sunnuntai 15. toukokuuta 2016

How can anyone not love New York?

nyc8 nyc1 nyc7 nyc6 nyc2 nyc10 nyc4 nyc5 IMG_8238 nyc9

Tuhansia askeleita, korkeita pilvenpiirtäjiä, kirkkaita valoja, keltaisia takseja, sadekuuroja ja auringonpaistetta, naurua sekä uusia kokemuksia. Meidän New Yorkin reissu oli kaikkea edellämainittua ja paljon muuta. En vaan pysty käsittämään, et nyt mä oon käynyt kaupungissa, jossa oon aina halunnut käydä. 10 päivää kuulostaa pitkältä ajalta, mutta ei se ollut sitä - oltais nimittäin viihdytty reissussa paljon pitempäänkin! Kameraan tallentui reilut 1500 kuvaa (+ Lauran kameran kuvat), joten en tiedä yhtään mistä aloittaisin käymään niitä läpi. Ehkä päiväkirjamuotoisen matkaselostuksen sijaan käy niitä läpi eri aiheittain, jotta postaukset eivät veny miljoonan kuvan pituisiksi. Oon niin onnellinen, inspiroitunut ja innoissani meidän reissusta, että postauksia on kuitenkin varmasti tiedossa! Ensimmäisen illan jälkeen oltiin Lauran kanssa molemmat mietitty salaa, että miksei menty vain Lontooseen ja onko New York sittenkin liian iso pala meille, mutta hyvin nukutun yön jälkeen toi tunne oli hävinnyt. Viimeisinä päivinä istuttiin Time Squarella, katseltiin noita valoja ja mä vaan mietin, että en ois missään muualla mielummin sillä hetkellä. 

Kuten otsikko sanoo, how can anyone not love New York. 

15 kommenttia:

  1. Joo oli pikkunen virhe mennä niin pitkän matkustuspäivän jälkeen time squarelle ja vielä lauantai iltana.. :D t: larppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :'D Ja miten musta tuntuu, ettei se ollu ees niin täynnä sit seuraavana lauantaina? :D

      Poista
    2. ...täynnä tai ei lauantaisin, mutta nyt näyttäis siltä, että tätit on ollu shoppailemassa sunnuntaina, maanantaina, tiistaina, keskiviikkona...ja voi olla, että nuo kaikki paperikassit on leijaillut narulla lentokoneen perässä Helsinkiin. Aarteita ei jätetä :D

      Poista
    3. Käytiin kaupoilla itseasiassa joka päivä :'D mutta tossa on onneks neljän ihmisen ostokset! :)

      Poista
  2. Oi että New York on kyllä mun matkakohteiden listalla! Matkakulut vaan meinaa olla kalliit että pitänee odottaa vielä hetki sinne pääsyä ;) Aiheittain tehdyt postauksen kiehtoo mua ainakin enemmän kuin päiväkirjamaiset (toki niitäkin voi olla), joten pysyy postausten pituu vielä luettavana :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ymmärrän, mekin säästettiin ties kuinka kauan tähän reissuun. Mut voin sanoa, että Nyc oli jokaisen tuplavuoropäivän ja olemattomien vapaapäivien arvoinen! ;) Jep, sitä ajattelin! Pysyy myös aihe mielekkäänä, kun ei tuu miljoonaa "sit sen jälkeen" "ja seuraavaksi" -kohtaa peräjälkeen. :)

      Poista
  3. Olen kerran elämässäni syönyt Shake Shackin hampurilaisia ja vaikka en normaalisti edes purilaisista välitä, olivat nuo aivan huippuhyviä! :P Tuli oikein muistot mieleen tuosta kuvasta. :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli kyllä hyvää! :p ilmeisesti se sämpylä ei oo mikään perushampparisämpylä, joka tekee siitä niin hyvää!

      Poista
  4. Apua mitä kuvia! ♥ Ja toi teksti sai mulle jotenkin niin mielettömän fiiliksen, siis sellasen, että mun on ihan pakko päästä New Yorkiin asap. Tiedän rakastavani sitä kaupunkia ♥ Teillä oli varmasti huikea reissu, odottelen innolla matkapostauksia!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi kiitos Erika! <3 Niin ihana kuulla, et tekstistä välittyy tollanen fiilis! Toi kaupunki oli kyllä kaikkea sitä mitä olin aatellu ja vielä enemmän... Ah <3 Kiva kyylla et ootat, seuraavan postauksen kuvat on jo muokattu ;)

      Poista
  5. Muistan samat tuntemukset itellä kun ekana iltana oli tietenkin suunnattava times squarelle ja jotenkin sen väsymyksen keskellä tuli vähän jopa pettyny olo.. Mutta sit kun sai yön nukuttua niin kaupunki näytti heti paljon ihanammalta! Lähtisin takaisin vaikka saman tien ja onkin ihana kattella sun ottamia kuvia sieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tehtiin sama virhe, pitkän päivän jälkeen suunnattiin heti Time Squarelle ja super väsyneenä ja vähän palellen se väenpaljous, valot ja melu oli vaan liikaa :'D Sit loppureissusta Time Square ei tuntunutkaan yhtään niin ahdistavalta kun ekana päivänä vaan nautin olosta siellä! <3

      Poista
  6. Onko hyviä vinkkejä, missä ois ehdottomasti käytävä? Ollaan viikon päästä lähdössä Nyciin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite tykkäsin top of the rockista tosi paljon (siitä näköalatasanteesta siis), time squaresta yöllä ja sit käytiin kattomassa baseball-peli joka oli kans tosi mahtava! :) Kantsii ostaa citypass niin pääsee halvemmalla nähtävyyksiin ja metrokortit on ihan must. :) Ihanaa reissua, nyci on mahtava paikka! <3

      Poista