torstai 22. syyskuuta 2011

100 things about me

1. Olen syntynyt kesäkuussa vuonna 1992 ja olen horoskoopiltani kaksonen.
2. Rakastan kesää...
3. ... mutta tällä hetkellä odotan ruskaa ja sen jälkeen kinoksia ja joulua!
4. Talvisin laskettelen ja lautailen.
5. Ja olenkin käynyt Levillä laskettelemassa kahdeksan kertaa.
6. Ja vuokatissa Miian kanssa kahdesti talvella.
7. Ensi keväänäkin odottaa varattu mökki Levillä, jonne mennään Nikon kanssa yhdessä mun iskän ja muiden kanssa.
8. Olen käynyt Ruotsissa, Virossa ja Ranskassa.
9. Haluaisin käydä Nykissä, Miamissa, Thaimaassa, Brasiliassa, Espanjassa, Italiassa, Englannissa ja no, vaikka missä.
10. Olin lentokoneessa ensimmäistä kertaa heinäkuussa.


11. Harrastan tanssia kahdeksatta vuotta.
12. Tanssin streettiä Jyväskylän tanssiopistolla Marian kanssa.
13. Käyn myös kansalaisopiston jumpassa Miian kanssa.
14. Harrastan liikuntaa 4-5 kertaa viikossa.
15. Vaikka välillä mulla on kausia, jolloin liikunta ei kiinnosta yhtään. Silloin käyn vain tanssitunneilla ja jumpassa.
16. Mulla on luonnostaan tosi tummat hiukset. Vaalensin hiuksia pitkään, jotta saisin niistä mieluisat.
17. Mulla on oikeasti tosi huono näkö (-2,5), joten käytän joka päivä piilolinssejä, sillä mulla ei oo tarpeeks vahvoja silmälaseja.
18. Haluaisin kyllä sellaset hienot, mutta en oo vaan saanut aikaiseksi.
19. Mutta koska mulla oli kauan huono näkö, enkä käyttänyt silmälaseja enkä piilareita, opin tunnistamaan kavereita ja puolituttuja kävelytyylin perusteella, sillä kaukaa en nähnyt kasvoja.
20. Ja yläasteella kopioin kaikki tekstit Miian vihosta, sillä en nähnyt taululle.


21. En tykkää kahvista.
22. Juon teetä ja mieluiten vihreää sellaista.
23. Tykkään leipoa, vaikka en leivokaan kovin usein.
24. Nyt muuton jälkeen oon innostunut myös ruuanlaitosta entistä enemmän.
25. Vaikka oon saanut Nikolta lahjaks kaikkia ihania koruja, silti ehkä mun suosikkilahja on iso möhköfantti- pehmolelu, joka koti postauksessakin näkyi. Se tuo turvaa.
26. En ymmärrä, miten uskalsin olla Nikon kyydissä, silloin kun sillä vielä oli kevari. Nykyään mua pelottas paljon enemmän, siitähän vois tippua!
27. Oon koirille ja kissoille allerginen, mutta aijon silti ottaa koiran joskus. Siedätyshoitohan toimii, eikö niin?
28. Tykkään ihan hirveesti varsinkin pikkukoirista ja välillä kiusaankin itseäni kattomalla koiravauvavideoita youtubesta.
29.  Onneks Nikokin on koiraihminen.
30. Näitä lukiessa muitten blogeista ei tajua, kuinka vaikea näitä on keksiä!


31. Mun lempimarja on vadelma ja ärsyttää, ettei kaupoista meinaa löytyä suomalaisia vattuja pakkasesta!
32. Mun pahe on irtokarkit tai tarkemmin vielä hedelmäirtokarkit. Pystyn olemaan syömättä suklaata, sipsiä, keksejä, jätskiä.... Mutta hedelmäkarkit on vaan niin hyviä!
33. Paitsi no, olin vuoden 2008 karkkilakossa, eikä se ollut ees vaikeeta..
34. Herkuttelen myös paljon hedelmillä. Tuore ananas ja vesimeloni on parasta!
35. Mulla on nytten välivuosi kun en päässyt opiskelemaan, mutta ensi vuonna uusi yritys.
36. Ajattelin myös mennä keväällä uusimaan äikän ja enkun jos niistä sais lisää pisteitä.
37. Hassua on se, että oon aina tykänny terveystiedosta ja kirjoitin siitä L:än, mutta silti haluan lukemaan liiketaloutta, johon tosta terveystiedosta ei oo mitään hyötyä.
38. Jos nyt menisin uudestaan lukioon, ottaisin ehkä pitkän matikan ja koittaisin, miten pärjäisin, sillä lyhyt matikka meni tosi hyvin.
39. Mutta toisaalta, matikan tunneilla (ja liikkatunneilla) tutustuin oikeestaan Lauraan, joten ehkä se lyhyt matikka oli sittenkin oikea vaihtoehto.
40. Oon aina ollut hyvä koulussa, sillä opin nopeasti, mutta unohdan myös nopeasti. Tarkottaa siis: koeviikolla luin joka kokeeseen kaksi-kolme päivää tunneilla tehtyjä muistiinpanoja, muistin asiat kokeessa sillei kuin ne vihossa oli ja kokeen jälkeen unohdin ne. Hyviä numeroita kursseista helposti. ;)


41. Sain tän mun macbookin rippilahjaksi ja tää toimii vieläkin yhtä hyvin. Eli kannattaa suosia applea.
42. Oon ollu tetissä arnold'silla, hesessä ja sokoksella.
43. Seiska luokalla tehdyn Levi reissun jälkeen sain ruokamyrkytyksen mäkistä ja sen jälkeen en oo mäkin hamppareita syönyt. Maistanut oon, mutta niillä kaikilla hamppareilla on se sama maku, joka vaan tuo ne muistot mieleen.
44. Jos mieli tekee hampparia, käyn hesessä ja otan juustohampparin. Joskus harvoin kanahampparin.
45. Jos pitää jotain nopeaa saada syötyä keskustassa, mieluiten käyn subwayssä ja syön joko kana teryaki (apua, miten se kirjotetaan?) leivän tai salaatin. Hamppareista tulee aina vähän masu kipeeks.
46. Kebabista en tykkää yhtään.
47. Pepsi max on parasta limsaa. Cokis zero on pahinta, sillä se on kitkerää.
48. Paras karkki on missä x:ät ja suklaasta minttukrokantti.
49. En tykkää mistään hilloista, vadelmahilloa voin silti syödä jos sitä jossain on.
50. En tykkää myöskään mistään mansikasta ellei se oo tuoretta. Varsinkin mansikkajäätelö saa mut yökkimään. :D


51. Oon inttileskenä vielä reilut 100 päivää ja vaikka aika on mennyt nopsaa, silti se on mennyt hitaasti.
52. Mulla on mennyt tässä postauksessa jo yli tunti..
53. Voi olla ettei näitä kohtia tuu ihan sataa..
54. Tykkään ottaa paljon valokuvia ja Niko ei voi ymmärtää sitä. Siksi meillä ei niitä yhteiskuvia oo ihan kauheesti.
55. Onneks mulla on kavereita, jotka jaksaa kuvailla mun kaa!
56. Mulla on töissä paljon iltavuoroja ja ne harmittaa, sillä silloin en voi olla kavereiden kanssa.
57. Mutta toisaalta aamuvuorot ottaa koville, kun ne saattaa alkaa jo kuudelta, enkä todellakaan oo kovin hyvä heräämään nin aikasin.
58. Lukion toisen vuoden keväällä mulla oli kausi (varmaan johtu siitepölyyn tarkotetuista allergialääkeistä) kun nukahtelin tunneilla ja en vaan millään pysynyt hereillä. Onneks tänä keväänä ei sellaista tullut.
59. Oon siis allerginen siitepölylle.
60. Ja kalalle, joillekin pähkinöille, mantelille, tomaatille ja useille hedelmille. Hedelmiä syön silti, sillä ne vaan on niin hyviä.


61. Mulla on vieläkin tunnukset irc-galleriassa ja välillä (ehkä 5kk välein?) käyn lukemassa siellä vanhoja kommentteja. Suosikkeja on mun ja Nikon kommentit siltä ajalta kun ei vielä seurusteltu. :D
62. Mulla ois hirveä hinku lähteä jonnekin ulkomaille nytten! Ois vaan ylimääräistä rahaa ja Nikolla lomaa (ja itelläkin).
63.  Oikeestaan on ihan hyvä, etten päässyt nytten vielä opiskelemaan, sillä mun opiskelumotivaatio ei ois nytten välttämättä tarpeeks korkealla.
64. Onnistun välillä sähläämään vaikka mitä. Pienenä mulla esim. meni tikku ikeniin kun olin laskemassa liukumäkeä ja otin hampailla kiinni siitä reunasta (???). Ei tuntunut mukavalta.
65. Mulla on yhteensä viisi korvista ja haluaisin kaksi vielä lisää. Aijonkin ottaa ne heti kun saan aikaseksi mennä keskustaan.
66. Pelkään ihan älyttömästi hämähäkkejä ja ampiaisia. Jos nään hämähäkin lähellä mua niin saan oikeesti kohtauksen. Osaan kyllä olla "coolisti" jos seura sitä vaatii (en sit tiiä, miltä se näyttää), mut jalat ja kädet menee vähän niinkuin veltoiksi.
67. En tiiä, mistä se pelko on tullut, pienenä en oikeestaan pelännyt niitä, hämähäkit vaan linttasin äitin korkkareilla.
68. Mua ärsyttää tv-lupamaksu ihan älyttömästi, sillä sillä rahoitetaan enimmäkseen yleä ja en ikinä katso ylen kanavia.
69. Mua ärsyttää myös hemmotellut pikkulapset, jotka saavat aina kaiken. Ne on vaan niin ärsyttäviä.
70. Ja mua ärsyttää turha valittaminen, joten lopetan sen itekin nyt.


71. Mun onnennumero on 3.
72. Tuntuu, että kaikki haaveilevat ulkomailla asumisesta, mutta mää en oo koskaan haaveillut siitä.
73. Isona haluun olla naimissa, asua omakotitalossa miehen, lapsien ja koiran kanssa. Oma rantakin ois jees.
74. Oon ihan koukussa Sims3:seen.
75. Oon käynyt laivalla niin monesti etten osaa ees laskea ja tekis mieli hirveesti päästä taas nytten syksyllä! Viimeksin olin abi-risteilyllä helmikuussa.
76. Kaikki ylistää aina abi-vuotta ja no, kyllä se oikeesti on niin paras kohta lukiossa kuin kaikki sanoo.
77. Ja abi-risteily on maineensa arvoinen (nimimerkillä en juo ilmaista viiniä enää ikinä..)
78. Tykkään käydä syömässä ravintoloissa ja äiti on vienykin mua ihan pienestä asti ulos syömään ns. hienommin.
79. Ja ravintolassa on pakko saada aina jälkkäriks sorbettia. Paras sorbetti oli mun ja Nikon toisena vuosipäivänä lime-sorbetti Fransmannissa!
80. Mää harjaan hampaat kahdesti päivässä; aamulla heti kun herään ja illalla kun meen nukkumaan. Siihen tottuu lopulta aamusin, eikä ruoka maistu oikeesti pahalta hammastahnan jälkeen.


81. Syön joka aamu kaurapuuro marjoilla. Paitsi sunnuntaiaamuisin yleensä syödään Nikon kanssa jotain erikoisempaa, niinkin villiä kuten suklaamuroja jugurtilla. :D
82. Puhdistan mun kasvot aamuin illoin, mutta en käytä siihen ollenkaan vettä (paitsi jos käyn suihkussa), sillä mulla on sen verran kuiva iho ettei se kestä aamuin illoin vesipesua.
83. Oon jo niin tottunut tuohon meidän buddha tapettiin, etten oikeestaan muista sitä enää.
84. Mutta silti haluaisin siihen jonkun kaupunkimaisematapetin. Mieluiten Brooklyn bridgestä.
85. Mua ärsyttää meidän äänekkäät naapurit, joiden koira haukkuu usein.
86. Haluaisin teksti tatuoinnin, mutta en varmaan ikinä tuu sellasta ottamaan.
87. Mulla on matala kipukynnys. Tai oikeestaan pelkään sitä kipua niin paljon etukäteen, mutta esim. rokotteen saamisen jälkeen tajuan, ettei se sattunutkaan.
88. Saan tosi usein töissä kehuja asiakkailta mun korviksista. Musta se on hassua, sillä mulla on glitterin timanttikorvikset, jotka sillei menee isoimmasta pienempään, eikä se oo musta mitenkään erikoista.
89. Otin ensimmäiset korvisreiät Pinjan kanssa 10 vuotiaana, toiset Marian kaa muistaakseni kasilla ja ton kolmannen Nikon kanssa yhtäaikaa hmm oisko ollut 2008 lopulla. Nytten mulla ei oo ketään kaveria neljännelle korvistenotto kerralle!
90. Britney Spears oli mun lapsuuden idoli ja osasin kaikki sen biisit ulkoa. Tai no osasin möngertää suunnilleen samanlailla miten se lauloi, sillä en osannut enkkua.


91. Mun lempikukka on gerbeera, mutta ilahtuisin mistä tahansa kukista, mitä mulle tuuaan.
92. Tykkään lakata kynsiä kivasti ja sainkin viime jouluna Nikolta joululahjaks konad-alotuspaketin.
93. Mää en tykkää yhtään bb:stä, mut tässä mää katon sitä?
94. Mua väsyttää ihan hirveesti, mutta en haluu jättää tätä tässä vaiheessa kesken!
95. Mulla ei koskaan pienenä ollu sellasta tamagotchia ja olin so sad siitä.
96. Mulla ei varsinaisesti oo lempiväriä vaan se vaihtelee mielialan mukaan. Useimmiten se on turkoosi.
97. Mun lempileffat on Step Up ja She's the man.
98. Kauhuleffat kiehtoo jotenkin, mutta nyt oon päättänyt etten kato niitä enää ikinä, sillä tuun ihan vainoharhaiseksi niistä ja ne jää oikeesti kummittelemaan mieleen. Varsinkin one missed callin japanilainen versio; näin siitä painajaisia varmaan kahden kuukauden ajan.
99. Parhaita elokuvia on komediat ja romanttiset komediat ja trillerit, jotka ei oo pelottavia vaan sellasia arvoituksellisia.
100. Tykkään tehä erilaisia listoja ja aikatauluja ja suunnitelmia. Silti en aina osaa pysyä niissä.

14 kommenttia:

  1. toivottavasti tässä ei oo kirjotusvirheitä kun en vaan jaksa lukea tätä nyt läpi! :D

    VastaaPoista
  2. haha oot ihana <3 ja sulla on vieläkin toi mun tuliainen! oi :))

    VastaaPoista
  3. Enna, en vaan oo raaskinu syyä sitä! <3

    VastaaPoista
  4. hihii kannatti lukee lyhyttä matikkaa ;) ja mitä vikaa valkoviinissä? :o :DDDDD

    VastaaPoista
  5. Anonyymi, kiva kuulla!

    Laura, no kannatti todellaki! ja en tiiä mitäköhä ;ooo :D

    VastaaPoista
  6. hei tää oli nyt hyvä ku vasta oon sun blogis löytäny! :)

    VastaaPoista
  7. Kiva blogi! Millä sinä peset kasvosi, jos et vedellä??

    VastaaPoista
  8. anonyymi, puhdistan kasvot kasvomaidolla ja pyyhin kasvovedellä :) mulla on sellaset garnierin puhdistusaineet, joita ei tarvii pestä pois :)

    VastaaPoista
  9. HEEEI oli ihan(aa) kauheeta lukee tata ku tuli kaikkia muistoi mieleen ja nyt tuli ikava sit taas suomeen!
    Mulla tuli mieleen se kesa ku oltii keuruulla leikkaa sita nurmikkoo ja sa vertasit cokis zeroa siihen (siniseen?) bensaan :D
    Ja ne abiristeily videot ! aahahaa
    Ja se viini siella buffetissa(yhyy tuli huono olo pelkasta ajatuksesta :D)
    ja one missed call... oon pahoillani et oon aiheuttanu sulle trauman kauhuleffoihin.

    JA jos haluut ulkomaille, nii miten olis reissu espanjaan? ;)

    VastaaPoista
  10. Hende, vitsi jos ois vähä ylimäärästä nii tulisin kyllä heti käymään! :) sää voisit tulla vaikka tänneki joskus senki maailmanmatkaaja..

    VastaaPoista
  11. 54. Tykkään ottaa paljon valokuvia ja Niko ei voi ymmärtää sitä. Siksi meillä ei niitä yhteiskuvia oo ihan kauheesti.

    Kuulostaa niin tutulta! Mikkokaan ei aina ymmärrä sitä mun 'ottasit nyt tän yhden asukuvan miusta! tää tulee blogiin c'moon!!' :---D

    VastaaPoista
  12. Enni, hih kiva et löytyy kohtalotovereita ;D

    VastaaPoista