keskiviikko 7. elokuuta 2013

Uusista vaatteista asuja syksyyn

asu3

1. Uutta asussa on mustavalkoinen leopardikaulahuivi, jonka sain Laura-serkulta synttärilahjaksi. Itseasiassa paitakin on ostettu tänä kesänä ja oli mun ensimmäinen t-paita varmaan 10 vuoteen, sillä oon tähän asti käyttänyt vain toppeja! Tää asu sopis tälläisenään vielä alkusyksyyn ja myöhemmin t-paidan päälle vois laittaa esim. mustan bleiserin. Ihastuin viininpunaiseen viime syksynä ja tykkään siitä kyllä edelleenkin. Onneks löysin jo viime vuonna noi housut, joten saan ne nyt heti jo syksyn alusta käyttöön!

asu5

2. Tää paita onkin vilahtanut jo blogissa pari kertaa aikasemmin, mutta tässä ois parempaa kuvaa siitä. Ostin paidan ginan alesta kuukausi sitten ja musta se on ihanan rento, mutta silti siisti. Housut ovat kans uudet, mun oli pakko ostaa pari viikkoa sitten Helsingistä uudet mustat farkut, sillä mun dr. denimit oli jo ihan rikki ja yhtä mukavat ja joustavat housut, kuin dr. denimit, löyty bikbokista! Tällein jälkeenpäin katottuna, asu ois kaivannut vielä kaulakorua, mutta täytyy muistaa se sit kun vedän nää vaatteet päälle.

asu2

3. Ilahduin kun kuulin, että tänä syksynä tummien murrettujen värejen joukosta löytyy myös raikasta vaaleanpunaista, joten nää mun viime vuoden kesäpöksyt pääsee myös syksyllä varmasti käyttöön. Asussa uutta on musta bleiseri, jonka ostin itseasiassa jo huhtikuussa kun oltiin Ennan kanssa Justin Bieberin keikalla Helsingissä! Olin varautunut reissuun vain topilla ja nahkatakilla ja tajusin vasta perillä, että en tarkene ilman jotain neuletta/bleiseriä. Onneks eksyttiin sit Seppälään, josta löysin yllänäkyvän bleiserin! Musta toi on ihana, eikä yhtään sellanen liian "virallinen".

asu4

4. Tää asu mulla olikin päällä kun lähdettiin pari viikkoa sitten Nikon kanssa Helsinkiin, mutta aattelin laittaa sen vielä uudestaan tähän. Ostin ton huivin alkukesästä Kuopiosta ja mun oli vaan pakko saada se heti kun näin sen. Vasta kotona tajusin, että tossa on kuvioina pääkalloja, mutta ei se haittaa, sillä ei ne näy tosta! Tää on tosi simppeli asu, mutta huivi tuo tähän "sitä jotain". Varmasti tulee pelastamaan vaatekriisi-aamuina.
  asu6

5. Valkoinen erittäin läpinäkyvä neule on kans ostettu Kuopion bikbokista alkukesästä. Neuleet kuuluu ehdottomasti syksyyn ja valkoinen väri tuo harmaisiin päiviin raikkautta. Lisäks neule sopii tosi hyvin noihin viininpunaisiin housuihin! Päälle vielä kultaiset korut ja avot. Käsikorukin on uusi ja sen oon ostanut Biancosta (ja unohdin kuvata tän pari postausta aikaisemmassa korupostauksessa!) Syksyistä, mutta raikasta!

asu1

6. Vika asu on tosi yksinkertainen, mut silti tää iskee muhun jotenkin! Tätä pukiessani mietin, että jotain puuttuu ja Larppa ehotti, että laittaisin huivin kaulaan ja se oli kyllä just se, mitä tää asu kaipas! Oranssin paidan ostin myös kesän alussa Bikbokista. Itseasiassa Ninni bongas tän mulle ale- rekistä ja en ollut ajatellut, että tarviisin tälläistä paitaa, mutta sovituskopissa ihastuin täysin! Ennen käytin päivittäin trikoopaitoja, mutta lukion jälkeen niitä ei oo paljon päälle eksynyt, sillä en nykyään välitä enää sellaisista tiukoista vaatteista. Kivaa tässä oranssissa paidassa värin lisäksi on myös se, että tää on hieman löysempi, olematta kuitenkaan ison näköinen.

Mikä asu on teidän lemppari? :) Onko teillä joku syksyn must have- vaate tai asuste, jota tulee varmasti näkymään teidän päällä syksyllä? 

60 kommenttia:

  1. Numero 5 on mun suosikki :) Korut kruunaa asun!
    Toisaalta en haluaisi syksyn tulevan, mutta sitten taas toisaalta olen jo vähän odotellut koskan saan vetää ylleni jonkun uusista ihanista neuleistani :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep tossa asussa varsinkin korut tekee paljon! :) on siinä syksyssä siis jotain hyvääkin ;)

      Poista
  2. Sun päällä kaikki näyttää aina tosi hyvältä :) toi bleiseri on ihana! Oon itekin metsästäny jotain sellasta vähän rennompaa bleiseriä, joka sopis mun ei niin huoliteltuun tyyliin :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) mulla on myös sellanen ns tavallinen bleiseri myös mut en vaan osaa käyttää sitä :s

      Poista
  3. Tää viimeinen asukokonaisuus kyllä iskee muhun! Varsinkin toi oranssi paita, ihana! :) tykkään kans tosta mustasta bleiseristä kun ei oo liian juhlava. itse tykkäisin kans tollaisesta, kun tuntuu että musta jakku näyttää ehkä hieman liian ''hienolta'' ihan arki käyttöön välillä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep muitten päällä sellaset näyttää aina niin hienoilta ja sit itellä sellanen päällä tulee kauheen virallinen olo :D

      Poista
  4. Ihania asuja ja tosi kiva postausidea! Itelläkin tullu aika paljon kesän aikana hankittua uusia juttuja, joten täytyy kyllä pikkuhiljaa alkaa miettii, miten niitä yhdistäisi syksyisempiin asuihin :) Onneksi kuitenkin on vielä kesääkin jäljellä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällänen postaus ainakin helpottaa aamuina kun tuntuu ettei oo mitään päällepantavaa :D

      Poista
  5. 3,5,6 on aivan ihania!! :) sulla on ihana blogi muutenki!

    VastaaPoista
  6. ihania vaatteita!! näytät niin ihanalta <3

    VastaaPoista
  7. 1 & 3 oli parhait!<3 Oot niin täydellinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww kiitos mut kukaan ei oo täydellinen! :)

      Poista
  8. Mä tykkään noista kaikista asuista! Muuutta, lempparit oli ehkä 1,2 & 5.. Tykkäsin kyllä tosta 6.asusta myös, ihanan pirtee toi paita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih nimenomaan, piristää varmasti harmaita päiviä! :)

      Poista
  9. Viimenen asu on kyl ihan lemppari! Tuo paidan väri jotenki pukee sua hyvin :)

    h-ihanaelama.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) mäkin oon aina ajatellut, että oranssi ja persikka sopis mulle, varsinkin kesällä kun kasvot on ruskettuneet :)

      Poista
  10. Oi onpas kivoja asuja kaikki! Mun lemppari oli eka, johtuskohan siitä, että burgundypöksyjen ja valkosen yläosan yhdistelmä on yks mun lemppareista ja lisäks rakastan leokuviota! Onneks tota burgundya ja mustavalkosta on tänä syksynä paljo, niin mun vaatekaappi on jo valmiiks aika syksynen! :D

    VastaaPoista
  11. Kaikki on tosi kivoja, mut 1, 3 ja 6 lemppareita :) Ihanaa että jotkut tekee tällasia postauksia, jossa näkyy oikeesti ns. tavallisia tyylejä (ja siis tää on kohteliaisuus!), ku tuntuu, että monesti bloggaajilla näkee päällään vaan superkalliita vaatteita, eikä yleensä sama vaate eksy kahta kertaa blogiin.. Näistä ainaki mä saan välillä paljon enemmän irti, ku tiiän että itelläki ois ehkä mahis saada omista vaatteista samantyylisiä aikaan :D Haha ja mulla on sama ongelma bleisereiden kanssa, tai siis että pelkään aina näyttäväni liian viralliselta, ja usein bleiseri tai jakku vaihtuukin viime hetkellä neuletakkiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, otan kyllä kohteliaisuutena! :) mä tilailen niiin harvoin mun vaatteita mistään ja suurin osa vaatteista on ihan ketjukaupoista, että jos joku näistä saa inspistä, asut on muidenkin toteutettavissa helposti! :)

      Poista
  12. Aivan ihana tuo mustavalkoinen huivi! Mun on tänä syksynä pakko hankkia viininpunaiset housut, viime syksynä en hankkinut ja ihailin vain muilla niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin eka vaan ihailin ja lopulta hommasin itsekin! :)

      Poista
  13. 1 ja toiseksi viimeinen, nappivalintoja ja ihan mun makuun ainaki!;)

    VastaaPoista
  14. Vitonen on mun lemppari!:) Mä kyllä jo ootan syksyä että saa pukeutua vähän erilailla kun kesällä, just kaikkia huiveja, neuleita ja ihania syysvärejä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä se on ehkä kivoin puoli syksyn tulossa! :)

      Poista
  15. Todella Kivoja asuja,mutta häiritsee sun jalan asennot jotenkin kauheasti :-D miksi et seiso yhdessäkään kuvassa kummatkin jalat maassa? En tarkoita loukata,ihmettelin vaan ja pohdin josko oot ite huomannut asiaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska sillon seisoisin vaan ihan normaalisti kahdella jalalla ja se asento näyttäis kuvassa "tylsältä" ja ois hassua kun vaan pönöttöisin siinä :D

      Poista
    2. ahahah rakastan niin paljon "pönöttää" sanaa :DD

      Poista
    3. Se kuvastaa niin hyvin sitä asentoa :D

      Poista
  16. Kivoja asuja, 5 on mun lemppari :)

    VastaaPoista
  17. Vastaukset
    1. Jee kiitos Sarianne! :) <3 kiva et kun koulu alkaa niin nähään taas pitkästä aikaa! :)

      Poista
  18. Saanko kysyä sun kokoa noiss dr.denimeissä? Ei tietty oo pakko kertoo mutta mä en vaan tajua niitä!! Kun kaikki kehuu kuinka ne on ihanat jalassa ja ihan mahtavat, mutkun oon käynyt carlingsissa kattomassa ja meinannu sovittaa niin ei siellä oo todellakaan mun kokoa, ne kaikki näyttää joltain korkeintaan 10vuotiaan tytön kokosilta. Eihän siellä mitään lastenvaatteita pitäis ees olla? Oon ihmetelly tätä todella kauan :-DDD ja olen ihan normaalikokonen kuitenkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on muutenkin vaatteissa yleensä M, joten nekin on myös! tiiän ton tunteen, muistan kun vein ne sovituskoppiin ja mietin, että en tuu ikinäikinä mahtumaan näihin, mutta ne venyy siis ihan superpaljon :D se kangas on ihan yhtä venyvää kuin esim. normi legginssit, joten rohkeesti kokeilet vaan sun normaalia kokoa ja oon varma et mahtuu sun jalkaan :)

      Poista
    2. Jee ihanaa kiitos kivasta vastauksesta! Kävin tänää kokeilemassa ja tadaa: M-koko oli ihan täydellinen mullekkin, vaikka heh en meinannu uskoo sua ja otin eka sovituskoppiin XL- ja L-koon koska olin varma että nekään ei mahu :D mutta pakko oli kyllä hakee vielä yks pienempi koko, ja ah ihana oli kyykistyä ja ne oli tosiaanki hyvät jalassa, ihan ku leggingsit!!
      Kiitos sulle vastauksesta, oli kiva kun vastasit noin ystävällisesti ja kivasti, monesti tälläset ns.suositummat bloggaajat vastaa tylysti tylsille anonyymeille varsinkin:)

      Poista
    3. Ei mitään, musta on niin ihana saada kommentteja joten haluan myös vastata niihin kivasti! :) ja hyvä et uskaltauduit kokeilemaan, niiden jälkeen ei oo enää paluuta tavallisiin farkkuihin :D

      Poista
  19. Tykkäsin kaikista asuista! Varsinkin 2 ja 5 kolahti heti ;)
    PS. Rakastuin noihin viinipunasiin housuihin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin uudestaan nyt loppukesästä! :)

      Poista
  20. tosi kivoja asuja kaikki! sulle sopii tosi hyvin oranssi! :)

    VastaaPoista
  21. Kiva postaus! Kaikki asut on tosi onnistuneita, mut jos pitää lemppari valita nii 5&6. :)
    Pakko vielä kirjottaa tähän, että tää on ihan mun lemppariblogi! Kirjotat aina niin positiivisesti asioista, tekstiä ei oo liikaa ja kuvat on kivoja. Ekana ku tuun koneelle nii tuun kattoo ootko postannu ü ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla! :) harmi kun en ehi yleensä päivittäin postailee :/

      Poista
  22. Hei muistatko yhtää noitten bikbokin mustien housujen nimeä tai hintaa? dr.denimit hajos ni tarvisin uuet mustat housut...ja tosi kivoja asuu nuo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en valitettavasti :s noi oli sillon jossain tarjouksessa vaan n.13 euroa! :) noi on sellasta vähän karvoja keräävää kangasta ja superjoustavaa materiaalia :) kiitos!

      Poista
  23. Sulla on aivan ihania vaatteita ja koruja! :) Mun lemppari oli noista kyllä 3 !

    VastaaPoista
  24. 5 on lemppari! :) Ihania asuja kaikki, ja rakastan tätä sun blogia kun kirjotat aina niin aurinkoisesti ja nää kuvat on niin kivan valosia ja värikkäitä ja Remi on niin söpsö <3 Ja oot ihan tajuttoman kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana mennä tälläsen kommentin jälkeen nukkumaan, kiitos paljon! :) <3

      Poista
  25. Tosi ihania asuja! :) Tykkään itekkin just tommosesta melko yksinkertasesta pukeutumisesta, mutta kuitenkin tyylikkäästä ja semmosesta, et on aina joku pieni "juju" :) Kivaa syksyä sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) mun mielestä asujen pitää olla sellasia joissa on myös mukava olla :) hyvää syksyä myös sulle! :)

      Poista