keskiviikko 5. elokuuta 2015

Long time no see

5 8 1 3 6 4

Huhuu, onks siellä vielä joku ruudun toisella puolella? Mä oon nyt mun jäätävän työputken selättänyt ja vapaapäivä teki heti tehtävänsä: sain kaivettua kameran esiin ja tunsin taas kuvausinnostuksen puskevan esiin. Oon välillä yrittänyt töiden jälkeen ottaa jotain kuvia kotoa, mutta niistä on vaan puuttunut joka kerta se jokin, joten oon nähnyt parhaaksi vaan antaa olla. 

Nyt eletään jo hyvää vauhtia elokuuta ja päätettiin nauttia Nikon kanssa aurinkoisesta säästä Jyväskylän ihanimmalla alueella eli satamassa. Käytiin myös vihdoin testaamassa Vohvelsson, johon ei olla vain parina edellisenä kesänä jotenkin vain eksytty. Ei varmaan tarvii erikseen mainita, että oli hyvää. ;) Ai vitsi, miten ihanalta tuntuukaan viettää vapaata: mahdollisimman rennot vaatteet päälle, hiukset kiinni ja aurinkopuuteria naamaan + huulirasvaa huuliin ja menoks! Toivotaan, että tota aurinkoa riittäis vielä pitkään niin jaksetaan sit taas sitä pimeää aikaa paremmin. Ihanaa elokuuta kaverit! 

10 kommenttia:

  1. Manasin hiukan maanantai-aamuna kun pääsin töihin ja katoin viikon sääennustetta - multa loppuu loma ja hyvät kelit alkaa! Olis ollut ihan jees pukeutua edes kahdesti tänä kesänä shortseihin, mutta nope! :D Tää mekko näyttää tosi hyvältä, hyvin kesäisenä olitte molemmat liikenteessä! Ja multakin on vielä tuo Vohvelsson testaamatta, täytyisi se kyllä koeajaa vielä tämän kesän aikaan.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no Niko oli kaks kuukautta lomalla ja sit kun se menee töihin niin hyvät säät alkaa, mieti sitä tuuria. :D Kiitos, toi mekko oli kyllä mukavan rento. :) ja kannattaa käydä testaamassa!

      Poista
  2. Toivepostaus: Elämäni aakkoset :) Joka kirjaimen kohdalle jokin merkittävä/tärkeä asia sulle :)

    VastaaPoista
  3. Täällä ollaan, ihania vohveliherkkuja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes kiva kun jätit kommentin käynnistä! :)

      Poista
  4. Ihanan kesäisiä kuvia ♥ vaikka lomaa ei ole ja helteistä joutuu nauttimaan sisätiloissa työn aherruksen äärellä niin on se vaan silti ihanaa kun voi aamulla lähteä mekko päällä ja palata alku illasta kotiin kun on vielä lämmin :) ihan erilainen fiilis on kyllä tehdä töitäkin kun aurinko paistaa vaikka ainahan sitä nauttis mielummin lämmöstä siellä rannalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Aivan, ihan totta! Pakko se ilo on ottaa irti kesästä vaikka ois töissä! :)

      Poista
  5. Noi vohvelit näyttää kyllä sairaan herkullisilta! :p Itellä kun on keliakia, niin pitää varmaan väsätä kotona ihan oma tollanen annos gluteenittomana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollanen on tosiaan helppo tehä myös kotona! Nyt sunnuntain kunniaks :p

      Poista