tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ravintolaruokaa x 2

IMG_3521 IMG_3522_2

Mulla ja Nikolla oli Ravintola.fi:n lahjakortti, joka kävi Jyväskylässä joko Escapeen tai Gringos Locosiin ja päätettiin käyttää se jälkimmäiseen. Oli piristävää käydä syömässä ravintolassa ihan ilman syytä keskellä viikkoa. :)

IMG_3529

Alkupalaksi otin mozzarella-tikkuja ja en ollut noita ennen maistanut, mutta noista tuli mun uusi lemppari! Nam! 

IMG_3531

Pääruuaksi otin jonkin kana-annoksen ja perunoiden tilalle salaattia ja Niko turvautui tuttuun ja turvalliseen hamppariin.
  IMG_3535IMG_3537

En oo ikinä syönyt ravintolassa mitään muuta jälkkäriks kuin jätskiä tai sorbettia, mutta tällä kertaa oli pakko ottaa jotain kallista ja hienoa, joten me molemmat otettiin suklaakakkua. :D En tajua, miten ihmiset pystyy syömään tollasia jälkkäreitä, mä tulin ihan täyteen tosta!

Mun ja Nikon suosikkiravintolat on Amarillo ja Pancho Villa. Gringos Locosinhan pitäis olla ihan samanlainen kuin noi kaksi, mutta silti tuntuu, että ruoka on hyvää, mutta ei sellaista, että sitä olisi ihan pakko saada uudestaan. Mutta siis, kyllähän tuokin ruoka maistui, en sitä sano, mutta jokin siitä silti puuttuu. Kellään samanlaisia kokemuksia?

IMG_3801 IMG_3804

Viime viikon tiistaina käytiin puolestaan Amarillossa syömässä Ninnin ja Kallen kanssa Nikon synttäreiden kunniaksi. Meillä oli tällä kertaa sellanen kuponki, jolla sai kaksi pääruoka-annosta yhden hinnalla, joten pitihän se käyttää. ;) Tällä kertaa en tyytynyt tuttuihin annoksiin vaan halusin maistaa jotain ihan uutta ja päädyin chick sampleriin ja voin suositella annosta lämpimästi kaikille! Ehkä paras annos, minkä oon ikinä Amarillossa syöny! Ruokalistassa luki "reilusti vaikka kahdelle", mutta Ninni sai mut vakuuttuneeksi, että toi on ihan yhen ihmisen annos. :D Otin ranskalaisten tilalle salaatin, mikä tietty vähän pienenti tota annoskokoa (enkä syönyt noita maisseja), joten hyvin jaksoi yksinkin! Tossa oli pari kanapalaa, ananasta, mozzareillatikkuja, salaattia ja erilaisia dippejä.

IMG_3808

Vaikka olin jo täynnä pääruuasta, mun oli pakko ottaa jälkkäriks limesobettia! Vein Nikon sillon kolme vuotta sitten sen 18 v synttäreillä syömään Amarilloon ja sillon otettiin tuota limesorbettia jälkkäriks ja rakastuin siihen. Harmi kun se oli niin pitkään pois listoilta, mut mun iloks se oli ilmestynyt sinne taas (tai sit en oo vaan huomannut sitä siellä..)!

Vitsi, miten luxusta käydä pari kertaa viikon sisällä ravintolassa syömässä! Harmi, että ei ihan oo varaa syödä tollein joka viikko, mut sit se ei ehkä oiskaan enää niin erikoista ja kivaa. :) Mikä on teidän ehdoton lemppariravintola? :)

29 kommenttia:

  1. amarillo tietysti! pancho villa villassa en oo vielä päässy käymään ikinä. :/

    VastaaPoista
  2. oot ensimmäinen ihminen jonka tiiän tykkäävän pancho villasta ! en oo ite siellä käyny, enkä koe tarvetta ees mennä koska oon kuullu vaan huonoo palautetta, siis jyväskylän pancho villasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vähän niinkuin huonompi kopio amarillosta mutta ei niin huono mun mielestä ettei siellä kannattais käyä! :) mä taas tiiän ihmisiä jotka tykkää panchosta joten sun ehkä kannattais testata niin tiiät mitä oot ite mieltä ;)

      Poista
    2. Mäkään en tiedä muita ihmisiä, joka Pancho Villasta tykkäis :D Ite oon saanu siellä ehkä huonoimman ravintolaruuan ikinä ja samaten myös niin huonoa palvelua, etten enää koskaan halua mennä sinne uudestaan...

      Poista
    3. Mä otan aina saman hamppariaterian salaatilla ja se on paras hamppariannos minkä oon ikinä syöny :D mutta en kyl niistä muista annoksista osaa sanoa mitään :) ja siis täällä jyväskylässäkö oot huonoa palvelua saanu? :o

      Poista
    4. mullakin on ihan sairaan huonoja kokemuksia jkl pancho villasta, niin ruuasta kun palvelusta...! :( annoin sille vielä kerran uusintamahdollisuuden mutta yhtä hirveä kokemus oli kun ensimmäinenkin... joten sinne en kyllä enää mee!

      Poista
    5. Vitsi kertokaa mulle et mikä siellä on mättäny? :s

      Poista
  3. täällä ilmottautuu yks joka ei ole koskaan käynyt Amarillossa syömässä vaikka lähimpään olis 2km matkaa :D ollu jo 4 vuotta :D

    VastaaPoista
  4. Ite en tykkää ollenkaan Pancho Villasta ja Amarillokin menee musta vähän samaan kategoriaan kaikkien ketjuravintoloiden kanssa, vaikka ihan hyvä onkin :) Toisaalta Turussa taitaa olla suurempi valikoimakin mistä valita! Täällä lemppareita on ehdottomasti Tintå, Fontana ja Sergio's. Fontanakin ihan huipulla, mutta on lisäksi kahvila! Suosittelen, jos tänne päin joskus satut vierailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta pancho villasta saa ihan älyttömän hyviä hamppareita mut muut ruuat on mitä on :D mut joo tosiaan täällä ei taida olla kun noita ketjuravintoloita ja sit niitä vähän kalliimpia :) pitäis varmaan vähän tehä kotimaan matkustelua ja käydä testaa ihan uusia paikkoja! :)

      Poista
  5. MOZZARELLATIKUT on niiiin ihania!! ja liddlistä saa niitä ihania mozzarellapihvi systeemejä jotka on ihan parhautta <3

    VastaaPoista
  6. Mulle jäi tosi huono maku suuhun joskus amarillosta kun käytiin siellä kavereiden kanssa syömässä ja otin jonkun tortillajutun jossa oli erilaisia juustoja( sulatettuna) siinä tortillan päällä. siinä oli vihreetä, keltasta ja jtn kolmatta ja koko annos oli ihan järkyttävän pahaa!! en menny amarilloon moneen vuoteen tuon kokemuksen takia( jep, oma vikani. mitäs menin tilaamaan tuollasen :D) annoin kuitenkin amarillolle uuden mahdollisuuden joulun alla ja oon iloinen et annoin! tosi hyvää ruokaa mitä nyt on tullu käytyy ehkä se.. 2krt. :D mut nous ehottomasti mun lemppariravintolaks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se vaikuttaa niin paljon et minkä annoksen ottaa et jääkö hyvä kuva ravintolasta! Siks otan oikeestaan aina kanaa salaatilla kun se on aika varma ;D

      Poista
  7. Mullekin on jäänyt ikäviä kokemuksia Jyväskylän Pancho Villasta. Silloin meidän lisäks oli neljä muuta asiakasta, ruokien saapumisessa meni melkein tunti ja kun ne tuli ne oli aivan kylmiä (jonka vuoksi makukaan ei ollut oikein mieleen..) Huomautettiin tarjoilijalle täs ihan asiallisesti ja ystävällisesti, mutta ees pahoitteluita ei tullut, mikä oli aika kurjaa. Ei oo sen jälkeen tullut käytyä, vaikka voisihan sitä toisen mahiksen antaa :)

    Kuitenkin tuppaa käymään niin, että se Amarillo se on, joka puoleensa vetää.. Gringos Locos on musta kans ihan ok, hampparit (ja erityisesti niitteen ranskikset, nam!) oli ihan hyviä, mutta muu ei kummoista. Eli Amarillo Jyväakylän paikoista on munkin lemppari.

    Tulipas aikamoinen avautuminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho vitsi aina kun me ollaan oltu siellä niin siellä on ollu ihan hiljasta niin ollaan saatu aika nopee ruuat :) mutta amarillo on kyllä mun ehdoton lemppari! :)

      Poista
  8. Sun paitas on niiiin suloisen värinen :)

    VastaaPoista
  9. Hih sain nyt luettua KAIKKI postaukset jotka meni sillon syksyllä ja talvella multa ohi. Oot ihana <3 ja onks toi paita hennesiltä? mulla taitaa olla samanlainen :D t. maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho kauan meni? :D ja on hennesiltä! Sulla on hyvä maku ;) oot ihana! <3

      Poista
  10. kun sulla tuntuu pysyvän tosi hyvin noi sun kaverin tekemät kynnet, niin voitko kysyy et mistä se tilaa noita geelikynsi tarvikkeita ? :) siis niinku milt sivustolta.

    VastaaPoista
  11. Mulla on jääny huono fiilis amarillosta ku kävin ekaa kertaa siel nii otin sellasen valmiiks täytetyn ja paistetun pehmeen tortillasössötyksen ja se oli ihan pahaa :D sen jälkee en oo sinne menny vaik eihän toi nyt tarkota et ne kaikki ruuat ois pahoi :D mun omat suosikit on ehdottomasti vapiano ja iguana, siellä en oo ainakaa vielä joutunu kertaakaa pettymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oon jostain kuvista kattonu et ne näyttää pahoilta :D mut käy ihmeessä maistaa jotain muuta ;) harmi kun tollasia ravintoloita ei oo tällä :(

      Poista
  12. chicosis on parasta ruokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo oon käyny siellä paristi ja oon tykännyt! :) harmi ettei sitä oo jyväkylässä :s

      Poista