maanantai 18. huhtikuuta 2016

Lashes on fleek

ripset2 ripset4 ripset1 ripset5 ripset3

Helou kaverit! Osa pitempään mukana olleista muistaa, että mulla on ollut pari kertaa ripsienpidennykset, lähinnä kesäisin. Viime kerralla musta alkoi tuntumaan, että sain niistä allergiaa, joten en oo sen jälkeen ripsistä haaveillut. Jälkikäteen aloin kuitenkin miettimään, että mulla oli silloin muutenkin paha allergia, eikä se helpottanut yhtään vaikka luovuin ripsistä, joten halusin nyt ottaa ne uudestaan! Kävin kuitenkin eka allergiatestissä, ihan varmuuden vuoksi. Ripsienpidennykset on niin ihanan helpot, varsinkin kesällä, kun ei muutenkaan tuu kauheesti meikattua. Lisäksi meidän Nycin reissu häämöttää alle kahen viikon päässä (!!!), niin halusin sinne jo nää räpsyt! Tällä kertaa mulla on volyymiripset, sillä mulla klassisten ripsien kanssa huoltoväli oli vaan kaksi viikkoa, joten toivotaan, että nää kevyemmät kuidut pysyis kauemmin nättinä. Snäpin puolella mua seuraavat tietää myös, että kävin viikonloppuna kampaajalla, mutta näissä kuvissa on vielä vanhat hiukset. Täytyy ottaa näistä uusista pian kuvat, sillä tykkään näistä sikana!

Onko kellään teistä kokemuksia, pysyykö volyymit paremmin kuin klassiset ripset? :) Ihanaa maananataita tyypit ja palataan tällä kertaa pian! 

16 kommenttia:

  1. Ihanat ihanat ripset! <3 Itsellä oli huonoa tuuri ripsienpidennysten kanssa, tippuivat jo alle viikossa lähes kokonaan :-( Tultiin ripsien laittajan kanssa siihen tulokseen että ripseni hylkii liimaa, hitsi! Mutta toivotaan, että sun volyymit nyt kestää! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tollasesta en oo kuullutkaan! :o Voi ei! :s Nää on ollut nyt muutaman päivän ja pari ripseä on tippunut eli hyvältä näyttää! Kiitos <3

      Poista
  2. mulla oli volyymit vielä neljänkin viikon jälkeen tosi hyvän näköset ! 😊

    VastaaPoista
  3. Mä olin kyllä onnekas räpsyjen kanssa, koska pystyin käymään huollossa 5, jopa 6 viikon välein vaan! Nyt oon ollu useemman kuukauden ilman, mutta varmaan jossain vaiheessa tulee taas otettua :) -Rosa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi oot kyllä ollut onnekas! Se huolto ei nimittäin oo mitään halpaa puuhaa niin oisin mielellään kans onnekas tossa asiassa :'D

      Poista
  4. Mullakin volyymit pysyy helposti 4-5 viikkoa hyvännäkösenä, just tänään kävinki huollossa :') On nää ripset kyllä niin helpot, en tiiä pärjäänkö enää ilman! Kannattaa muuten varmistaa, että sun ripsienlaittaja käyttää allergialiimaa. Mulla ainaki se on auttanu, kun aikaisemmin vähän kirveli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä sano sen liiman nimen mut en muista mikä se oli :D Mut ei kirvellyt yhtään ja silmät ei oo reagoinu mitenkään joten kaikki hyvin! Kiva kuulla et kestää noin kauan, toivotaan et mullakin! :)

      Poista
  5. Missä kävit ottamassa? :)

    VastaaPoista
  6. Mulla pysyy normaalit räpsyt hyvänä ainakin 3-4 viikkoa :D Monesti oli itselläkin, viime kesänä sitten otin ja allergisoiduin aika pahasti (muistaakseni niiden lappujen aineelle) enkä ole sen jälkeen ottanut. Kesäksi kyllä tekisi taas mieli, täytyy katsoa josko budjetti antaa myöden ;)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho en tajunnu et niillekin voi tulla allergiseks! :'D Mut jos ripset ei aiheuta mitään niin ota ihmeessä, niitten lappujen sijaan jotku käyttää ihoteippiä mistä ei ainakaan pitäis tulla mitään :)

      Poista
  7. Oioi just toissapäivänä varattiin kans lennot nykiin ja matka koittaa sit lokakuussa! Ootan innolla matkapostauksia ja vinkkejä jos sellaisia innostut tekemään :)

    VastaaPoista
  8. Onko nuo todella volyymit? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, mut sanoin et en halua mitään övereitä niin laitettiin vaan 2-3 kuitua per ripsi :)

      Poista