maanantai 29. syyskuuta 2014

Our home, part 1

Kauan odotettu kotipostaus on vihdoin täällä! Siitä hyvästä, kun ootte joutunut oottamaan tätä aika kauan (halusin sisustaa asunnon "valmiiks" ennen esittelyä), päätin tehdä tän mahdollisimman hyvin, jonka takia kuvia tuli niin paljon, että tää menee kolmeen osaan. Tässä eka osa, there you go! (Edellisen asunnon kotipostaus löytyy tästä. En tiiä teistä, mutta musta ollaan osattu tehdä tästä uudesta asunnosta paljon viihtyisämpi!)

koti8

Meillä on tollanen tosi pelottava vahtikoira heti vastassa, kun meille tulee kotiin. Tuttuja ihmisiä tervehditään ilosesti hännänheilutuksella ja lelujen esittelyllä ja vieraat ensin haukutaan ja sit tutkitaan.
 koti39 koti22 koti23

Meillä on tosi pieni eteinen ja eka aateltiin, että ei saada tohon tilaan mahdutettua mitenkään mitään lipastoa tai tasoa, johon laskea avaimet jne, mut sit kuitenkin Ikeasta löytyi just sopivan kapea kenkäkaappi, joka istuu tohon kuin nakutettu! Lisäksi löysin tuohon päälle ihanan Riviera Maisonin korin, joka oli oikeastaan just sellanen, mitä toi lipasto kaipaa. Onnistunut heräteostos!
 koti6 koti7 koti21

Eteisestä vasemmalle ja päästään meidän vessaan/kylppäriin/saunaan. Tää meidän asuintalo on ihan uusi ja meidän piti päättää, halutaanko muuttaa tähän asuntoon jo ennen kun tää talo oli valmis, joten me ei tiedetty tästä kämpästä muuta kuin pohjapiirrustus. Kun vihdoin päästiin katsomaan valmista asuntoa, rakastuin tohon kylppärin mustaan seinään! Musta toi on tosi kiva ja haluun samanlaisen kyllä sit joskus myös siihen ikiomaan kotiin. Muutenkin kylppäri on tosi kiva, verrattuna meidän edelliseen pitkulanmuotoiseen kylyhuoneeseen.
 koti9 koti10 koti12

Eteisestä päästäänkin sujuvasti olkkariin, jossa tulee vietettyä kaikista eniten aikaa. Edellisen asunnon olkkari ei miellyttäny mua kauheesti, koska sisustusmaku oli muuttunut siitä, kun muutettiin asuntoon lukion jälkeen. Sen takia uuden olohuoneen sisustaminen on ollu mulle se kaikista tärkein asia ja nyt se näyttääkin siltä, miltä haluan! Ehkä voitais vielä uusi lamppu hankkia, mutta nykyinenkin kelpaa, joten uusi tulee vasta sit, kun löytyy joku rakkauttaensisilmäyksellä-yksilö vastaan.

koti26 koti27 koti29 koti30 koti31

Tänä syksynä oon ihastunut kupariin hopean ja vaalean rinnalla ja oonkin hommannut kuparisia yksityiskohtia koristamaan olkkaria. Niitä vois olla mun puolesta enemmänkin, mutta oon luvannut itselleni ja Nikolle pitää ostolakkoa sisustustavaroista vähän aikaa, haha. Meillä oli myös sohvapöydän päällä punottu tabletti tuomaan yhtenäisyyttä nurkassa olevan hyllykön kanssa, mut joku karvainen tuholainen repi sen palasiks ekana päivänä, kun jäi tabletin kanssa kahdestaan kotiin... Eli pöytä pysyy tyhjänä, ei tabletteja, eikä kaukosäätimiä (nimimerkillä kaksi digiboksin kaukosäädintä jo revitty palasiks) näkyvillä. 

Siinä ois nyt eka osa asunnosta! Seuraavaks esittelen keittiön ja makkarin ja sit jäljelle jää parveke ja vähän kuvia siitä, miltä täällä näyttää iltasin. 

No, mitä tykkäätte? :)

39 kommenttia:

  1. Teillä on mielettömän ihana koti!! :) Pohjaratkaisu vaikuttaa kivalta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo, tää on tosi toimiva ja vaikka on 10 neliötä pienempi asunto kuin meidän edellinen, ei tunnu yhtään pienemmältä.

      Poista
  2. Vautsi miten upeelta teidän kotinne näyttää! Ihan tulee jo hoppu itelläniki muuttaa omaan asuntoon ja päästä sisustaan oikeen kunnolla! Ja hei, viides kuva alhaalta päin! Oikean puoleinen kuva kehyksissä: onko kuva Lontoon puhelinkopista? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sisustaminen on kyllä kivaa. ;) Ja joo, on! Tästä postauksesta: http://sara-undermyumbrella.blogspot.fi/2014/03/lontoo-osa-1.html voit nähä sen kuvan kokonaan. Se on siis otettu musta ja Nikosta viime keväänä, kun oltiin Lauran ja Joonaksen kanssa Lontoossa. :)

      Poista
    2. Oi vähän kiva kun laitoit ton linkin tohon mistä näki sen kuvan kokonaan isompana! Tosi ihana kuva teistä!:) Hei, tosta Lontoosta puheenollen...vietittekö sillon kuinka monta päivää siellä? Ja onko sulla muuten miten hyvä kielitaito? Tai noilla sun seuralaisilla mm. Lauralla? :) Mietittiin mun siskon kanssa että on ens kesänä PAKKO päästä Lontooseen! Mun sisko oli käyny siellä viime kesänä ja kehui kyllä sen paikan maasta taivaisiin:D Mutta täytyy vaan vähän miettii, kun kumpikaan meistä ei omista kovin hyvää enkun kielen taitoo, että kuka/ketkä saatais sinne seuraks, vähänniinkun "matkaoppaaks" :D Ois kyllä aivan ihana nähdä se paikka!

      Poista
    3. Kannattaa lukea noi mun Lontoo postaukset ja ne löytyy kaikki tuolta Lontoo tunnisteen alta! :)

      Mut siis ollaan oltu Lauran kanssa kaks kertaa Lontoossa ja toisena kertana oli pojat mukana ja molempina kertoina oltiin viis päivää. Mulla on hyvä enkun kielitaito mut kyllä siellä pärjää huonommallakin koska ne puhuu sitä äidinkielenään niin ne ymmärtää kyllä vaikka lauseet menis vähän sinnepäin, niinku miten suomalaiset ymmärtää jos joku ulkomaalainen puhuu huonoa suomea kunhan sanat on ees vähän sinnepäin. Jos tuntuu et yhtään et luonnistu niin sit kantsii kirjottaa vaikka valmiiks ylös esim hotellin nimen ja osoitteen ja lähimmän metropysäkin niin sit voi näyttää vaan sitä lappua jos tarvii apua. Ja just kerrata miten tilataan ruokaa tai ostetaan metrolippu jne. Lontoossa ihmiset on kuitenkin tosi avuliaita, joten siellä saa apua kun vähänkään näyttää eksyneeltä!

      Suosittelen lämpimästi reissua sinne, voisin vaikka itekin lähteä heti uudestaan! :)

      Poista
    4. Juu, kiitti vinkeistä! Pitää katsoo millä porukalla sitä sit lähtis jos lähtee:)

      Poista
  3. Vau! Teidän koti on kyllä ihan mahtavan näköinen! :) Tuo kylppärin musta seinä kiinnitti heti huomiota ja näytin miehellekkin, että meillekkin tuollainen :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, toi seinä on myös meidän molempien lemppari, harmi kun tosta kuvasta ei nää mut ne on vielä sellasia isoja laattoja, tosi kivan näköinen. :)

      Poista
  4. Näyttääpä kivalta! :) Kauhee sisustusinspiraatio itselläkin menossa tässä kokoajan. Kauheeta kattoa tälläsiä kuvia kun ei ainakaan yhtään helpota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulee ainakin sellanen joka syksy ja kevät! Uskon :D

      Poista
  5. *haukutaan, sit tutkitaan ja lopulta istutaan päälle .... ;D
    Vitsi noi valokuvat on musta jotenki tosi sulosia, ihana pikkuperhe <3

    VastaaPoista
  6. Niin valtavan upea koti teillä, ihastuin kyllä palavasti ! <3

    VastaaPoista
  7. Kaunista on! Se mua jäi mietittyttämään, että miten uskalsitte vuokrata kämpän näkemättä yhtään mitään pintoja? Itselläni kaikki vuokrajutut kaatui juurikin siihen, että en nähnyt millainen kämppä on sisältä - oon ehkä hiukan liian tarkka kämpän värimaailmasta :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No kyllähän se jännitti ja mä olin eka sitä mieltä, et tonne ei muuteta, mut sit lopulta päädyttiin siihen, että koska talo on ihan uus niin siellä ei voi olla mitään 70-luvun pintoja ja tyylejä eikä edelliset asukkaat oo voinu pilata siellä mitään ;D

      Poista
  8. IHANA KOTI ♥ Saako kysyä paljonko teillä on vuokra? :-) Mulla ja poikaystävällä on toivon mukaan ens syksynä muutto Jyväskylään edessä ja vähän on tullut jo kateltua vuokrakämppiäkin sillä silmällä, että minkä hintaista ja mista päin kannattaisi miettiä! Tää sun blogi on muutenkin ihan mun lemppari, koska rakastan kaikkia kauniita kuvia ja sitä miten saat kaiken näyttämään niin kauniilta :-) Kivaa syksyä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Valitettavasti en aio kertoa vuokraa, toivottavasti ymmärrät! Täällä keskusta-alueella on aika samantapaiset vuokrat, esim Lutakossa vähän korkeemmat. Jos on auto käytössä niin kannattaa muuttaa kauemmas keskustasta niin säästää jo ihan kivasti, mut älkää missään nimessä muuttako pupuhuhtaan :D kivaa syksyä myös sulle! <3

      Poista
  9. Ihana kämppä! Tuo kylppäri varsinki on aivan älyttömän upea! Harvoin oon nähny noin ihania kylppäreitä vuokra-asunnoissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep ja eka aattelin et en tuu tykkää kylppäristä kun siellä ei oo laattalattiaa mut en ees huomannu sitä kun ihastuin tohon seinään ;D

      Poista
    2. HHAAHAH määkään en huomannu, ettei siellä oo laattalattiaa ku ihastelin muuta :DD

      Poista
  10. Ihanalta näyttää kyllä tuo teidän kotinne! Hieman kyllä jännittäisi vuokrata kämppää tietämättä millainen siitä tarkalleen tulee, mutta teillä kävi kyllä todella hyvä tuuri, sillä upealtahan tuo näyttää. Tykkään erityisesti tuosta kylppärin mustasta seinästä! Ihanan erilainen. Muutenkin onhan uusi aina uusi.. Itseä vähän harmittaa juuri se, että vaikka meidänkin kämppä on ihan suht hyvässä kunnossa, niin kyllähän täällä kuitenkin se asumisen jälki näkyy mm. lattiassa ja tapetissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) joo, meilläkin oli kauheita jälkiä lattiassa viime asunnossa edellisen asukkaan jäljiltä :/

      Poista
  11. Vau, niin upea koti ja ihana sisustus <3

    VastaaPoista
  12. vautsi, ihan mielettömän kiva koti tiellä! :)

    VastaaPoista
  13. onpa kivan näköstä! tosi kodikasta:) uskallanko kysyä että minkä verran teillä on tässä neliöitä :)

    VastaaPoista
  14. On kyllä kiva ja kodikas koti teillä! :)

    -Rosa

    VastaaPoista
  15. mistä tuo tv tason tarjotin on mikä lie?:) Entä nuo kehykset missä on valkoisia palluroita?:)

    VastaaPoista
  16. Ihana koti teillä! Tosi viihtyisä :-)

    VastaaPoista