keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Ajatusvirtaa aamuun

kesä2

Tiiättekö mitä? Se kesä on ihan kohta täällä! Selailin yks päivä mun viime kevään ja kesän postauksia ja lähes tasan vuosi sitten olin saanut parvekkeella mun ensimmäiset rusketusraidat, käytiin Lauran kanssa pitkällä lenkillä auringonpaisteessa koirien kanssa ja syötiin kesän ensimmäiset irtojätskit. Muistan, miten viime keväänä toukokuussa tulin koulusta kotiin ja vaihdoin shortsit ja topin päälle ja lähin Remin kanssa lenkille ja mietin "nyt on kesä". Edellisellä viikolla oltiin käytetty vielä paksua kaulahuivia ja nahkatakkia! 

kesä3

Kun muistelen viime kesää, niin ekana tulee mieleen kaikki tän postauksen kuvien päivät, vaikka todellisuudessa suurin osa kesästä kului kuitenkin töissä. Jos en ois vapaapäivinä ja töiden jälkeen tehnyt mitään, niin ei mulla ois oikeen mitään mitä muistella. Oon vähän jo nyt koko kevään stressanut sitä, et onkohan mulla kesällä tiedossa vähän liikaa töitä ja onko aikaa levätä ollenkaan. Tää on sellanen piirre, mistä en pidä itsessäni! Etukäteen huolehtiminen nimittäin. On mulla kuitenkin myös vapaapäiviä ja kun niille suunnittelee ystävien näkemistä tai vaikka makoilua rannalla, jää kesästä jälkikäteen parempi maku suuhun, kuin siitä, että vapaapäivät käyttäisin nukkumiseen tai telkkarin kattomiseen.

kesä4

Ootteko nähnyt sen dna:n mainoksen, jossa kysytään, mitä elämä on ja sit luetellaan kaikkea syntymästä työntekoon ja muita arkisia asioita? Sit siinä lopulta mainitaan, että elämä on kaikkea sitä, mikä tapahtuu tässä välissä. Elämä koostuu nimenomaan niistä pienistä hetkistä, jotka jää jälkikäteen mieleen ja joita muistelee myöhemmin. Harvoin nää on tyyliä "vitsi, olin nopea tänään töissä purkamaan kuormaa" tai "teinpäs hyvää jauhelihakastiketta" vaan se hetki lenkin jälkeen, kun istuu ystävän kanssa syömässä jätskiä tai kun uppoutuu hyvään kirjaan rannalla eikä oo kiire mihinkään. Reissuissa yleensä tulee nautittua enemmän hetkestä, sillä reissusta halutaan ottaa kaikki ilo irti. Myös siellä arjen keskellä on hetkiä, jotka saattaa jäädä elämään jos vaan osaa irrottautua niistä rutiineista hetkeksi ja tekee jotain, mitä vaan tekee mieli tehdä. Käydään joka ilta joko yksin tai yhdessä Nikon kaa Remin kanssa lenkillä, mutta viime kesältä mieleen jäi ne lenkit, kun käytiinkin järven rannalla ja kahlattiin Remin kanssa veteen. Pieni muutos iltalenkkiin, mutta silti muistan nää hetket elävästi ja tuun niistä iloisiks.

kesä

Mulla ei oo tällä hetkellä mitään suunnitelmia kesäksi, lähinnä siksi, että en tiedä milloin mun loma on ja onko sitä edes. Aion kuitenkin nähdä paljon kavereita, ottaa aurinkoa, lukea hyvää kirjaa, syödä grilliruokaa koko vuoden edestä ja nauttia niistä pienistä hetkistä arjen keskellä. Kesä on jotenkin ihanaa aikaa ja vaikka silloin ois kiirettä ja paljon tehtävää niin jotenkin kesällä vallitsee sellainen kiireettömyys. Pienenä kesät tuntui kestävän pienen ikäisyyden, sillä päivät oli täynnä kaikkea kivaa. Siihen tähdätään myös tänä vuonna! Pitkä kuuma kesä, I'm ready for you. 

Onko teillä kesäsuunnitelmia? Mikä hetki jäi parhaiten viime kesältä mieleen? :)

34 kommenttia:

  1. Ihania kesäkuvia♥♥ Ihan kamala ikävä tuli kesää! Itsellä suunnitelmissa käydä ainakin Helsingissä ja möksällä paljon kesäkuussa, koko kesäkuu lomaaa! Sitten heinä- ja elokuu meneekin töissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, toivotaan kesäkuuks hyviä säitä niin pääset nauttimaan sillon jo koko kesän edestä! :) <3 kiitos!

      Poista
  2. Kyl se varmaan oli trippi Helsinkiin ja Tallinnaan - mä vaan tykkään laivalla matkustamisesta, eikä se aurinkoinen ja lämmin sää ollu yhtään haitaks :-) mä vaan rrrrakastan kesää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään käydä laivalla ja Tallinna on kyllä ihana kaupunki! :) Täällä toinen kesänrakastaja! <3

      Poista
  3. Voi vitsi miten ihana postaus, tästä tuli niin hyvälle mielelle! Oih, ihan pian se kesä on <3

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjotus ja ihania kuvia! Vitsi, kesäkuume vaan kasvaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentista! :)

      Poista
  5. Tää oli oikeen tällänen hyvän mielen postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla! :) Mä tätä kyllä hyvillä fiiliksillä vaan kirjottelin menemään kunmempia ajattelematta! ;D

      Poista
  6. Ihana postaus ja todella hienoja kuvia! Itse en ole yhtään ehtinyt vielä miettiä mitään suunnitelmia kesälle... Tuntuu, että aika menee jotenkin niin nopeasti ja tuntuukin ihan oudolta ajatella, että kohtahan tosiaan on jo kesä! Minulla on vielä 4 viikon kesälomakin, että kyllähän siinä hyvin ehtisi jtn tehdäkin, mutta vielä on kyllä suunnitelmat ihan auki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on periaatteessa mut sillon oon vaarmaan toisissa töissä :D mut jos sitä edes jotain pientä johonkin väliin keksisi! :) nautihan lomastasi, oot sen ansainnut :)

      Poista
  7. Ihanan piristävä postaus. Aiheesta, joka on tavallaan yleinen ("ah ikävä kesää"), mutta uudesta näkökulmasta. Oot huippu! :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä miten ihana kommentti! :* kiitos ja niin kiva kuulla! :)

      Poista
  8. Ompa ihana tuo jyväsjärven rannalla otettu kuva!! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpaa tarkotat? Mutta kiitos, molemmat on mun lemppareita! :)

      Poista
  9. Tosi kiva postaus! Teki mulle hyvää lukea tämä just tähän väliin sillä ite oon lähinnä vaan stressannut kesää, pääsykokeita ja kesätöitä. Muistu taas mieleen että kesä on niin paljon muutakin kun vain työt :D Juuri nuo hetket jolloin osaa irtautua arjesta ja tehdä jotain (pientäkin) sellasta jota ei vaikka aiemmin oo tehnyt. Kesä on ehdottomasti mun lempivuodenaika joten nyt alankin suunnittelemaan kaikkia pieniä juttuja joita haluan tulevana kesänä tehdä :) Poikaystävälläkin loppuu kesäkuussa vuoden kestänyt armeija joten siinä taas yksi asia lisää josta iloita. Mä oon myös sellanen etukäteen huolehtija ja sen piirteen vaihtaisin kyllä itsestäni pois jos vaan pystyisin :D ei voi vaan nauttia hetkestä vaan pitää stressata ihan turhiakin asioita kuukausia ennen kuin ne edes tapahtuu ja sitten kun ne tapahtuu niin huomaakin ettei niissä edes olisi ollut mitään stressattavaa. No, siinä ainakin yksi kehityskohde.

    Mutta tulipas taas niin hyvä mieli sun blogipostausten lukemisesta, kiitos siitä! :D

    -Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, et tulit hyvälle mielelle tästä! :) yrität vaan tosiaan vapaapäivinä suunnitella jotain kivaa niin se auttaa jaksamaan sit myös ne työt! :)

      Poista
  10. Oi vitsi mikä kesäfiilis iski tän sun postauksen jälkeen, tule jo kesä!

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. ihana postaus! niin raikkaita kuvia :) Itsellä suunitelmissa lähteä kesäksi Espanjaan au pairiksi, mitä viime kesänkin tein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulla tulee olemaan varmasti huippukesä! :) kiitos !

      Poista
  12. tulipa jotenkin hyvä fiilis tätä postausta lukiessa :) eikä ihmekään kun oot valinnut noin ihanan kesäisiä kuvia tänne! <3 itsellänikin tuleva kesä menee lähinnä töissä, mutta vapaapäivinä haluan ottaa paljon aurinkoa, nähdä ystäviä, mökkeillä ja vain nauttia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana et tykkäsit! :) Mökkeily jos joku rentouttaa kesällä! <3

      Poista
  13. ehdottomasti meille joku ihana kesämuisto <3

    VastaaPoista
  14. Viime kesän kohokohta oli Ilosaarirock sillä se vaan oli paras rokki moneen vuoteen! Mun kavereita oli siellä sekä turusta että joensuusta, hyppäsin benjin ja näin ellie gouldingin! <3 tälle kesälle ei oo suuria suunnitelmia, toivoisin saavani edes jotain töitä ja ilosaarirockiin on taas päästävä! Lisäks aion kans nauttia grilliruuasta ja ottaa OMALLA takapihalla arskaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi, ollu varmasti ihan sairaan kivaa siellä viime vuonna! :) Ja aah, oispa jo itelläkin oma takapiha, se ois niiiin luksusta! <3

      Poista
  15. Iiihania kesäkuvia, tuli niin hyvä mieli! :) Mä kans huolehdin kaikkee turhaa etukäteen ja sit yleensä myöhemmin huomaa, että kaikki meni kumminkin ihan hyvin... :D Viime kesästä jäi mulle parhaiten mieleen yks mökki-ilta kun aurinko oli just laskemassa ja oltiin saunassa, uimassa ja grillaamassa ♡ Olin koko kesän murehtinut, pääseekö mun mies samaan yliopistoon mun kanssa vai joudutaanko muuttaan erilleen, mut sinä iltana onnistuin jotenkin unohtaan sen huolen... Seuraavana päivänä kun menin töissä tauolle, saapuneissa viesteissä oli kuva hyväksymiskirjeestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa ihanalta! <3 Tollaset päivät on parhaita, kun ihan aidosti vaan unohtaa ne asiat, mitä oli murehtinut! :)

      Poista
  16. Mulle jäi viime kesästä parhaiten mieleen lämmin toukokuu ja kesäinen reissu Hankoon. Niitä muistelee lämmöllä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, haluisin käydä kans Hangossa! Varmasti ihana paikka kesällä :)

      Poista
  17. Olipas ihanaa tekstiä, jäi hyvä mieli <3 mä suuntaan perheen kanssa kesäkuussa Eurooppaan roadtripille, Venetsia ja Budapest on ainakin lyöty jo lukkoon! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos Katja! <3 Oi, kuulostaa tosi ihanalta! Laita sit kuvia reissulta blogiin ;)

      Poista