torstai 12. joulukuuta 2013

Inspiroiva uutuuspitsa

Indiedaysin inspiration dayssa oli mahdollista lähteä mukaan VAASANin ja Indiedaysin herkkuhaasteeseen ja otin tietysti haasteen vastaan!

IMG_4299

Valitsin kategoriaksi "inspiroiva uutuuspizza", sillä ajattelin, että ois kiva koittaa tehdä jotain erikoisempaa pizzaa yhdessä Nikon kanssa. Inspiration daysta sain mukaan VAASANin uutuustuotteita ja tässä reseptissä käytin Lapin rilla -pizzapohjia

Ohjeeseen tarvitset:

mozzarella juustoraastetta
tuoretta rucolaa
ilmakuivattua kinkkua
pestoa
hunajamelonia
 IMG_4306

Nää pizzapohjat on kätevästi neliön muotoisia, jotta ne mahtuisivat paremmin uunipellille. Harmi, että meidän uuni taitaa olla pienempää sorttia, joten tehtiin kaksi neliötä kerrallaan. 
 IMG_4319 IMG_4323

Pohjalle ketsuppi, pizzamauste ja juustoraaste. Juusto kannattaa laittaa ennen muita täytteitä, jotta päällimmäiset täytteet pysyvät paremmin kiinni pizzassa! Juuston jälkeen ilmakuivattua kinkkua ja päällimmäiseksi pestoa.

IMG_4328

Pizza uuniin 200 asteeseen 6-8 minuutiksi.
 IMG_4343IMG_4362

Mua vähän jännitti, kovettuuko pizzapohja uunissa, sillä halusin laittaa pizzapalan väliin rucolaa. Huolehdin ihan turhaan, sillä pizzapohjat pysyivät pehmeinä vielä uunista tulon jälkeenkin ja sain taitettua palan helposti. Sit vaan pizzapala lautaselle ja kylkeen hunajamelonia. Aika ihana herkku, esim. perjantai-iltaan, vaikka itse sanonkin! ;)

Nyt kannattaa käydä äänestämässä VAASANin kampanjasivulla omaa suosikki reseptiä, sillä äänestämällä voit voittaa Day Spa- lahjakortin!

8 kommenttia:

  1. Nam, kuinka hyvältä näyttää! Täytyypä kokeilla :)

    Ja onko se vilajkl voittaja tiedossa?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen! :) joo on valittu ja voittajalle on ilmoitettu :) laitan sen voittajankuvan ja nimimerkin sit seuraavaan postaukseen :)

      Poista
  2. nam, näyttää herkulliselta :)

    VastaaPoista
  3. No ei siihen paljoa vaadittu et sait aikaseks;D nam!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nojoo, kuvat on ollu luonnoksissa jo kaks viikkoa, teksti vaan puuttui... :D

      Poista
  4. Sara, sä oot ihanan aito. Sun blogissa nää kuvat on niin hienoja ja huomaa et oot nähny vaivaa niiden eteen! Etenkin toi edellinen piparipostaus:) Kaikki sun jututki on niin maanläheisiä:D Aaw!!!

    Teidän koirankin kuvat on aina nii lutusia että pakko näyttää aina omalle poikaystävällekkin niitä, koska meillä on kanssa haaveissa ottaa koira=) !

    Opiskelen muuten myös muotiin liittyvää alaa, joten ehkä ollaan tulevaisuudessa kollegoita... ;) Heh.
    Ihanaa Joulua teille kolmelle!!!

    Terkuin, A <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihanin kommentti vähään aikaan! <3 kiitos paljon, on ihana saada tällaista palautetta ja se on aina kiva kun joku sanoo et huomaa, että tähän blogiin panostetaan nimittäin siihen pyrinkin :)

      Heh ois kyllä hauska sattuma! Hyvää joulua myös sulle! :)

      Poista