torstai 28. helmikuuta 2013

Helmikuu paketissa

Toinen kuukausi parempia elämäntapoja takana! Millanen fiilis? No tosi hyvä! Musta tuntuu, että en oo luopunut mistään, yritän vaan tehdä parempia valintoja. Lisäksi oon paljon paremmalla tuulella sekä pirteempi nykyään kuin syksyllä. Tietysti kevään tulo vaikuttaa asiaan myös, mutta uskon ja tiiän, että hyvä olo tulee sisältäpäin.

helmi1

Tässä kuussa oon käynyt joka viikko salilla kahdesti ja teidän ohjeitten (ja yhden satsin pt:n ohjeen) mukaan tehnyt molempina kertoina koko kropan lihakset kerrallaan. Pari viikkoa sitten nostin myös kaikkien liikkeiden painoja, joten jotain kehitystä havaittavissa! Lisäksi yks päivä Ginan sovituskopissa huomasin, että mun jalathan on kaventunut! Jotenkin itse on hankala huomata edistystä ja kehon muuttumista, mutta jotenkin siellä sovituskopin peileistä kattoessa huomasin muutosta tapahtuneen, jee! Lisäksi käyn kerran viikossa tanssiharkoissa ja päivittäin Remin kanssa ulkoilemassa. Painoa tässä kuussa on lähtenyt 1 kg, joka on musta ihan sopivan verran, sillä haluan, että kaikki, mikä lähtee, lähtee varmasti rasvasta eikä lihaksista plus hitaasti putoava paino myös pysyy varmemmin pois. Reilussa kuukadessa senttejä ympäri kroppaa on lähtenyt 15 cm yhteensä.

helmi2

Mites sitten syömisten laita? Tässä kuussa on panostanut erilaisiin salaatteihin ja mun suosikki oli viime viikon parmakinkku-meloni- salaatti, josta myös Niko tykkäs! Oon herkutellut monena päivänä hedelmillä ja löytänyt uudestaan granaattiomenan, mitä äiti aika usein kotiin osti. Lisäksi pidetään pöydällä mariskooleissa kuivattuja hedelmiä ja suolaamattomia cashew- pähkinöitä, joita on kiva napostella jälkkäriks. Oon myös opetellut juomaan vettä enemmän, sillä juon sitä aivan liian vähän. Vaihdoin mun sali juomapullonkin Victoria's secretistä ostamaani, johon menee varmaan 1,5 litraa (eilen sain sen salilla melkein tyhjäksi). 

Viime viikon perjantaina kaupassa ollessa mun teki ihan älyttömästi mieli karkkia ja päätettiinkin Nikon kanssa herkutella silloin. Ostettiin sipsiä ja uus ässä mix pelix (suosittelen!) pussi puoliks. Ennen oisin syönyt ihan helposti koko jumbopussin karkkia yksin ja vähän ajan päästä oisin tunkenut  vielä sipsiä täyteen mahaan, mutta tällä kertaa syötiin Nikon kanssa yhdessä pussista reilu puolet ja sipsipussi jäi kokonaan avaamatta! Talk about voittajafiilis. ;) Lopetin karkin syönnin heti kun tuli huono olo ja kun olo helpotti, en vain jatkanutkaan mässyttelyä vaan nautin siitä olosta kun turvotus alkoi helpottamaan. Muuten olen herkutellut kahdella laskiaispullalla ja kyläreissun tarjoomuksilla ja äitin synttäreillä. 

helmi3

Ens kuun tavoitteeksi vois ottaa sen, että lisäisin mun viikon liikuntoihin yhden ryhmäliikuntatunnin per viikko. Ei kuulosta kauheen pahalta ja pitäis olla ihan toteutettavissa! Mun tekis ihan kauheesti mieli mennä pitkästä aikaa bodycombattiin ja taidankin varata ens viikolle heti sen tunnin. Katsotaan sitten taas kuukauden päästä, miten tää tavoite täyttyi. ;)

Mites teillä menee tällä saralla? Vieläkö terveellinen ruoka uppoaa, vai tuleeko herkuteltua ja mässäiltyä jo entiseen tapaan? Vieläkö jaksaa urheilla? :)

18 kommenttia:

  1. sulla on mennyt tosi hyvin! :-) itelläni meni hiihtoloman jälkeen ihan plörinäks koko kuukausi, mutta huomenna olis tarkotus alottaa taas puhtaalta pöydältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on nyt hiihtoloma mut jotenkin en pääse yhtään lomafiilikseen niin ei oo tullu lomaherkuttelujakaan.. :D en tiiä sit onks se sit hyvä vai huono :D

      Poista
  2. Kuulostaapa tosi hyvältä! :) itekkin rakastan ruokaisia salaatteja, oma lempparicombo on salaatti (perus salaatti, tomaatti, kurkku, vesimeloni) + raejuusto + broilerinsuikaleita ja päälle vielä granaattiomenaa, ai että on hyvää (:

    VastaaPoista
  3. Jaksaa urheilla ! Liityin pari viikkoo sitte heiaheiaan ja se on ihan paras motivaation lähde :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu et kaikki liputtaa heiaheian puolesta :D mut kiva et se motivoi sua! :)

      Poista
  4. Mä suosittelen myös PowerSteppiä, se on kivaa ja tehokasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonkin joskus koittanu sitä ja aika kuolemaks se oli :D

      Poista
  5. Mulla on mennyt pari viikkoa ihan plörinöiks, kun äiti oli viikon kipee ja iskä oli toisessa kaupungissa töissä niin kukaan ei jaksanut panostaa ruokii, niin syötiin mitä syötiin.. :-D Vähän ketuttaa, mutta alotan sit vaikka terveellisen maaliskuun. 8) Maanantaina alkaa kunnon urheilu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! :D no ainakin sulla on nyt hyvä tsemppi päällä! :)

      Poista
  6. hyvä tyttö! oon ylpeä susta ;) <3

    VastaaPoista
  7. oot tosi kaunis ! :))

    http://nenna-wwwbloggercom.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. miten teet ton salaatin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pohjalle revin jäävuorisalaattia, pilkoin kurkkua, leikkasin punasipulia, leikkasin 1/4 hunajamelonia kuutioiks, leikkasin puoli pakettia parmakinkkua (oisko se paketti ollu 175gr?) ohuemmiks siivuiks ja sit kaikki vaan kasaan lautaselle. :) laitoin vielä valmiin annoksen päälle pähkinöitä ja avot! :)

      Poista