sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Jokavuotiset piparitalkoot

piparit2 piparit5

Pidettiin jo viikko sitten Larpan kanssa perinteiset piparitalkoot ja laskettiin, että tää oli jo meidän kuudes vuosi putkeen, kun leivotaan ja koristellaan yhdessä pipareita! Jotenkin musta tuntuu, että tää perinne tulee jatkumaan vielä pitkään. Tänä vuonna vähän helpotettiin ja leivottiin piparit jo erikseen valmiiksi ja koristeltiin yhdessä, sillä kumpikaan meistä ei oikein välitä siitä leipomisesta, vaan se koristelu on aina ollu pääpointti.

piparit1 piparit4

Mä oon ihan pienestä asti tykännyt pipareiden koristelusta ja pienenä aina koristeltiin niitä äitin kanssa yhdessä. Äiti teki vaan tylsiä kirjain koristeluita esim. mulle kirjain "S" jne. ja mä väkersin kaikkia hienoja koukeroita niiden kirjainten lisäksi. Mitä enemmän koristetta, sen parempi!

piparit6 piparit7

Laitettiin perinteisesti Justin Bieberin joululevy taustalle soimaan, kun alettiin koristelemaan noita Lauran kanssa. Meillä oli "hirveet" paineet ylittää meidän viime vuoden piparit haha. Sit kun alettiin koristelee noita niin ei niitä paineita ees muistanut, toi on niin kivaa puuhaa, vaikka kyllä tossa niskat saa jumiin. Tais meillä mennä taas joku kolme tuntia tossa puuhassa, heh.

piparit8 piparit9 piparit10 piparit11 piparit12

Perjantaina sit pidettiin kunnon joululomanaloitus -hölläily ja kuvattiin noi meidän piparit. Lisäks katottiin Perhosvaikutus-leffa ja juotiin glögiä. Meidän piti ehkä kattoa joku joululeffa, mutta netflixin ja viaplayn valikoimissa oli lähinnä lastenjoululeffoja niin päädyttiin tohon Perhosvaikutukseen. Toi on tosi hyvä leffa, suosittelen kattomaan! Oon nähnyt sen kolmesti ja kahesti siinä on ollu ns. onnellinen loppu ja kerran oli ei-niin-onnellinen. Oon siis nähnyt kaks eri versiota ja molemmat telkkarista, voitte kuvitella, miten hämmentyny olin, kun tiesin, et miten se leffa loppuu ja sit se loppukin ihan erilailla toisella kerralla. Mut joo, kannattaa kattoa toi.

piparit13 piparit 3

Jotta tästä postauksesta ei loppuis joulukuvat kesken, niin pari kuvaa vielä mun ja Nikon tekemästä piparkakkutalosta. Aateltiin päästä helpolla ja ostettiin sellanen valmistalo, joka vaan koristeltiin ja kasattiin ite. Musta tosta tuli tosi söpö, vaikka ton kasaaminen olikin tosi ärsyttävää. Nyt on tän vuoden piparit koristeltu ja kun vielä lahjat saan paketoitua niin oon niin valmis jouluun!

Onks teillä perinteinä koristella pipareita vai tykkäättekö niistä ihan ilman kuorrutteita? Ja onko teilläkin jo joulufiilis näin korkealla? Enää kolme yötä jouluun, jihuu!

40 kommenttia:

  1. Vitsit miten kivasti ootte koristellu! Mulla on aina ne samat tylsät viivat, mitkä teen.. Musta ainakin piparit pitää ehdottomasti olla koristeltu, koska ne on paljon kivemman näkösiä ja makusia :-)
    http://jennicarita.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kokeile ens kerralla vaikka pisteitä niiden viivojen joukkoon, tulee heti eri näköisiä! Ja niinpä, koristelemattomat piparit on jotenkin tylsiä.

      Poista
  2. Ooooi! Ootte kyllä jaksaneet panostaa :) söpö tuo piparkakkutalo! :)

    VastaaPoista
  3. Vauu upeesti koristeltu noi kaikki! Mulla aina loppuu koristellessa luovuus kesken, kaikki on sit joka vuosi samalailla koristeltu.. :-D

    http://aftrshot.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meilläkin meinas olla ongelmana et tulis ihan samanlaisia kun viime vuonna aluks mut sit onneks luovuus voitti :D

      Poista
  4. Ah ihania pipareita! Toi piparkakkutalo on niin söpö, että eihän tota viitti syödä ;D Saa nähdä onnistunko itse tekemään tänään yhtä nättejä pipareita... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, et syödään siitä pelkät karkit vaan heh :D kiitos! :) Ja kyllä varmasti onnistut, kivoja koristeluhetkiä!

      Poista
  5. Hienoja pipareita ja ihana toi talo myös! <3 Mitä koristeluainetta/-aineita ootte noissa pipareissa käyttänyt, vai onks noi kaikki ihan sitä perus sokerimössöä (vai mikä se aine onkaan jota aina normaalisti pipareihin niistä tuubeista pursotetaan..? :D) Täytynee ens jouluna ryhdistäytyä ja pitää myös itse koristelutalkoot, näyttää niin ihanilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehtiin toi pikeeri ite! :) Kiitos, toi on kyllä tosi kiva perinne, viimeistään sillon tulee kunnon joulufiilis :)

      Poista
    2. Mitä te siihen pikeeriin laitoitte? :)

      Poista
    3. Yks kananmunan valkuainen, 4 dl tomusokeria ja sitruunamehua :)

      Poista
  6. Oiettä kuinka ihanilta näyttää piparit! :) miten jaksoitki noin paljo nähdä vaivaa :D ja niiin söpö piparitalo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin jaksaa kun on kaks jotka on yhtä pikkutarkkoja heh ;D Kiitos! :)

      Poista
  7. ei vitsi, miten sulla onkaa riittäny mielikuvitus tai no eihän nuihin sitä ees silleen tartte, mutta ite ei käyny ees mielessä tummoset pikkupallot tai kahteen suuntaan viivoja vaan tein niitä ihan perinteisiä.. :D jos sitte ens vuonna, mutta hei upeita kuvia ja niin hienoja nuo piparit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, oikeasti pienillä jutuilla saa sellasta ei-niin-perinteistä jälkeä! Näistä sit mallia ens vuonna. ;) Kiitos paljon!

      Poista
  8. Vau! Nuo näyttää oikeesti ihan mahtaville! ite en jaksanu tänävuonna paljoa panostaa ja hyvin silti ovat pöydältä kadonneet ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti ;D Mitä enemmän koristetta, sen paremmalta maistuu heh!

      Poista
  9. Vaau, noista pipareista tuli tosi hienoja! :-) & mun koristelemista tuli taas sen näkösiä kun 5-vuotias lapsi olis koristellu ne :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! :) Haha, ihana :D Oon varma, että se ei vaikuta makuun. ;)

      Poista
  10. Vau miten nättejä pipareita, samoin kuin toi piparkakkutalokin! Minkä takia mun kaikki koristelutaidot, askartelutaidot sun muut tälläset on jääny tarhaikäsen tasolle, argh... :-D

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erika! Onneks se kuorrutteiden ulkonäkö ei vaikuta makuun ;)

      Poista
  11. Mun mielestä se koristelu on myös just parasta!! :)

    Todella kauniin piparitalon ootte saanut aikaiseksi, ihana idea tehdä sydän ikkunan ympärille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, siinä se joulufiilis nousee viimeistään! :) Kiitos Reetta!

      Poista
  12. Erittäin kauniita pipareita! Todellakin hyvin käytetty kolmetuntinen! :D Piparit menee niin kuorrutteella kuin ilmankin, ihan kummin vaan. Tänä vuonna en muuten leivo niitä itse ollenkaan, vaan ostin tuosta meidän ruokalasta itsetehtyjä konjakkipipareita ja ne kyllä riittää :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ooh, miltä ne maistuu tai maistuuko niissä sellanen pieni konjakkisuus? :)

      Poista
  13. Teitkö ite koristeluvärin vai miten sait noin tarkkaa työtä? Lämmititkö sokerimassaa? :)

    VastaaPoista
  14. Ei vitsi miten hienoja pipareita! Ja se koristelu on just parasta, sen parissa voi helposti viettää tovin jos toisenkin :-D Vaikka emmä ihan noin hienoja pipruja osaa tehä, täytyy selvästi harjotella ja kovasti, jos sitten muutaman vuoden päästä munki tekemät olis noin upeita.. :-D Piparit ei kyl uppoo, jos niissä ei oo kuorrutetta, se on niin pirun hyvää! - Jenna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Heh onneks niitä pystyy joka vuos tekemään ja harjoittelemaan. ;) Ja totta, mäkään en ikinä syö pipareita ilman kuorrutusta paitsi kaupan pipareita mut sillonkin pitää olla jotain juustoja, nam

      Poista
  15. Millä pursotitte tuon pikeerin? :-) On kyllä upeita! Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakastepusseista. :) Kiitos ja oikein hyvää joulua sullekin!

      Poista
  16. Voi miten ihania pipareita! Noi tekstit ja kaikki, wau! :-)

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mekin oltiin kyllä tyytyväisiä niihin. :)

      Poista
  17. aivan sairaan hienosti koristeltuja nuo piparit! eihän tuollaisia raaskisi edes syödä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heh no on ne siitä huolimatta tasaseen tahtiin kadonnut pöydältä ;)

      Poista
  18. Aivan ihania noi piperit ja niin hienoja!!!!!:)))

    VastaaPoista
  19. Ihania. Jotenkin niin syötävän söpöjä piparkakkuja :D Ja toi mökki on ihan super hieno!

    VastaaPoista