tiistai 27. syyskuuta 2011

Vahvemmat ja kauniimmat kynnet

Oon ihan unohtanut esitellä teille yhen huippujutun, jonka ostin (Miia ja Laura osti myös) Rihanna- reissun yhteydessä ideaparkista. Mä, Miia ja Laura käytiin nimittäin sellasessa pikakäsihoidossa, joka oli ilmainen ja samalla hoidon tekijä esitteli meille tuollaisen "kiillottajan" joka vahvistaa kynttä. Eniten oltiin kuitenkin innoissamme siitä, että hiomalla kynttä tuolla, kynsi alkoi kiiltää kuin siinä olisi kirkasta lakkaa!





Esittelijä lupasi, että kiilto kestäisi kaksi viikkoa, mutta kun oltiin päästy kotiin, me kolme todettiin ettei kiilto todellakaan pysy hyvänä niin kauan. Aattelin jo, että käyn palauttamassa tuon, sillä kiillottajalla/kynnen vahvistajalla on kahden vuoden takuu, mutta unohdin ottaa sen mukaan sille reissulle kun käytiin Nikon kanssa Ikeassa. Oon kuitenkin käyttänyt tuota parin viikon välein ja vasta vähän aikaa sitten tajunnut, että mun kynnet on PALJON paremmassa kunnossa kuin ennen! Mun kynnet kasvaa pitkiksi, ei lohkeile eikä liuskoitu. Ja nyt kun tuota  on käyttänyt useammin, kiiltokin pysyy paremmin. :)



Näistä kuvista huomaa sen kiillon, joka kynsiin tulee. Muistaakseni kiilto tulee kynnen omista öljyistä, jotka nousee kynnen pinnalle kun sitä hioo kiillottajalla. Ja tuo kiillottaja sisältää siis kuolleen meren mineraaleja ja yhdessä "kyljessä" on silkkiä. Ja paketti, jossa tuli tuo hionta-juttu, käsirasva ja kynsinauhaöljy maksoi 25e, joka ei musta ole paha hinta. :)


Verratkaa edellisiin kuviin (otettu kuukausi sitten), miten paljon paremmassa kunnossa mun kynnet on!
Liike, mistä tuon ostin oli muistaakseni joku seacrestspa. :) Suosittelen kaikille, joilla on kynsien kunnon kanssa ongelmia tai haluaa muuten vaan vahvemmat kynnet. :)

12 kommenttia:

  1. Perus marketeistakin saa saman asian ajavia kynsiviiloja parilla eurolla. Itse ostin pari vuotta sitten meidän lähikaupasta tuollaisen, ja hyvin toimii. Kynnet saa yhtä kiiltäviksi kuten noissa sinun kuvissakin.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, ei tuo pelkkä viila maksanutkaan sitä 25 euroa vaan se koko paketti :)

    VastaaPoista
  3. ei hitto! toi ois mulle JUST TÄYDELLINEN! mun kynnet on niin huonossa kunnossa

    VastaaPoista
  4. Enna, nii mullaki oli ! ei kasvanu pitkiks ja liuskottu ja nytte on nii vahvat et ei ees töissä katkeile :D

    VastaaPoista
  5. Arvaa mä kävin palauttamassa sen paketin, koska mua alko kaduttaa sen ostaminen, nii se myyjä sano, et toi viila mikä meijän paketissa oli, ei ollu se ns oikee viila :s

    VastaaPoista
  6. Ennen pitkää kyllä huomaat kuinka sun oma kynsi kärsii, ei hiominen tee hyvää kynsille, sanomattakin selvää :D

    VastaaPoista
  7. !!!!!!!!!!!!!!!! mulle toi.com

    VastaaPoista
  8. Laura, aijaa :D no mut pääasia et mun kynnet on oikeesti hyvässä kunnossa :)

    Anonyymi, ei sitä kynnen pintaa hoita vaan lähinnä "hierotaan" ja en usko et kynnet kärsii tosta :)

    Enna, saat testata tota mun ;)

    VastaaPoista
  9. Mulla on just sellainen paketti, missä on se kiilotuspalkki, käsirasva, kynsinauhaöljy ja kynsi viila! =) siis olin todella tyytyväinen siihen. Mulla kyl maksoi se enemmään ku sulla, mut en kadu ostosta =)

    VastaaPoista
  10. Huom Huom anonyymi! tässä puhuu ihminen joka tekee työttä kynsien kanssa. Eli voin sanoa että joka päivä ei tietenkää kannatta sitä käytä, koska voi viilattaa pikku hilja oman kynnen pinnan. Mutta 1-2 kertta kahdessä viikkossa, tekee oikeasti hyvä kynneille!

    VastaaPoista