maanantai 22. kesäkuuta 2015

Helsingissä

1 4

Hassua, et näistä kuvista tuntuu olevan ikuisuus, vaikka näistä on tosiaan vaan viikko! Viikko sit maanantaina lähdettiin Nikon kanssa aikaisin kohti Helsinkiä, sillä mulla oli siellä tapaaminen Blistex -kisan voiton tiimoilta. Niko heitti mut Indiedaysin toimistolle ja me käytiin lounaalla Putte's Bar & pizzassa, jossa oli tosi hyvää pizzaa! Samalla reissulla kuvailtiin hieman ja Annika nappas musta parit kuvat. Mulla oli jotenkin asukriisi ennen lähtöä, sillä keli oli kylmä mut toisaalta teki mieli pukeutua kesäisesti. Tilasin tuon ihanan Vilan kimonon House of brandonilta yhteistyön kautta ja se kyllä sopi kivasti hieman harmaaseen kesäpäivään! Oisin halunnut pukea alle topin, jossa on leveät olkaimet ja etu- ja takapuoli on symmetrisesti leveää kaula-aukkoa, mut en löydä sellaista toppi mistään. Ärsyttävää, et on niin tarkka kuva siitä, mitä haluaa niin eihän sellaista tietenkään mistään löydä.

6 3

Harmi tosiaan, et oli harmaa sää ja välillä satoi vettä, sillä olisi ollut kiva kävellä ympäri Helsinkiä. Kierrettiin Nikon kanssa pieni lenkki ydinkeskustan lähellä ja päätettiin lähteä aikasin kotiin, sillä kumpaakaan ei huvittanut kauheesti kiertää kauppoja. Täytyy käydä uudestaan Helsingissä vielä kesällä, siellä jos jossain voi harrastaa sitä hienojen talojen bongailua! Meillä on kyllä ollut tapana käydä kesäisin Helsingissä, täytyy se toteuttaa siis myös tänäkin vuonna.

5 2

Musta on muuten outoa, et noi syreenit kukkii vasta nyt, kun aina ala-asteella lukuvuoden päätyttyä otettiin äitin kanssa kuvia musta noiden kukkien edessä eli joskus toukokuun lopussa. Noi tuoksuu kyllä niin hyvältä! Kiva muuten, kun otettiin näitä kuvia niin ampiainen alkoi ahistelemaan meitä ja puolessa näitä mun kuvia mulla oli sellanen pieni paniikki-ilme, kun aina alkoi kuulumaan sitä surinaa jostain läheltä.. :D

Mun pitäis alkaa varmaan seuraavaks käymään läpi viime viikon kuvia, sillä kuten blogin fb-sivulle kirjoitinkin, niitä ois melkein 1000 kamerassa. Parempi niin, kuin ettei ois mitään kuvia ja paljon kerrottavaa niinkuin usein käy. :) Mut hei kivaa alkanutta viikkoa kaverit! 

18 kommenttia:

  1. Kauniina olit taas liikenteessä! Toi kimono on todella ihana, oon ettiny melko samanlaista itelleni hameen ja topin kanssa käytettäväks ja taidankin tsekata tuon House of Brandonin ihan ekaks! :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna! :) Kannattaa kyllä kurkata, huomasin just, et kokoja on just tullut lisää sillä kaikkia löytyi!

      Poista
  2. ihania kuvia :) mustaki on hassua ku sireenit kukkii vasta nyt, mut toisaalta en ihmettele ku on ollu näin kylmää ja sateista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Heh, mietin kirjoittaessa, et onks se sireeni vai syreeni ja sä kirjoitit nyt eritavalla. :D

      Poista
  3. Kauniita kuvia :) Tuo kimono on aivan ihana, nuo värit on jotenkin niin raikkaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli! :) se on kyllä ihanan kesäinen!

      Poista
  4. Voi kun nättejä kuvia sinusta:) Aivan ihana tuo kimono!<3

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! :) Me itseasiassa töissä mietittiin just juhannusta ennen, että onks se syreeni vai sireeni Hoidan työkseni siis vanhuksia ja kaikki oli vähän eri mieltä, niin päädyttiin että molemmat on oikein! :D haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Okei no hyvä ettei se vaan ollut mun joku oma keksintö, sillä pienenä sanoin esim. nutturaa nyttyräks niin en ois ihmetellyt jos oisin kutsunut tota kukkaakin väärällä nimellä :'D

      Poista
  6. Aivan ihania kuvia! Näytät todella kauniilta ja nuo kimono on ihana! <3

    VastaaPoista
  7. helsinki on perseestä!

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia, oot tosi nätti! <3

    VastaaPoista