keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Answers, part 2

PicMonkey Collage4

Mistä sait idean aloittaa bloggaamisen?
- Siihen aikaan aloin lukemaan muutamaa blogia ja ajattelin, että se vois olla mun juttu! Lisäksi olin tosi kova valokuvaamaan muutenkin niin oli kiva ajatus, että niitä kuvia sais jaettua jossain muuallakin, kun IRC-galleriassa. :D

Mistä blogin sai nimensä?
- Halusin jonkun erikoisen nimen, joka jäis mieleen eli ei mitään Sara's day -tyyppistä. Aattelin, että Under my umbrella kuvais, et tää blogi kertoo kaikkea, mitä mun elämään kuuluu. Oon kyllä monesti miettiny, et haluisin vaihtaa sen, mutta toisaalta toi nimi on ainakin erikoinen. :D

Haluaisitko bloggauksesta joskus ammatin?
- Oishan se ihan mahtava juttu ja jos sellanen tilaisuus tulis eteen, tarttuisin siihen varmasti!

Mitä vinkkejä antaisit aloittavalle bloggaajalle?
- Panosta alusta asti blogin ulkoasuun ja kommenttien vastaamiseen! Lisäksi kannattaa miettiä, mikä se oma juttu on ja keskittyä siihen, sillä kaikki, mikä tuntuu väkinäiseltä (esim. asukuvat tai ruoka/liikuntapostaukset) välittyy kyllä sit lukijoille.

Mikä sinussa herättää eniten kiinnostussa blogissa? (esim. ulkoasu, itse bloggaaja..)
- Isot ja selkeät kuvat, joihin on panostettu! Lisäksi tykkään blogeissa monipuolisesta sisällöstä, sillä en jaksa lukea blogeja, joissa on pelkästään esim. niitä asukuvia. Lisäksi mielenkiintoinen kirjoitustyyli ja hauskat jutut on mun mieleen! Ei siis pelkästään sellasia tänään olin töissä ja illalla väsytti ja ärsytti, huomenna töihin ja illalla lenkille jne.. Tietty arjestakin on mukava lukea, mutta ei joka postauksessa!

Seuraatko ketään vloggaajia, jos seuraat niin ketä?
- En seuraa ja harvoin jaksan kattoa ns. tavallistenkaan bloggaajien videoita. Höpöttelyvideot ei muutenkaan sytytä, mutta sellaset esim. fiillisvideot reissuista on tosi kivoja!

Miten oot niin hyvä valokuvaamaan? Mistä otat vinkkejä ja saat inspiraatiota?
- Heh, kiitos! Kehityn mun mielestä koko ajan ja ihan vaan valokuvaamalla paljon. Saan inspiraatiota muiden blogeista ja we heart itistä eniten ja sit ihan vaan omasta päästä. Usein mietin, että mistä haluan ottaa kuvan ja sit alan "somistamaan" sitä päässäni esim. kun otin kuvia muutama postaus takaperin kosmetiikasta, mietin, että mikä ois kiva tausta ja sopiiko niihin jotain ylimääräistä tuomaan tunnelmaa. Esim. jos haluat kuvata uusimman Cosmopolitanin, niin kuva pelkästä lehdestä valkosella taustalla on tosi tylsä, mutta kun siihen lisää vaikka kahvikupin/jätskiannoksen ja asettelee ne vielä sänkyyn niin kuvasta tulee sellanen tunnelmakuva pelkän tuotekuvan sijaan!

Lempiblogit?
- Tästä postauksesta näkee ne!

Miten saat kuvista niin valoisia? Miten viimeistelet kuvat kuvanoton jälkeen?
- Kuvaan aina hyvässä valossa ja aina, kun mahdollista, niin luonnonvalossa. Lisäksi säädän kameran asetuksia niin, että kuvista tulee valoisempia ja käytän 50 mm objektiivia, jossa on parempi valovoima, kun kameran vakio objektiivissa. Muokkaan kuvia iPhotossa ennen blogiin lisäämistä ja säädän valoisuutta, kontrastia ja värikylläisyyttä hieman. Mutta sanoisin, että se hyvä valo ja kameran säädöt on tärkeämpiä, kun kuvanmuokkaus. Tällä hetkellä haaveilen laajakuvaobjektiivista, jotta saisin vähän jotain uutta kuviin, mutta harmi, että ne on niin kalliita.

Millaisia tavoitteita/haaveita sulla on tän blogin tulevaisuuden suhteen?
- Haluaisin tänä vuonna saada 1000 lukijaa täyteen Bloggerin kautta! Teitähän on yhteensä bloggerissa ja bloglovinissa jo jokin 1500 ja oon jokaisesta lukijasta ja blogissa vierailevasta kiitollinen! Viime vuoden tammikuussa tuli 500 lukijaa bloggerin kautta täyteen niin oishan se hienoa saada tänä vuonna 1000 rikki!

PicMonkey Collage3

Minkä ikäinen ja rotuinen Remi on? Mistä päin se on teille tullut?
- Remi on Mittelspitz ja täyttää tän vuoden lokakuussa 3 vuotta. Remi on keskisuomalaiselta kasvattajalta.

Minkälaisia tarvikkeita teillä on Remille (ulkoiluun jne)? Entä onko Remi lelutyyppi?
Eli tykkääkö pehmoleluista vai enemmän esim luista tai palloista?
- Remillä on valjaat ja flexi ja sit pimeällä käytetään sellaista heijastiliivikankaista kauluria. Remi tykkää eniten vinkuleluista ja sen on pakko saada hajottaa se vinkuosa niistä heti.. Parhaita on ne lelut, joissa on vaan kangas siinä vinkuvan osan päällä (eli ei mitään pientä vinkuvaa palloa punpuliln sisällä vaan koko lelu on sisältä vinkuva), sillä ne ei hajoa niin nopeasti ja niitä voi vinguttaa esim. aamu seitsemältä jos äiti ja isi ei meinaa nousta sängystä. :D Pikkupallot ei kauheesti kiinnosta, mutta oikeet jalkapallot kyllä ja puruluut on kans ihan lemppareita!

Mitä Remi on tuonut mukanaan teidän elämään? :)
- Apua, miten tähän voi ees vastata! Remi on tuonut meille paljon iloa ja rakkautta ja se on meille molemmille niin tärkeä, että ei mitään rajaa. Se pitää aina seuraa, kun on tylsää, pusuttaa ja halii meitä ja lohduttaa jos on surullinen.

Onko Remi "leimautunu" teistä enemmän jompaankumpaan? :D Siis jos ymmärsit mitä tarkotan.. Silleen et se vaikka odottaa toista enemmän kotiin tai seuraa sitä ja on esim. enemmän "Nikon koira"?
- Mulle tuli tosta leimautumisesta Twilight mieleen, en tiiä, keksitkö ton sanan siitä! :D Mutta en tiiä, musta tuntuu, että sillä on eri jutut meidän molempien kanssa. Esim. mun kanssa se tekee kaikkia temppuja ja leikkejä herkuilla ihan innoissaan ja Nikon kanssa se tykkää nukkua. :D Esim. jos Niko sanoo, et ”tuu masulle” niin Remi on parissa sekunnissa Nikon mahalla makaamassa. Mun masu ei tähän kelpaa!

Suosittelisitko mittelspitziä kerrostaloasuntoon?
- No, mittelit on haukkuherkkiä, mutta siihen auttaa koulutus. Mun mielestä jos naapureita haittaa se, että koira ilmoittaa vieraista tai postista haukkumalla (eli haukkuu satunnaisesti) niin silloin ei kannata asua kerrostalossa. Meille ei oo ollut mitään ongelmaa omistaa koiraa kerrostalossa, vaikka aluks rampattiin viidennestä kerroksesta tunnin välein pihalle plus sillon oli vielä talvi, eli joka kerta piti pukea toppavaatteet, kun rivitalossa tai omakotitalossa koiran vois päästää takapihalle. Mutta tää on omasta asenteesta kiinni ja siihen tottuu nopeasti, että sinne ulos on vaan lähdettävä.

Entä mitkä ovat Remin parhaat puolet ja mikä siinä on haastavaa?
- Parhaita on se, että Remi antaa paljon rakkautta ja on meille maailman kiltein koira, ei siis "pomota" meitä. Haastavaa lenkillä joidenkin koirien ohittaminen, mutta tätä harjoitellaan jatkuvasti.

PicMonkey Collage7

Mitä opiskelet, milloin valmistut? Ootko tykännyt opiskelusta?
- Opiskelen liiketaloutta Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja valmistun aika varmasti jouluna 2015. Opiskelu on ollu aika rankkaa ja stressaavaa välillä, mutta joo, oon tykännyt! Koulussa saa kuitenkin olla ystävien kanssa ja oon tykännyt suurimmasta osasta meidän koulutehtäviä niin niitä on ollut kiva tehdä. :) Toisaalta tällä hetkellä ootan sitä, että oon valmistunut ja pääsen töihin.

Miten käytät aikasi opiskeluun?
- Käytän opiskeluun suurimman osan ajastani ja sit loput töihin, ystäville, blogille ja liikunnalle. Sillon, kun koulutehtäviä on paljon, niin saatan tehdä niitä 12 h päivässä eli koulu on ykkösenä!

Oletko käynyt kielimatkalla? Entä vaihdossa? Kiinnostaako lähtä aur pairiksi?
- En oo ollut, mutta oisin joskus halunnut kielikurssille ihan älyttömästi! Vaihtoon tai au pairiksi en oo koskaan halunnut lähteä. En ollut matkustanut Viroa ja Ruotsia pidemmälle ennen kuin täytin 19, joten oli ihan mahdoton ajatus muuttaa ulkomaille vaihtoon, kun en periaatteessa ”tiennyt”, mitä ulkomaat on. Tätä on vaikea selittää, mutta esim. jo ajatus lentokoneeseen menosta oli niin outo, niin ei käynyt mielessäkään, että muuttaisin ulkomaille. Au pairina olisin taas aika huono, sillä en oo mitään lastenhoitaja-tyyppiä. :D

Kerro vähän siitä miten jaksat panostaa sekä kouluun että töihin yhtä aikaa plus sitten vielä vapaa-aika, kaverit ja tämä blogi. Miten saat ajan järkättyy kaikelle tälle?
- No, tällähetkellä tää ajankäyttö on hieman haastavaa, mutta pidän koulun aina etusijalla. Sit tulee työt ja sit blogi! Blogi ja se vapaa-aika on aika sama asia mulle eli kun haluan rentoutua niin saatan kattoa samalla jotain sarjaa ja kirjoittaa blogia (niinkuin just nyt). Onhan tää vähän sellasta tasapainoilua, mutta oon jo tottunut tähän!

Tuleeko sulle usein stressaavia hetkiä näistä jutuista, et miten aika riittää?
- Tulee, mutta lähinnä ne koulutehtävät stressaa. Välillä tulee myös sellasia ajatuksia, et "pitäis kirjoittaa blogiin", mut silloin vaan muistutan itteäni, että blogi ei oo mulle mikään pakko ja kirjotan, kun ehdin. Koulutehtävien deadlinet stressaa, mutta kaikki oon saanut ajallani tehtyä ja ykskään kurssi ei oo jäänyt kesken ja oon saanut hyviä arvosanoja. 

Kauanko sulla on vielä tuota nykyistä koulua jäljellä? Oletko viihtynyt koulussasi hyvin ja onko opiskelu ollut siellä mielekästä/hankalaa/vaikeeta?:)
- Mun ois tarkoitus valmistua ens jouluna eli alle vuosi! Oon viihtynyt hyvin, vaikka välillä stressitaso onkin ollut super korkealla. Oon kuitenkin koko ajan tiennyt, et opiskelen oikeaa alaa, joten opiskelu on ollut myös mielekästä, vaikka oon kyllä käynyt myös kursseja, jotka ei niin kauhesti ole kiinnostanut.. :D Vaikeinta aluksi oli tajuta, että tehtävät on aloitettava alussa, sillä usein niiden palautuksen ajoittuu samalle ajalle ja niitä kaikkia on mahdotonta saada tehtyä yhtä aikaa parissa päivässä! Täytyy kyllä sanoa, että olin odottanut, että korkeakouluopiskelu ois kuivaa kirjoista pänttäämistä, mutta ei se oo, ainakaan ammattikorkeassa. Me tehdään niin paljon käytännön tehtäviä ja usein ne on niin laajoja, että tenttejä ei järjestetä vaan arvosana tulee tehtävien perusteella. Tällänen käytöntö sopii mulle ja opin paljon paremmin näin, kun tentteihin ulkoa opettelemalla. :)

Onko sun koulussa mahdollisuus suorittaa työharjoittelu ulkomailla? Jos on niin aiotko?
- Joo ois mahdollisuus, mutta en aio.

Kiinnostaisi tietää opiskelustasi kun se ilmeisesti alkaa olemaan loppusuoralla, esimerkiksi harjoitteluista ja opparista ja samoin tulevista urasuunnitelmistasi, minkälaisissa tehtävissä toivoisit olevasi, kun valmistut?
- Oon tällä hetkellä harjottelussa vaateliikkeessä (instasta saa aika hyvän vinkin, että missä :D) ja oon tykännyt tosta harjottelupaikasta ihan älyttömästi! Mulla on tätä harjottelua siis vain n. 10 viikkoa, sillä suorin jo puolet harjoittelusta ensimmäisen ja toisen vuoden välisenä kesänä mun nykyisessä työpaikassa. Opinnäytetyö tulee liittymään verkkokaupan valikoimasuunnitteluun ja tehdään oppari yhdessä Lauran kanssa. Mulla on kyllä haaveita tulevaisuudelle, mutta niitä en vielä paljasta. Kuulette niistä kyllä jos ne toteutuu! Pystyisin myös nähdä itteni myymäläpäällikkönä tai harjoittelun myötä myös visualistin hommat vaikuttavat kiinnostavilta. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. ;)

Ootko ollut tyytyväinen opiskelualaasi ja kouluusi?
- Oon ollut! Kaupan ala sopii mulle ja JAMK on ollut hyvä koulu opiskella sitä, vaikka ei mulla kyllä oo mitään mihin verrata. Oon kuitenkin oppinut ihan älyttömästi asioita tulevaisuutta varten, eli oon tyytyväinen kouluuni!

Muistaakseni opiskelet muodin ja vähittäiskaupan suuntautumisvaihtoehtoa, miten tää muotipuoli toimii käytännössä?
- Hmm, no me ollaan opiskeltu tuotetuntemusta eli opeteltu tietoja erilaisista materiaaleista, joista vaatteet valmistetaan, keskusteltu slow ja fast fashionista sekä ekologisuudesta muotiin liittyen. Ollaan myös tutkittu erilaisia etikettejä ja suunniteltu asukokonaisuuksia erilaisiin tilaisuuksiin (kastejuhlat, gaalailta jne) sekä tutkittu ryhmissä vaatekauppojen valikoimia ja etsitty uusia tuotemerkkejä näiden vaatekauppojen valikoimaan. Lisäksi ollaan näiden tehtävien kautta tutkittu aika paljon tulevia trendejä ja tutustuttu eri vartalotyyppeihin ja siihen, millaiset vaatteet millekin vartalolle sopii. Plus käytiin Lauran ja Sariannen kanssa Kööpenhaminan muotimessuilla kiertelemässä ja etsimässä uutta tuotemerkkiä Rosariumin valikoimaan. Nää meidän kärjen (eli muoti- ja vähittäiskaupan) kurssit ja tehtävät onkin ollut mun omia lemppareita, sillä esim. kun googletettiin, millaiset vaatteet Kim Kardashian vois pukea gaalailtaan niin tuli sellanen olo, et voiko koulutehtävästä edes tykätä näin paljon. :D

Mitä ootte tehnyt muotiin liittyen ja koetko että se on ollut hyödyllistä ja opettavaista tulevaisuutta ajatellen?
- Tossa ylempänä on lueteltuna aika paljon, mitä ollaan tehty! Lisäksi ollaan tehty kaksi projektia opiskeluiden aikana ja ne on myös molemmat liittyneet muotiin. Ollaan tosiaan tehty tosi paljon käytännöntehtäviä ja tutkittu itse asioita ja kirjoiteltu raportteja, joten oppi on jäänyt paljon paremmin mieleen! Lisäksi tehtävissä on usein varaa suunnata ne niin, että tehtävä kiinnostaa ihan aidosti itseä, jolloin niistä on myös paremmin hyötyä tulevaisuutta ajatellen. Eli joo, nää jutut on olleet tosi opettavaisia ja näistä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa!

Pyörittelitkö mitään muita alavaihtoehtoja tosissasi kun hait opiskelemaan?
- Vähän aikaa ajattelin, että haluaisin hakea fysioterapeuitiks, mutta onneks unohdin sen aika nopeasti! Sosiaali- ja terveysala vaan ei ois yhtään mulle.

Onko sinulla suunnitelmia tai ajatuksia jatko-opinnoista?
- Jossain vaiheessa ajattelin, että kun tästä koulusta valmistun, en opiskele enää koskaan ainakaan kokopäiväisesti, koska on niin pyllystä, että opiskelijoiden tuloja rajoitetaan ja ei saa tehdä töitä niin paljon, kun haluaa vaan siitä rangaistaan. On pikkasen mennyt järki ja hermot, kun Kelan sivuja ja sääntöjä on yrittänyt tulkita… Mutta saa nähdä, never say never!

Huh, näitä kysymyksiä riittää vielä kolmanteenkin osaan, kiitos kaikille kysymysten laittaneille! Jos näistä heräs ajatuksia tai lisäkysymyksiä niin pistäkäähän niitä kommenttiboksiin. :) 

12 kommenttia:

  1. Mulla olis sulle koulutuksees liittyvä kysymys. Tai ehkä tällanen avunhuuto :D liittyen tuohon et millasia vaatteita kandee käyttää kokoon nähden. Mun isoimpana ongelmana on suoraan sanottuna mun suht kookkaat bosat ja niihin suhteessa kaponen vyötärö :D miten sä siis suosittelisit mun vaatekaapin koostuvan niin, että mun rinnat ei korostuis niin paljon ja että mun kaponen lantio taas vähän niinkun levenis silmissä ja sit myös että jalat näyttäis pidemmille? Mitään korkkareita en ala käyttelee ku ne ei oo mun juttu :D oisko ideoita? :) sen tiiän että ainakaan poolopaitoja ei rintavalle suositella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm tää on vähän vaikea, kun ei nää sua livenä, mutta sanoisin, että korosta alakroppaa mielummin kun yläkroppaa! :) Eli suosi alhaalla vaaleita värejä ja ylhäällä tummempia. Kannattaa kaulakoruina käyttää pitkiä ja siroja, jotka luo sellasta "pystyraitaa" yläkroppaan ja ei turhaan vie huomiota rintakehään vaan vähän alemmas. Myös sellaiset A-linjaiset hameet näyttäis varmasti kivoilta esim. jonkin lyhyen paidan kanssa, jolloin näkyis vähän ihoa masusta. Jos tykkäät käyttää sellasia vartalonmyötäisiä mekkoja tai hameita, niin kannattaa ettiä sellasia, joissa ois rypytystä lantion kohalla niin se luo sinne sellasta "runsautta". Housuissa esim. chinot saattais näyttää kans kivalta! Saitko näistä vinkkiä? :)

      Poista
    2. Joo, kiitos! Mä oonkin alkanut hamstraamaan näitä erikuosisia "lököhousuja", chinoja en oo vielä ostanut mutta nyt on ollu kaikis kaupois niin kivoja erilaisia housuja että on vaan pakko täyttää kaappia :D oon aikonut vielä joskus sijoittaa hieman korollisiin nilkkureihin niiden kamuks ja sit mietin kauluspaitojakin eri väreissä. Ja samaten noita masua paljastavista paidoista :D kiitos kuitenkin paljon näistä! Neuvos autto ainakin tajuamaan että oon itekin ajatusten kannalta oikeella polulla :) mä kuhan saan hyvän asukokonaisuuden aikaan ja jos bongaan sut keskustasta niin tuun kyllä hehkuttaa neuvojes hyötyä :D

      Poista
    3. Joo tuu ehdottomasti! Kiva jos sait noista jotain irti! :)

      Poista
  2. Mä jo ootin vastausta mun kyssään mut eiih :Dd haluun tietää arvasinko oikei!!

    VastaaPoista
  3. Hei mikä kamera ja objektiivi sulla on? Voitko kirjottaa niistä jonkinlaista arvostelua, ootko tykännyt jne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Canon eos 1100d ja objektiivina 50 mm (http://www.gigantti.fi/product/kamerat/kameraobjektiivit/EF50MM18/canon-ef-50mm-f-1-8-ii-objektiivi). Nää on aika yleiset ja oon kyllä tykännyt! :) Toi kamera sopii myös aloittelijalle, sillä kokeilemalla erilaisia säätöjä oppii parhaiten ja sit kun kuvailut alkaa sujumaan niin suosittelen ton objektiivin
      hankintaa. Lisäks kumpikaan näistä ei oo kauheen kalliita!

      Poista
  4. Hahaha eikä, nauroin niin tuolle "Nikon kanssa se tykkää vaan nukkua." :D:D:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'DD Nojoo, ne nukkuu yhessä tyyliin 12 asti jos oon aamuvuorossa töissä, mut jos Niko lähtee aamuun töihin niin mut Remi herättää jo klo 8... :D

      Poista
  5. Pääsitkö heti lukion jälkeen opiskeleen vai oliko sulla välivuosi? Jos oli nii mitä teit sillon?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En päässyt opiskelemaan, mutta vaikka oisin päässyt, oisin silti halunnut pitää välivuoden. Välivuoden aikana muutettiin Nikon kanssa yhteen ja mä kävin vaan töissä mun nykyisessä työpaikassa. :)

      Poista