sunnuntai 17. elokuuta 2014

Ready for fall

IMG_5862 asu IMG_5875 IMG_5863

Eilen oli ihanaa, kun sai pitkästä aikaa meikata kivasti, laittaa hiukset ja pukeutua joihinkin muihin kuin työvaatteisiin! Meillä oli Ennan kanssa molemmilla vapaapäivät, joten pyysin Ennan mun mukaan keskustaan ettimään uusia housuja ensi viikolla jatkuviin tanssiharkkoihin. Kerrankin, kun lähdin etsimään jotain tiettyä niin myös löysin sen! Käytiin myös syömässä Rossossa (alkusalaattipöytä oli uudistettu tosi huonoksi, buu!) ja katsomassa uusin Step up, nyt viimeistään en malta oottaa, että tanssitunnit alkais!

Housujen lisäksi ostin ihanan vaaleansinisen huivin, josta haaveilin jo keväällä ja harmaan pipon, jotta oon valmistautunut siihen tulevaan syksyyn. Vaikka ulkona on vielä lämmin, silti sen vaan jotenkin tuntee, että syksy on lähellä. Mun on jotenkin tosi vaikea tajuta, että kesä on ohi! Vastahan se alko! Onneks alkusyksy on ihan kivaa aikaa ruskan, lämpimien neuleiden ja pehmeiden kotivaatteiden ansiosta, vaikka toisaalta en yhtään jaksais palata opiskeluiden pariin. Ootteko te jo henkisesti valmistautunut syksyn tuloon? :)

20 kommenttia:

  1. Tuo sinun neule on tosi ihana! Miekään en voi tajuta, miten tää kesä on voinut taas mennä näin nopeaa.. Jotenki tosi haikea olo :/ Mutta onhan syksyssäki tosiaan niitä hyviä puolia, kuten esimerkiksi just ihanat neuleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, se on Kööpenhaminasta! :) no niinpä, jotenkin kauhee ajatella miten pitkä aika seuraavaan kesään on... mut pitää yrittää ottaa kaikki ilo irti myös syksystä :)

      Poista
  2. Mä kävin just rossos ja siel oli just mahtava alkusalaattipöytä. Tomaattimozarellaa, salaattia, hunaja melonia, oliiveja !!!! Nammmmmm :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mitä ihmettä! tuolla oli salaattia, purkkiananasta ja jotain, mitä me kumpikaan ei tunnistettu :DD epistä! eniten kaipasin niitä salaatinkastikkeita koska ne ja se patonki yhessä, NAM :p

      Poista
  3. Oii oottepa kauniita molemmat :)

    VastaaPoista
  4. Voi kyllä, täällä jo odotellaan sitä syksyä ja opiskeluja ! :D Kivaa vaihtelua tähän työntekoon, pääsee taas puurtamaan koulujuttujen parissa (kuulostaa omituiselta, mut oon tämmönen kouluihminen, tosin kuiteski parin kuukauden jälkeen kauhee valitus koulusta :DD). Kesä meni kyllä harmittavan nopeesti, mut kyllähän sitä taas tuli kaikenlaista kivaa puuhattua, niin jaksaa taas syksyn ja talven yli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. viime vuonna mäkin ootin jo koulun alkamista mut jotenkin viime vuoden syksyn stressin niin hyvin muistavana, ootan lähinnä kauhulla tulevaa syksyä :'D

      Poista
  5. Voi miten kivoja kuvia! Itsekkin olen sitä mieltä että kesä on menny aivan liian nopeesti! Mut niinhän se on että kesät yleensä menee nopee kun on niin paljon lyhyempi vuodenaika kuin talvi..:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) no jep! tykkään et suomessa on neljä vuodenaikaa mut ne vois kyllä jakautua vähän reilummin eli kesää vähän enemmän! :D

      Poista
  6. Ihania kuvia! Missä sä käyt tanssimassa ja mitä tanssia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) käyn jyväskylän tanssiopistolla ja harrastan katutanssia! tai sillä nimellä se siellä on siis, mut se on streettiä/hiphopia :D

      Poista
  7. Kauniita kuvia! :) Oon samaa mieltä, että kesä on mennyt hirmuista vauhtia ohi, mutta syksy on ihan jees ;) Juurikin kun ne lämpimät kaulaliinat ja neuleet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin täytyy yrittää keskittyy niihin positiivisiin puoliin ;D

      Poista
  8. toi sun kamu muistuttaa hyvin paljon salkkareitten iidaa :D samanlaiset kasvonpiirteet ja tukka!

    VastaaPoista
  9. En ois ite tajunnukkaa että muistuttaa, mutta piti ihan uudestaan kattoo ton kommentin jälkeen niin tosiaan joo, niin on samaa näköö salkkareiden iidan kanssa:D just noi kasvot :)

    VastaaPoista