maanantai 5. tammikuuta 2015

If you're not doing what you love, you're wasting your time

2014. Ei mun paras vuosi. Eikä kyllä top kolmosessakaan. Kuten edellisten postausten vuosikatsauksista varmasti jokainen huomasi, mun viime vuoteen mahtui mahtavia juttuja ja monia iloisia hetkiä, mutta jotenkin mulla jäi vuodesta 2014 huono maku suuhun. Kun mietin viime vuotta, ekana mulle tulee mieleen reissut Lontooseen, Tukholmaan ja Kööpenhaminaan, jotka kuuluu kaikki niihin parhaisiin hetkiin. Mutta heti perään mulle tulee mieleen kolme ikävämpää juttua, kuten esimerkiksi se, kun viime vuoden alussa vihanen koira pääsi omistajaltaan irti ja juoksi Remin kimppuun. Vaikka siitä tilanteesta selvittiin pienellä paikkauksella, aiheutti se sen, että pelkään joka iltalenkillä, että mistä juoksee joku vapaana oleva koira ja sama tapahtuu uudestaan. Paristi vapaana ollut koira onkin juossut Remin luokse ja vaikka tilanteissa ei ole ollut mitään vaaraa tai pelättävää, voitte kuvitella, miten hirveä se tilanne on kuitenkin mulle ollut. Puhumattakaan siitä, miten Remi pelkää niitä tilanteita. 

1
Kuva, kuva, kuva & kuva.

Syksy on aina ollut mulle paha. Myönnetään, alkusyksy on ihanaa aikaa, kun on ruskaa ja aurinko paistaa, mutta sitten se todellinen Suomen syksy: pimeää ja märkää ja jostain syystä aina ihan järkyttävä kiire.  Mä en vaan ole koskaan tykännyt pimeestä. Viime syksynä mulla oli ihan oikeasti paljon koulustressiä ja just ennen joululomaa tein koulujuttuja 12 tuntia päivässä. Joku saattaa muistaakin, että olin yhteensä 8 viikkoa kipeenä ja sellaselle ihmiselle, joka purkaa stressin yleensä liikuntaan, on 8 viikkoa pitkä aika olla tekemättä mitään. Toi stressi jäi jotenkin "päälle" ja vielä joulun aikaan tunsin huonoa omatuntoa jos katsoin telkkaria, kun tuntui, että jotain pitäis tehdä, vaikka oikeasti ei ollut mitään velvotteita.

2
Kuva, kuva, kuva & kuva.

Ehkä edellisten kappaleiden perusteella ymmärrätte, miks tein seuraavan uuden vuoden lupauksen. Lupasin itselleni olla onnellinen. Se on mun tärkein tavoite vuodelle 2015, sillä vaikka kuinka tekisi mahtavia juttuja ja kokisi mahdollisimman paljon vuoden aikana, niin parhaiten muistaa sen fiiliksen, mikä on ollut suurimmaksi osaksi aikaa. Sen takia mulla on huono fiilis viime vuodesta, vaikka ulkopuolisen silmissä mun viime vuosi saattoi näyttää ihan mahtavalta. En halua, että vuoden lopussa taas mietin, että onneks tää vuosi on ohi.

3
Tän vuoden eka päivä kaivoin esiin muistikirjan, joka on ollut tyhjillään jo vuoden, sillä en ollut keksinyt sille mitään käyttöä. Päätin, että kirjoitan sinne joka ilta jotain, mikä on tehnyt mut sinä päivänä onnelliseksi tai mikä on vienyt mua kohti mun tavotteita. Onnellisuuden lisäksi mulla on muitakin tavotteita, kuten valmistuminen tradenomiksi ensi jouluna. Koko loppuvuoden mun oli vaikeus saada unta, kun mielessä pyöri vaan miljoona tekemätöntä asiaa. Nyt tän vuoden oon mennyt nukkumaan hyvillä mielin, sillä viimeisenä ennen nukkumaanmenoa, oon miettinyt ja kirjoittanut ylös päivän ilonaiheet, jolloin ne on päällimmäisenä mielessä, kun nukahdan. Lisäksi aamuisin oon ollut oikeasti virkeä ja herännyt hyvillä mielin. Jos ja kun saan jatkettua tätä vuoden loppuun, oon varma, että voin sanoa tän vuoden olleen paras ikinä! 

4
Kuva, kuva, kuva & kuva.

Oon huomannut, et onnellisuus tulee oikeasti pienistä asioista. Niinhän sitä aina sanotaan, mutta se pitää huomata ite ennenkuin siihen uskoo. Tänä vuonna olen nähnyt jo kahta ystävää, jota en nää usein, ollaan käyty Nikon kanssa yhdessä salilla, jota ei olla tehty, kuin paristi aikasemmin ja tänään aattelin aloittaa lukemaan ensimmäistä Potteria. Pieniä juttuja, mutta mitään näistä en tehnyt kertaakaan syksyllä. Ei ihme, että fiilis oli huono puolet viime vuodesta. 

5
Kuva, kuva, kuva & kuva.

Mitä te ootte luvannut tälle vuodelle vai ootteko luvannut mitään? Mä lupaan, että teen parhaani, että voin teille vuoden päästä tehdä samanlaisen postauksen ja kertoa, kuinka vuonna 2015 oli onnellinen!

30 kommenttia:

  1. Mun tavote on kans olla onnellinen :) voin niin samaistua tähä postaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, et herätti samanlaisia ajatuksia! :) Toivottavasti saat kans täytettyä sun tavoitteen. :)

      Poista
  2. Ei oo lupauksia mutta toiveissa olisi että, pääsisin vihdoin autokoulun suorittamaan. Tuntuu tyhmältä että kavereilla ollut jo ajokortit monen monta vuotta, niin jos vihdoin olis mun aika saada ajokortti taskuun. Saa nähdä onnistuuko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla lupauksen sijaan tavoite vuodelle 2015! Harmi, että autokoulu on niin kallis jos sen joutuu esim. maksamaan yksin kokonaan. :/ Toivottavasti saat sen kortin vielä tän vuoden puolella. :)

      Poista
  3. Mäki otin just käyttöön ekasta päivästä lähtien onnellisuuspäiväkirjan et merkkaan just yhen asian mikä on tehny mut onnelliseks:) ihan paras! T. Marpsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva! :) Toivottavasti meille molemmille viime syksyn jälkeen tulis paras vuos. Kiva muuten, kun laitoit pitkästä aikaa kommenttia. <3

      Poista
  4. Mulla on kiireinen vuosi tiedossa kirjotusten ja pääsykokeitten kanssa, mutta en oo halunnu tehä niihin mitään lupauksia, koska yritän kuitenki vaan parhaani :) en oo varmaa koskaan ennenkää ollu oikein lupausihminen :D

    Mutta eilen keksin semmosen pikkujutun, mitä vois koittaa muuttaa nimittäin "ihan sama". Siis onko ärsyttävämpää vastausta ja käytän sitä ihan liikaa. Kun poikaystävä kysyy, mitä tehään "iha sama", mitä syyään "iha sama" ja poikaystävälläki meinaa mennä jo hermot :D nyt on siis aika vastata kunnolla, varsinki, koska harvemmin oikeesti mikään on ihan sama!!

    Marikak

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tsemppiä sulle noihin kirjotuksiin ja pääsykokeisiin! Muistan vielä ton ajan hyvin... Sulla on varmaan kavereita jotka on samassa veneessä niin voitte onneks tsempata toisianne. :)

      Toi on muuten hyvä pikku-lupaus! :D Mäkin lupasin joskus moonta vuotta sitten, että lopetan kynsien syömisen ja se oli sillon aika pieni juttu, mutta lupaus piti ja en oo sen jälkeen syönyt niitä!

      Poista
  5. Voi ihana mikä postaus ♥ Onnellista vuotta 2015 sulle! :)
    -marissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marissa, onnellista tätä vuotta myös sulle! ♥

      Poista
  6. Tää oli jotenki ihana postaus! <3 Harmi ettei siun viime vuodesta jääny positiivinen mieli, mut tolla siun "uudella" asenteella tästä vuodesta tulee varmasti mahtava!!!! :)

    Ite lupasin alkaa nauttia arjen pienistä iloista, enkä aina vaan oottaa viikonloppua, palkkapäivää, laivareissua, lomaa, hetkeä ku oon tarpeeks hoikka/hyväkuntoinen jne jne. Tänä vuonba 2015 nautitaan ja ollaa onnellisia! :)

    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit tästä! Usein sillä julkasemishetkellä jännittää, et jaksaako ketään kiinnostaa. :D Toi sun lupaus kuulostaa hyvältä, noilla pienillä jutuilla saa just sen hyvän yleisen fiiliksen, jolla se onnellisuus onnistuu! :)

      Poista
  7. Mä lupasin kans olla onnellisempi ja olla enemmän sinut itseni kanssa. Kiireinen elämä vuorotyössä, asuntolainan yksin maksaminen ja arjen pyöritys ei aina oo se ihan unelma tilanne pitää itestään huolta -saati sitten että aina jaksais.. mut tänä vuonna katon,et annan itelleni enemmän omaa aikaa! :)

    Onnellista ja parempaa vuotta 2015 sullekin!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni on ilmeisesti luvannut olla onnellisempi! Sun arki kuulostaa aika kiireiseltä, mut onneks ihan pienillä jutuilla jaksaa jo kummasti paremmin. :) Kiitos paljon! ♥

      Poista
  8. Mäkin tein lupauksen olla onnellinen, koska viime vuosi alkoi sillä, että kaveri jonka kanssa oltiin laitettu välit poikki teki itsemurhan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, en tiiä, mitä tähän vastais. :( Tosta ei varmasti pääse koskaan yli, mutta kyllä se alkaa pikkuhiljaa helpottamaan! Tsemppiä. ♥

      Poista
  9. Mun vuosi 2014 näyttää jälkeenpäin kuvista katsottuna kivalta, sillä kaikkea tosi ihanaa kävi. Silti siitä vuodesta on semmoinen inhottava fiilis, että ei ollut kauheen hyvä vuosi ja toivon ylikaiken, että tästä vuodesta jäis parempi maku suuhun.

    Mun lupaus oli yrittää "kehittää ihmisenä" itteäni parempaan suuntaan, lähinnä siinä, että haluan olla mukavempi ja ystävällisempi muille, vaikka olisikin huono päivä ja kehua toista ihan pienestäkin asiasta. Lisäksi haluan uusia ystäviä ja kokemuksia, jotta ei tuntuisi, että elämä junnaa vain paikoillaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama, kun mulla! Mut harvoimpa niistä huonoista päivistä tulee otettuakaan kuvia. Toi sun lupaus kuulostaa hyvältä, itekin tulee liian harvoin kehuttua kavereita! Esim. jollain saattaa olla kivasti hiukset tai kiva paita ja sen miettii mielessään, mut ei vaan sano ääneen.Tässä ois siis itelläkin parannettavaa! :)

      Poista
  10. Ihana toi muistikirjaidea! Mäkin päätin kokeilla vähän vastaavaa eli kirjotan joka päivä kalenteriin yhden positiivisen jutun kyseisestä päivästä :) Se voi olla mikä vaan pikkujuttukin, mutta jokatapauksessa varmasti ton kirjottaminen opettaa lisää arvostamaan elämän iloja ja aina huonoina päivinä voi selailla kalenteria taaksepäin piristyäkseen!

    Ite tein aika monta uuden vuoden lupausta liittyen mm.elämäntapoihin ja uusien kavereiden hommaamiseen, joten saa nähdä miten mun käy...Ainakin teen parhaani, että onnistun mun lupauksissa ja tavotteissa. Onnellista ja unohtumatonta vuotta 2015 sulle! :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kalenteri idea kuulostaa kans tosi kivalta! Kun noita pieniä juttuja miettii päivittäin niin ne varmaan oppii tunnistamaan koko ajan helpommin ihan sieltä arjen keskeltä. :) Tsemppiä sulle tavoitteisiin, päivä kerrallaan esim. noissa elämäntapamuutoksissa niin sillein onnistuu parhaiten! Kiitos paljon ja samoin Erika! :)

      Poista
  11. Mä lupasin itelleni olla lupaamatta mitään. En yleensäkään oo uuden vuoden lupausten tekijä, mutta monesti oon tehny kaikenlaisia tavoitteita joita pyrin saavuttamaan. Viime vuoden listasta toteutui 7/8 asiaa, ja se yks toteutumatta jäänyt oli Louboutinien osto :-D toteutuneita puolestaan oli mm. koiran osto ja omaan kotiin muutto eli ei mitään ihan pikku asioita! Mun viime vuosi oli siis mun oman elämäni onnellisin. Tänä vuonna taas... Tavallaan lupasin kyllä yhden asian, lupasin olla armollinen itelleni. Heti tähän vuoden alkuun tulee niin isoja muutoksia (oma uus opiskelupaikka ja poikaystävän vähintään vuoden kestävä armeija), että rehellisesti mietin koko loppu vuoden että miten ees selviän. Lupaan siis olla odottamatta liikoja iteltäni ja mennä asioihin ihan oma jaksaminen edellä ja jos en jaksa tai pysty tehdä jotain niin voin myöntää sen eikä tarvii aina olla muka niin saatanan vahva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sulla on meni hyvin noiden tavotteiden kanssa! Vaikka oishan ne Louboutinitkin varmasti olleet tervetulleet vielä tuohon päälle. ;) Tsemppiä tohon inttiaikaan, Nikokin oli sillon aikoinaan vuoden intissä ja eka puolisko (kevät ja kesästä osa) meni tosi nopeesti, kun oli kirjotuksiin lukemista ja tuli koko ajan paremmat säät jne, mut sit se syksy taas yllättäen tuotti mulle tuskaa, varsinkin kun olin töissä niin en nähnyt ees kavereita niin usein. Toivottavasti toi uus opiskelupaikka tuo kaikkia uusia kivoja juttuja niin inttiaika menee ns. huomaamattomasti! :) Ja tosiaan, välillä saa näyttää myös ne heikkoudet niinkuin sanoit!

      Poista
  12. 2014 ei kyllä kuulu munkaa parhaisiin vuosiin..:-/ Mutta toivottavasti meillä molemmilla onnistuis tää 2015 paremmin! Mun olikin pakko käydä kaivaa vihko ja kynä esille ja aloitin kanssa ton, ett kirjoitan jotain hyvää jokaisesta päivästä, kiva idea :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, et innostuit tosta ideasta! Mäkin pidän peukkuja, et tästä vuodesta tulee meille molemmille parempi! :)

      Poista
  13. Mä oon jo usean vuoden ajan koonnut sellaisen viidenkymmenen asian listan, joita haluaisin toteuttaa, tehdä tai saavuttaa tulevan vuoden aikana. Ja se ei siis oo mikään sellanen pakko toteuttaa kaikki niska limassa, mutta se sisältää asioita, joita haluaisin tulevalta vuodelta. Ensimmäinen asia jota mä mun tulevalta vuodelta haluan, on muuttaa syksyllä ulkomaille. Se on iso juttu. Mutta sitten siellä on pienempiä juttuja, kuten esim. käydä kahtomassa SM-liigaa Hippoksella (tätä oon suunnitellu jo viimeset kolme vuotta :D), käyn isän kanssa kesällä kalassa, käyn yhden mun naapurin luona kylässä jne. Ymmärsit varmaan idean? :) Totta kai haluan myös semmosia vähemmän konkreettisia asioita kuten olla onnellinen, mutta tähän listaan kokosin semmosia konkreettisia juttuja joiden onnistumista on helppo "arvioida".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa kivalta! :) Tollanen varmasti ns. motivoi tekemään niitä itelle kivoja asioita eikä jää niin helposti jumittamaan kotiin!

      Poista
  14. Ai valmistut tradenomiksi! Ois ihanaa kuulla joskus sun matkasta siihen pisteeseen, ellet sit oo jo joskus siitä kirjotellut? Terv tradenomi toivottavasti vuosmallia 2016 :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tehnyt tälläsen postauksen aiheesta: http://sara-undermyumbrella.blogspot.fi/2013/11/toivepostaus-mun-opiskelu.html Toivottavasti toi vastaa vähän sitä, mitä aattelit! :)

      Poista
  15. Mä en tehnyt mitään erityisiä lupauksia, muuta kun sen että nyt pitää rauhottua koulun käymisen jälkeen. Ja keskittyä normaaliin arkirytmiin töiden ohella :)

    Ihanaa uutta vuotta Sara ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä ton, varmaan ihanaa, kun voi käydä vaan töissä eikä tarvii miettiä enää koulua! Samoin sulle Reetta ♥

      Poista