat. ♥ Herkuteltiin irtojäätelöillä ja lenkkeiltiin monta tuntia Lauran ja koirien kanssa putkeen. ♥ Söin vuoden ensimmäiset mansikat.

touko

 TOUKOKUU:

Vietettiin vappua rauhallisesti kotona.  Käytiin mun mummolassa ja ihasteltiin kukkivia omenapuita.  ♥ Kaivoin bikinit esiin ja otin aurinkoa. ♥ Tehtiin monesti kylmää kana-pastasalaattia, jonka ohje on vieläkin yksi mun blogin googletetuin postaus. ♥ Kesäsäistä huolimatta kävin ahkerasti salilla.  ♥ Kirjoitin blogia parvekkeella shortseissa syöden mansikoita. ♥ Vietin rennon kesäpäivän äitin ja Remin kanssa.

kesä

 KESÄKUU:

Esittelin teille mun uuden tatuoinnin, jonka otin toukokuussa.  Vietin sadepäiviä kattoen OC:tä. ♥ Laura ja Joonas kutsui meidät grillibileisiin.  Käytiin Lauran ja Sariannen kanssa piknikillä ja nautittiin paahtavasta auringosta.  Toivoitte multa postausta, jossa kertoisin itsestäni vähän pintaa syvemmältä ja sellaisen saitte♥ Vietettiin Nikon kanssa kuudetta vuosipäivää tehden yhdessä hyvää ruokaa.  Vietettiin juhannusta. ♥ Söin aivan liikaa herneitä ja tuoreita marjoja. ♥ Vietettiin mun synttäreitä. ♥ Tapasin Sariannen Kaapon ensimmäistä kertaa. ♥ Muutettiin uuteen kotiin. ♥ Vietin vuoden 2014 parhaan kuukauden.

Tässä ois mun tämän vuoden ensimmäinen puolisko pähkinänkuoressa! Toivottavasti postauksesta ei tullut liian pitkä ja jaksoitte lukea loppuun asti, heh. Olin niin uppoutunut noihin kesäkuviin ja tunnelmiin, kun kirjotin tätä niin pudotus takaisin todellisuuteen oli hämmentävä, kun nostin katsetta ja ekana näin joulukuusen. Kesän jälkeen alan oottamaan joulua ja joulun jälkeen kesää, en vaan voi sille mitään!

21 kommenttia:

  1. Ihana fiilis kaikissa kollaaseissa, kauniita kuvia! Missä sä muuten oot töissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, välillä tuntui, että noista meinas tulla liian "sotkuisia"! Oon kaupassa, sen tarkemmin en oo kertonut. :)

      Poista
  2. Mä niin tykkään näistä postauksista! Vitsit, toista osaa odotellessa.. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kyllä kertaa jotenkin mukavasti koko vuoden, varsinkin jos on esim uus lukija! :) Vaikka kyllä mäkin luin ihan innolla sun vastaavan postauksen vaikka oon ollu lukijana jo kaauan :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla et tykkäät! :)

      Poista
  4. Miekin sain just naputeltua ensimmäisen osan vuosikatsauksesta valmiiksi:) blogin lukulista täynnä samanlaisia heh!
    Tää oli kiva <3 ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki haluaa tän vuoden alta pois ennen kun uus alkaa :D kiitos Enni! :)

      Poista
  5. Tästä postauksesta ja näistä kuvista tuli hyvä fiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin! :) Eka ei ois innostanut tehdä tätä, kun aattelin, että mulla oli ihan huono vuosi, mutta löytyihän sieltä monta kivaakin juttua!

      Poista
  6. Oi oi tosi ihanasti toteutettu postaus ja juuri sopivan mittanen :) ihanan valoisia kuvia ja paljon on sullekkin ehtinyt tapahtua ! Ihan kun toi teidän lontoon matka olis ollut vasta vaikka siitäkin on kohta jo vuosi :D kyllä aika vaan menee nopeesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Voi kun sinne pääsis ens vuonna uudestaan! <3 kiitos, kiva et tykkäsit! ;)

      Poista
  7. Vitsi tykkäsin tästä postauksesta jotenkin ihan erityisesti, aika monta vuosikatsauspostausta oon jo blogilistalta lukenut, mut tää oli kyllä lemppari! Noi kollaasit oli tosi nättejä,ja kuvissa ihana värimaailma:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla et tää on erottunu joukosta! :) Kiitos! Ehin ehkä tänään julkaisemaan toisen osan ;)

      Poista
  8. Voi mistä oot tuon maaliskuun kohalla olevan takin ostanu? Aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuon pinkin? :) Se on Lontoon primarkista! Se on kyllä ihanan pirteä :)

      Poista
  9. Ihana postaus :). Osaat kyllä kertoa asioista kauniisti ja teidän vuosi näyttää tosi kivalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! :) Vuos ei ollu kyllä paras mutta mukaan mahtui monia kivoja juttuja!

      Poista
  10. Tää oli kiva postaus koska oon ollut sun lukija vasta teidän muuton jälkeen, vitsit aika on menny nopeaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aattelinkin, että loppuvuodesta on tullut niin paljon uusia lukijoita, niin näiden avulla pääsee nopsaa kyytiin. :) Ja niin kyllä onkin mennyt!

      Poista
  11. I love all your photos! You are so beautiful♥♥♥

    www.sonastorova.blogspot.cz

    VastaaPoista