maanantai 23. kesäkuuta 2014

Love ya!

IMG_3225 IMG_3167 IMG_3192 IMG_3170 IMG_3209

Vietettiin 12.6. meidän kuusvuotispäivää, ihan uskomatonta, miten aika on vaan kulunu! Aikaisempina vuosina ollaan käyty aina ravintolassa syömässä, mutta tänä vuonna päätettiin tehdäkin ruokaa yhdessä, sillä oltiin edellisellä viikolla juuri käyty ravintolassa. Oikeestaan näin olikin paljon kivempi, sillä ympärillä ei ollut tuntemattomia ihmisiä ja saatiin olla ihan kahdestaan. Tietty Remi oli kotona ja piti huolen, että lattiat pysyi siistinä, kun kokatessa tippui ruokaa lattialle. Tehtiin itse alusta asti valkosipuli-kermaperunoita, pihviä ja salaattia. Jälkkäriks meillä oli herkkuja ja syömisen jälkeen vietettiin mukavan rento ilta telkkarin ääressä. Otettiin myös perinteisten vuosipäiväkuvien sijaan selfietä, ihana päivä! 

Ps. Näyttääkö teilläkin blogger vain yhden uuden postauksen kerrallaan siinä lukulistalla? Mulla näyttää ja vitsi miten ärsyttävää, kun ei tiedä, missä blogeissa ois uutta luettavaa!

36 kommenttia:

  1. Joo mulla sama juttu bloggerissa ! Ärsyttävää ! Mut hyvä kuulla et muillaki sama ongelma ku ihmettelin jo et miks näkyy vaa yks :D Ja nii hei ihana postaus ! Meille tulee ens kuussa poikaystävän kaa kaks vuotta seurusteluu täytee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ilmeisesti kellään ei oikein toimi.. ärsyttävää! kiitos :) onnea teille!

      Poista
  2. Täällä temppuilee samalla tavalla bloggerin lukulista - tosi ärsyttävää. Kaikki kikat olen koittanut, mutta ei toimi. Noh, ainakin sain sun uuden postauksen luettua, kun ei suostunut näyttämään kuin tämän :D

    VastaaPoista
  3. ihana postaus :-) ja juu, sama ongelma bloggerin kanssa.... :/

    VastaaPoista
  4. Näyttää! Just avauduin tästä asiasta facebookin bloggaajaat ryhmässä ja TOSI monella on sama.. :s Tosi ärsyttävää!


    Mut ihania kuvia, onnea teille söpöt <3 meillekki tulee tänä vuonna Mikon kanssa kuusi vuotta, aika menee niiiin nopeesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ! <3 ainiin, tekin ootte seurustellut jo niin kauan! :)

      Poista
  5. Ihana postaus! <3
    Jep sama ongelma ton lukulistan kanssa.. -.-

    VastaaPoista
  6. Valitettavasti sama ongelma täällä bloggerin kanssa. :(

    Tosi ihanalta näyttää kuvat! :)

    VastaaPoista
  7. http://tutipuu2012.blogspot.fi/2014/06/bloggerin-lukuluettelo-haviamassa.html?m=1

    Toivottavasti tää EI OO TOTTA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eihän tuossa oo mitään järkeä kun kaikki bloggerin käyttäjät siirtyy sit blogloviniin ja sehän tekee vain haittaa bloggerille? ;o

      Poista
    2. no sitä mieki mietin, mut ku jotkut sit sanoo, et tästä on google jo ajat sit jossain tiedottanu.. siis ite en oo huomannu mistää mut luulen et vaikka ois tiedotettu nii mulla on voinu mennä kyl iha ohi.. :D

      Mut jos tuo on totta, niin sit on kyllä niin tyhmää että HUH! On nimittäin tosi kurjaa jos pitää eri sivulta seurata ku helpompi on tästä mistä itte myös kirjoittaa.. :s Äh, toivottavasti tähä tulis joku selkee ratkaisu/selitys nyt!

      Poista
    3. niin no multa menee kyllä kaikki tiedotteet ohi :D mut kävin just lisäämässä paniikissa kaikki lukemani blogit blogloviniin! :)

      Poista
    4. Siis mie en saanu lisättyä vaikka olevinaa yhde ohjeen mukaan tein.. Mite sie sait? :/
      Blogilistaki on kyllä kätevä..

      Poista
    5. kirjauduin sisään (mulla oli jo tunnukset sinne siis) ja sit avasin bloggerin lukulistalta kaikki blogit, kopsasin niiden osoitteet tai no, yksi kerrallaan siis ja sit pistin sen kopsatun osoitteen sinne bloglovinin oikeassa yläkulmassa olevaan hakukenttään ja sit kun se blogi löytyi, painoin vaan follow :)

      Poista
    6. Aaa joo! :) jossain oli et sais kaikki kerralla, mut en saanu sitä toimimaan nii lisäilin kans yksi kerrallaa ja latasin viel puhelimeen bloglovin appsin: nyt oon valmis bloggerin lukulistan häviämiseen jos niikseen on!!:D

      Poista
  8. Voi että söpöjä olette :) Hurjasti onnea teille kuuden vuoden johdosta! Ja joo sama juttu bloggerin kanssa, menee niin hermot :( Mutta ei auttanut muu kun varoks tarkistaa muutama lemppariblogi (joihin siis tää kuuluu ;)) ja nyt vaan toivoa, että toi ongelma korjaantuu pian!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) ilmeisesti toi ongelma ei oo poistumassa joten kannattaa opetella käyttämään bloglovinia :/

      Poista
  9. Sama ongelma täälläkin tuon lukulistan kanssa, ärsyttävää. :/ Ootte niin söpöjä, hirmusesti onnea teille <3

    VastaaPoista
  10. Heei! Täällä yks 20 v. tytsä=) Löysin tänne sun blogiisi hiljattain. Seuraan blogia "josecret" eli Johannan blogia, ja huomasin että kommenttisi on aika monessa postauksessa ja päätin tulla katsomaan mitä tämä sun blogisi pitää sisällään. Ja ONNEKSI TULIN! tämä sun blogisi on aivan ihana!!:)) ihania kuvia ja ihanaa tekstiä! On tosi kiva nähdä miten jotkut jaksaa ja haluaa kirjoittaa omasta elämästään:) tämä sun blogisi jää kyllä ehdottomasti mun lemppariblogien joukkoon!
    ihanaa kesänjatkoa sinulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tietää et mistä löysit tänne mun blogiin kun sitä ei oikeestaan koskaan keltään kuule! Ja kiitos, ihana kuulla! :) kivaa kesää sullekin! :>

      Poista
  11. montako vuotta muuten täytit?=)

    VastaaPoista
  12. Muuten sellanen kysymys: näitä sun kuvia ei näköjään pysty tsuumaamaan:/ ois niin kiva nähdä vieläkin lähempää noita kuvia just sillä et niissä ois se tsuumaamis mahdollisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en kyllä tiiä yhtään, et miten niihin sellasen sais :s mä ainakin pystyn zoomaamaan kun vaan zoomaa koko nettisivua :)

      Poista
    2. Aijaa no voi olla että tietokoneella se onnistuiskin mutta kännykällä kun yritän niin sillä ei ainakaan onnistu:/

      Poista
  13. Kiva postaus ja onnea paljon teille! :). Ite kans huomasin tuon bloggerin jutun ja ihan tyhmää..

    VastaaPoista