sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tortillalasagne

Aattelin tulla jakamaan pitkästä aikaa teille yhden hyvän ruokaohjeen nimittäin tortillalasagnen! Oon syönyt tätä muutaman kerran iskän luona ja eilen päätettiin tehdä tätä myös ite Nikon kanssa. Eihän tää mitään kevyttä ruokaa oo, mutta älyttömän hyvää. :)

IMG_0330

Tarvitaan 700 grammaa jauhelihaa, pari sipulia ja valkosipulia, tortillapohjia, salsaa ja tollasta juustodippiä (näkyy huonosti kuvassa, mutta tota löytyy yleensä niiden tomaattisalsojen vierestä). Lisäks nachoja ja juustoraastetta mutta ne unohtu tästä kuvasta.

IMG_0331

Jauheliha ja sipuli ruskistetaan ja maustetaan vain suolalla, sillä salsasta ja juustodipistä tulee makua.

IMG_0334 IMG_0339

Lisätään molemmat soossit jauhelihan joukkoon ja sekoitetaan.

IMG_0341

Jauheliha-salsa-dippi seos otetaan pois levyltä ja joukkoon murustellaan maun mukaan nachoja.

IMG_0349

Sitten kootaan annos vuokaan samanlailla kuin lasagnea tehtäessä, alimmaiseks kastiketta, tortillalettu päälle ja uusi kerros kastiketta. Kerroksia tulee n. 3-4 ja viimeiseksi kerrokseksi kastiketta. Me myös voideltiin vuoka, mutta ruoka on sen verran rasvaista, että en tiiä tarviisko sitä tehdä.

IMG_0351

Päällimmäiseksi murustellaan vielä nachoja ja levitetään juustoraastetta niin pinnalle tulee ihana kuori.

IMG_0358

Koko komeus on 225 asteisessa uunissa n. 20 min tai kunnes juusto näyttää hyvältä. 

Suosittelen kokeilemaan tätä, varmasti monen makuun sopivaa ja tosi täyttävää ruokaa, tosta yhdestä vuoallisesta on syönyt viisi ihmistä. :)

8 kommenttia:

  1. Oi, näyttääpä hyvältä:--)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä ohjeesta :) Tortilloja, lasagnea ja nachoja rakastavana, tää kuulostaa aika täydelliseltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita rakastavana rakastat varmasti tätäkin ;D

      Poista
  3. nam! oon usein miettiny et vois tehdä joten kivaa et jaoit reseptin meille muillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, mustakin on välillä kokeilla jotain uutta tällästen ohjeiden perusteella joten aattelin et joku saattais innostua tästä :)

      Poista
  4. näyttääpä hyvältä! kivanolonen blogi muutenkin, jään seuraamaan :)

    VastaaPoista