sunnuntai 7. syyskuuta 2014

This week

IMG_6216

Viime sunnuntaina pannareita, tänä sunnuntaina croissantteja ja kaakaota, missä vaiheessa entisestä sunnuntaimasennuksen kärsijästä tuli sunnutaifiilistelijä? Sillon, kun asuin vielä kotona, tehtiin säännöllisen epäsäännöllisesti äitin kanssa croissantteja itse sellasesta valmistaikinasta, joka on sellaisessa auki repäistävässä "tölkissä", josta kuuluu jotenkin ihana poks, kun sen avaa. Kun tällä viikolla kauppareissulla bongasin kyseisen purkin hyllystä, oli mun vaan pakko ostaa sellanen!

IMG_6222

Vihdoin mulla on taas kynnet! Small details make a big difference, vai mitä? Pinkeillä kynsillä ei vaan koskaan voi mennä pieleen, on ne vaan jotenkin niin kivan pirteät! Seuraavaks vois kokeilla jotain syksyistä keltaista ja pronssia.

IMG_6197

Sen jälkeen, kun kirjoitin tänne, että mulla on inspiraation puutetta vähän kaiken suhteen, niin se inspiraatio on pikkuhiljaa tullut takaisin ja nyt mulla on oikeastaan ihan päinvastaiset fiilikset! Kamera on koko ajan mukana ja sillon, kun kamera ei eksy käteen, mulla on kännykän kamera päällä. Oon oikeastaan innostunut jo tästä syksystä ja pakko myöntää, että salaa fiilistelen jo ihan vähän joulun lähestymistä... :D Onneks mulla on Laura, joka on yhtä hullu, kun mä ja jaksaa innostua jo joulujutuista, vaikka eletään vasta syyskuun alkua. :'D Enää en siis todellakaan kaipaa kesää vaan sweater weatherit ja ugg seasonit, tervetuloa!

IMG_6211

Mitäs muuta mulle kuuluu? Nyt on eka viikko koulua takana ja se, että kalenteri näyttää aika tyhjältä kontaktituntien osalta tarkoittaa sitä, että itsenäistä työtä tulee olemaan paljon. Oon kuitenkin tullut siihen tulokseen, että itsenäinen työskentely sopii mulle, sillä opin paremmin tekemällä ja tutkimalla asioita ite, kuin että istuisin luennoilla ja pelaisin candy crush sagaa. Päätin myös, että kolme vuotta jatko 1 -tason tanssitunneilla riittää ja siirryn parin viikon päästä jatko 2:seen. Tää ei varmaan sano yhtään mitään kellekään, mutta mulle tää on jotenkin siisti juttu!

eka

Onko mahdollista, että mulla ei ollut yhtenäkään päivänä asu kriisiä tällä viikolla? Tää on ihan uutta mulle! Valmistauduin kuitenkin ennen koulun alkua hyvin ja tein muutaman hyvän löydön, joilla pärjään varmasti tän syksyn. Yksi niistä löydöistä on kuvissa näkyvä jakku/takki, jonka ostin Ginasta.  Toi on musta ihanan rento, mutta silti siisti. Täytyy näyttää teille myös ne muut löydöt jossain vaiheessa! 

Oikein kivaa ens viikkoa kaikille! 

ps. Jos joku ei viime postauksen kommenteista huomannut, "menetimme yhden" -sanonta tulee 101 dalmatialaista leffasta! Siinä ne luulee, et yks pentu ei selvinnyt synnytyksestä ja se taloudenhoitaja tulee surullisena näyttämään pentua koirien isännälle ja sanoo menetimme yhden. Mitenniin never too old for Disney?

31 kommenttia:

  1. Ihan täydellisiä kuvia taas kerran, sulla on kyllä taito saada näyttämään kaikki kauniilta! Ja tosi ihana asu myös, tuo jakku on älyttömän kiva ja varmaan tosi helppo yhdistellä eri asuihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana! :) ja tosiaan, toi on helppo yhistää kun se on rento ja siisti yhtä aikaa :)

      Poista
  2. En ookkaan koskaan aikaisemmin tajunnut että tuollaisetkin jakut voi näyttää hyviltä... Myöhässä aina, myönnetään. Ja koskaan ei ole liian vanha Disneyllä, katoin just innoissani Ruususen VHS:ltä siihen aikaan kun Maleficent pyöri teatterissa :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi myöhään kuin millonkaan ;) mullakin ois videolla prinsessa ruusunen, pitäis äitin luona kattoa se!

      Poista
  3. Tosi kiva postaus sara! :)

    VastaaPoista
  4. Tykkään sun blogista tosi paljon, täst on nopeesti tullu yks mun lemppareista!

    Plussaa viel se et JKL<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee, kiva olla yks lemppareista! :) heh, ootko säkin jyväskyläläinen? :>

      Poista
  5. Oi oispa niin ihana fiilistellä teidän kanssa jouluja ja kuvailla kauheesti. Teillä on lauran kanssa aina niin ihania kuvia, asioita ja juttuja mitä teette! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin hullun söpö tää kommentti! :) lupaan et pääset fiiliksiin mukaan blogin ja instagramin kautta lähempänä joulua! :)

      Poista
  6. Jatko 2 ja jatko 1 ei oikeesti oo hirveesti eroo! :) Mut tiiän ton fiiliksen, mäkin rohkaistuin ja siirryin kakkosesta kolmoseen ja oon ihan fiiliksissä :D sanaz on paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se sanazkin sano mulle :) mut sen huomasin et nyt kun alotti saman tason taas uudestaan, tuntu siltä et haluun opetella jo uusia tekniikkajuttuja kun noi sujuu jo :)

      Poista
  7. Hei ootko sä vahingossa laittanu tähän postaukseen kaks samanlaista kuvaa?:D Siis noi kuvat croisanteista ja juomista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne on eri kuvat ;) niissä on tarkennettu eri kohtaan ja tossa toisessa on vielä remi taustalla :)

      Poista
    2. Joo niinpäs onkin ;D

      Poista
  8. Jeeee, kiva että joku muukin odottaa jo joulua :D <3

    VastaaPoista
  9. Voi vitsi mitä noissa juomissa on? Näyttää niin herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tehty sellasella kahvikoneella kapseleista! Toi toinen on vaniljalatte ja toinen kaakao, jonka päälle lisäsin kermavaahtoa ja kanelia :) kahvi nikolle ja kaakao mulle!

      Poista
  10. Ihana asu ja tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  11. Hei mistä oot hankkinu noi ekan kuvan ihanat ruusumukit!? Tosi kauniit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon saanu ne lahjaks, mut ne on iittalan koko astioita ja joten niitä löytyy isoista marketeista, sokokselta ja iittala outletista esim! :)

      Poista
    2. Juu, voi kiitos!:)

      Poista
  12. Hei mun äskein kommentti jäi ihan vajaaks! Siis löysin sun blogin ihan sattumalta googlesta, miten en oo koskaan aiemmin törmännytkään! Oon itsekin vuosi sitten jyväskylään muuttanut ja muista ois ihan mahtavaa saada uusia kuvauskamuja, jos kiinnostaa niin ois tosi kiva joku päivä mennä kuvailemaan :))

    http://iwannabuyit.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei joo pitää pitää mielessä! :) pitääkin käydä kattomassa sun blogia, hauska bongailla tuttuja maisemia! :>

      Poista