sunnuntai 11. elokuuta 2013

Sunnuntain treeniä

IMG_0124

Tänään oli tän viikon kolmannen treenin aika, joka tarkoittaa pylly-takareisi-vatsatreeniä! Tänään mulla ei ollut mitenkään supervahva olo, eikä tehnyt mieli haastaa itteäni. Oon kuitenkin ylpeä itsestäni, sillä mulla on mennyt jo reilu kuukausi luistamatta yhdestäkään treenipäivästä! Tää "legday" on tavallaan inhokki, sillä isoja lihaksia on rankin treenata ja vatsojen tekeminen saa välillä mulle oksettavan olon, mutta toisaalta lemppari, sillä tän päivän jälkeen ainakin tietää tehneensä jotain!

IMG_0146

Parasta ja palkitsevinta treenaamisessa on tulosten lisäksi se treenin jälkeinen tunne! Se kun lihakset on väsyny ja et jaksais tehdä muuta kun maata paikoillaan, mutta silti vaan hymyilyttää. Lisäks venyttely on musta kivaa ja oon aina tykännyt siitä! Se on kuin sellanen palkinto treenin jälkeen. :D

sali

Päätin tänään kerrankin ottaa kameran mukaan salille, sillä musta oli jotenkin hassua, että vaikka käyn niin usein tuolla, mulla ei oo oikeastaan mitään kuvia sieltä. Ihan salin puolelle en kehdannut kameraa kantaa mukanani plus halusin keskittyä treeniin mutta venyttelyiden lomassa oli hyvä napsasta pari kuvaa Ennan kanssa. 
 IMG_0189

Mulla oli tällä kertaa mukana tollanen Fitnessgurun annospussi palkkaria, sillä sain noita aikamoisen kasan Ennalta! Yleensä juon mansikan makuista recoa, josta tykkään, mutta nyt ajattelin testata mansikka-valkosuklaata. Toi tuoksu jauheena ihan älyttömän hyvältä, mutta makuun petyin. Mulle tuli tosta mieleen vähän joku raaka taikina? Ei ollut mitään älyttömän pahaa, mutta en kyllä haluis ehkä juoda toista pussia tota. :D

IMG_0107

Tässä vielä kuva niistä kaikista mauista, joita Ennalta sain. Sen tiiän ainakin, että kiivi jugurtti ei ollu hyvää, eikä toi tänään testattukaan, mutta vielä en lannistu. Mulla on kovat odotukset ainakin tosta vaniljasta! Saa nähä löytyykö uus suosikki noitten joukosta. ;)

Onko teillä pysyny treeni- ja liikuntamotivaatio yllä kesälläkin vai onko tullu vain makoiltua rannalla ja lomailtua? :)

17 kommenttia:

  1. Kesän alussa vielä jaksoi painaa mutta sitten loman lähentyessä treenejä kertyi vähemmän ja lomalla olin ekat pari viikkoa treenaamatta kunnes päätin että takaisin ruotuun ja nyt taas intoa uhkuen mennään treenaamaan :)

    Mä haluaisin kauheesti kokeilla noita fitnessgurun tuotteita! Houkuttaisi tlata tollainen shkaeri,sillä omaa en edes omista vaan käytän poikaystävän vanhaa ja rumaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä et palasit ruotuun, se ei oo aina helppoa! :) munkin pitäis hommata oma shaker kun mulla oli sellanen pinkki dietmix mut remi söi sen :/ ärsyttää käyttää Nikon sillä se on ruma :D

      Poista
  2. Vanilja mun lempparii ♥ ja sä lemppari treenikamu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siks onkin korkealla odotukset kun muistin sen ;) oot lemppari <3

      Poista
  3. Kerro ihmeessä mitä mieltä oot noista muistakin makuehdokkaista myös :) hehe itsellä alku kesä meni enemmänkin aurinkoa ottaessa ja jäätelöä syödessä, nyt muutaman viikon aikana oon saanut itselleni salikortin ja treenit käyntiin, olo mitä mahtavin :)

    VastaaPoista
  4. Toi shaker on ihanan värinen! Mäkin tarvisin oman..

    VastaaPoista
  5. Kannattaa sekottaa esim. Rasvattomaan maitoon, tulee paaaasaljoonn parempaa:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep muuten hyvä mut juon ton aina jo salilla niin siellä ei oo saatavilla kuin vettä :s :D

      Poista
  6. Minulla ois ollu ihan samanlailla motia kuin ennenkin, mutta oon ollu melkeen kuukauden putkeen kipee. Enemmän ja vähemmän, ja se on kyllä syöny motivaatioo. Tosin samalla se on kasvattanut sitä niin, että syksyllä varmaan kroppa räjähtää kun en saa tarpeekseni. Sen sijaan, syömismotivaatio on ollut aikalailla kadoksissa. Suuhun menee juttuja, joita mun ei pitäis sinne laittaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama ollu tän kesän: treenata jaksaa mut sit ei jaksa tarkkailla syömistä, turhauttavaa! :s olin kans mun kesäloman sillon touko-kesäkuussa liikuntakiellossa kun mulla oli raju mahatauti, joka kesti jonku 10 pv ja sen jälkeen en saanu liikkua ennen kun tulokset tuli et mikä se oli ja tollanen neljän viikon liikkumattomuus sai vähän laiskistumaan!

      Poista
  7. Kiva että joku kirjottaa mielipiteensä noista mauista rehellisesti! :) Muissa blogeissa vaan esitellään ja kehutaan tai sitten ei sanota mitään vaa lätkitää vaa kuvia. Tommosia annospusseja sais olla kaikista protskujauheista tarjoolla :) Kiva maistaa ensin ettei jää turhaan iso pussi kaappiin lojuu ku ei kykene juomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep meillä on varmaan vielä 3 kg jäljellä sellasta minttusuklaata ja se on niin pahaa :D

      Poista
  8. Ajattelin vinkata sulle mun blogissa olevasta arvonnassa jossa voi voittaa guessin korusetin :) Sun blogia kun oon lukenu jo jonkin aikaa nii tullu hyvin ilmi että noista koruista tykkäät :D

    http://by-myeverything.blogspot.fi/2013/08/koruarvonta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos vinkistä! Pitää käydä osallistumassa :)

      Poista
  9. HERRANJESTAS MITÄ PIKKUSIA!!! mut luultavasti ollaan ajateltu tollon kui isoja ollaan

    VastaaPoista