tiistai 17. maaliskuuta 2015

6 snapshots

3

Ruusukulta - käytän sitä poikkeuksetta joka päivä! Kellon ostin Glitteristä jo joskus alkusyksystä, sillä hajoitin mun samanlaisen kultaisen Köpiksen reissulla. Toisaalta sain hyvän syyn ostaa uuden ja toi ruusukultanen on paljon mieluisampi, mitä se kultanen oli. Kaulakorun ostin puolestaan hiljattain Cubuksesta ja oon ihan rakastunut hentoihin ja siroihin kaula- ja rannekoruihin. Ne on toisaalta huomaamattomia, mut toisaalta tuo asuun heti sitä "jotain".

6

Perjantainta mulla alko harjottelu vasta 11, joten otettiin Ennan kanssa ensin asukuvat ja niiden jälkeen mentiin kahvila Miriam'siin höpöttelemään. En ollut koskaan käynyt kyseisessä kahvilassa ennen, mut perjantainen reissu ei varmasti jäänyt viimeiseksi! Otettiin raskalaista suklaakakkua ja minttusuklaabrownie ja syötiin molemmat puoliks enkä kyllä osaa vieläkään päättää, kumpi oli parempi.. Ihana aloitus aurinkoiselle päivälle!

4

Meillä on oikeastaan aina ihan kuvioimatonta talouspaperia, mutta sain vähän aikaa sit Lotukselta uusia Kasmirin suunnittelemia talouspapereita ja pakko myöntää, et noi on aika hauskoja! Kuten ootte ehkä mun sisustuspostauksista huomannut, tykkään pienistä yksityiskohdista ja musta tää on nyt uus sellanen, johon silmä keittiössä osuu. Onneks mulla on näköjään halvat huvit, kun saan iloa niin pienistä asioista, kuin kivannäköinen talouspaperi ja esim. toi pinkki saippua lavuaarin reunalla. ;)

1

Tän muutoksen tein jo vähän aikaa sit, kun maaliskuun alkamisen kunniaksi otin kaikki talviset koristeet pois ja laitoin keväisempää esille. Tää tarjotin on mun lempparijuttu kyllä meillä ja sen "asetelma" vaihtuu aina vuodenajan mukaan. Musta toi on jo selkeästi keväisempi, mut ei kuitenkaan liian kesäinen! Mä oon jotenkin ihastunut vaaleankeltaiseen, mutta mun harmiksi en oo löytänyt oikean sävyisiä koristetyynyjä sohvalle. Onneks mulla on toi keltainen kynttilä haha.

2

Parin viikon päästä olis mun velipuolen pikkusen kastejuhlat ja sinne tilasin yhteistyön merkeissä House of Brandonilta ihanan puuterin värisen Vilan mekon! Mekon hihat ja selkä on läpikuultavaa kangasta ja musta toi oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana. Parempia kuvia näätte sit juhlapäivältä, kun pistän mekon päälleni. Minkälaiset korut sopis teidän mielestä tohon parhaiten? Mä aattelin jotain hopeeta ohutta ja pitkää kaulakorua, mut mulla ei sellasta entuudestaan oo, joten täytyy varmaan käydä joku päivä etsimässä.

7

Pieni sneak peak meidän perjantaisista asukuvista! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja auringossa on niin lämmin, että noin ohuella paidalla tarkeni aivan mainiosti. Oon kyllä niin kevät- ja kesäihminen, kun voi vaan olla! Toivotaan, että se takatalvi ei oikeasti oo tulossa, mitä jossain vähän aikaa sit lupailtiin. 

Oon tehnyt tätä yhtä ja samaa postausta lauantaista asti, mut vihdoin ja viimein sain sen valmiiksi! Tästä voi siis päätellä, että kiirettä pitää edelleen. Onneks toi ihana sää antaa lisäenergiaa, sillä tää kiireinen tahti ei oo kyllä vähään aikaan hiljenemässä. Mut ei mulla sen kummempaa, toivottavasti ootte saanut nauttia tosta ihanasta kelistä! 

20 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja pakko sanoa, että toi kuvioitu talouspaperi kyllä oikeasti näyttää tosi kivalta! :) Jännä miten noinkin pienet asiast voi heti piristää kummasti. Ja alkoi nyt tehdä kauheasti mieli Miriam'siin pitkästä aikaa tuota kuvaa katsellessa, sillä näyttää niin herkulliselle nuo kakut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, eka aattelin et talouspaperilla ei oo mitään väliä, mut oikeesti se kyllä piristää kummasti! :D Toi on nimittäin aika hienoa, kun kuvio on sellasta modernia. Heh, mä en pistäis myöskään pahakseni jos sinne pääsis pian uudestaan. :)

      Poista
    2. mennään sinne sit 2viikon päästä ku tuun jkl ;)

      Poista
  2. Onpa kauniita kuvia :)<3 jotenkin tosi seesteisiä! Ja vitsit tuo ruusukukallinen kello on ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! <3 Mulla on ollu niin hyvä ja energinen olo ton auringon ansiosta niin se tekee näihin kuviin ehkä sen tunnelman :)

      Poista
  3. Naurahdin hiukan kaupassa tuolle Kasmirin talouspaperille, meillä ei talouspaperia tästä taloudesta löydy ollenkaan (eikä muuten tule löytymään...) ja jotenkin se nauratti mua ihan hirveästi.. Halvat on huvit :D Miriams on kyllä ihan ehdoton, se on mun lempparikahvila koko Jykylässä - harmi vaan että housun nyörit ei anna periksi sylödä yhtään enempää kakkua :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täh miten selviät ilman? :D joo, se perus valkonen on oikeastaan aika rumaa niin sain iloni irti tosta kuvioinnista haha ! Nam, noi kakut on kyl niin hyviä!

      Poista
  4. Oo innolla odottelen noita asukuvia, paita näyttää nimittäin ainakin ihan älyttömän kivalta! Ja oh nyt kelpais tollanen kakkupala, kauhee makeenhimo ollu koko päivän :-D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee tänään tai ehkä huomenna saan tehtyä postauksen jossa näkyy paitakin kokonaan ;) jep, just tässä tauolla vedän omenaa niin voisin kyl vaihtaa tän tollaseen herkkuun :D

      Poista
  5. mitä noi kukat on, onko ne oikeita?:)

    VastaaPoista
  6. Alakuvassa maailman ihanin paita - ja tyttö. Mistähän tuollaisen saisi, kohti kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi pailla on Cubuksesta, mut en tiiä onko niitä enää! :/

      Poista
  7. Satuin blogiisi tänään ensimmäistä kertaa ja täytyy myöntää, että tykästyin raikkaisiin kuviin ja ihanaan tyyliin. Pakko jäädä seuraamaan tarkemmin sun blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla kiitos! :) Tervetuloa seuraamaan ;)

      Poista