tiistai 17. marraskuuta 2015

So long, oppari!

stress

Tiiättekö mitä! Me palautettiin Lauran kanssa meidän oppari eilen, jihuu! Sen kunniaks ajattelin jakaa teille tässä postauksessa muutaman kuvan, jotka on tarttunu tän opparin aikana puhelimen muistiin. Kuten kuvista voi ehkä päätellä, tää opparin kirjottaminen ei ollut se mikään kaikista mukavin juttu, mutta siitä selvittiin, heh. Kyllähän meille sanottiin, että sen vois aloittaa jo keväällä tai kesällä, mutta kumpikin oli hukkua töihin kesällä, joten siirrettiin alotus syyskuuhun. No, syksyllä töitä oli kans yhtä paljon, mutta valmistumisen lykkääminen ei vaan tullu kysymykseen. Meitä myös varoteltiin, että pari kuukautta on lyhyt aika tehdä opparia, mutta se on ihan mahdollista, jos keskittyy siihen täysillä. Meillä on molemmilla kaks työtä, joten mäkin oon viimeisen kuukauden viettänyt oikeastaan jokaisen hetken kotona tietokoneen ääressä. Koulusta töihin tai töistä kouluun tekemään opparia. Siks mua ei täällä bloginkaan puolella oo ihan kauheesti näkynyt! 


Mulle sattu vielä kahdeksan päivän työputki, joka loppui samana päivänä kun oppari piti palauttaa, niin voitte kuvitella, miten outoa oli herätä tänään aamulla ja tajuta, ettei mun ihan oikeesti tarvii mennä mihinkään tai tehdä mitään. Sen kunniaksi heräsin vasta 10, käytiin Remin kanssa lenkillä, olin tunnin hereillä ja otin taas parin tunnin päikkärit. Ihan vaan koska mä voin. Mulla on vähän ollut flunssainen olo viime viikosta asti ja nyt mä ehdin vihdoin parannella sitä, kun mulla on kaksi päivää vapaata. Hassua, sillä mä poden kokoajan vähän huonoa omatuntoa siitä, että en opiskele, sillä pää ei vaan tajua, ettei mulla ole enää mitään opiskeltavaa tuon koulun kanssa. Mulla oli samanlainen fiilis yo-kirjotusten jälkeen ja siinä meni joku kuukausi ennenkuin se syyllinen olo lähti pois. Toivotaan ettei nyt menis ihan niin kauan!

12241259_766659200126371_6868186187239532032_n

Tässä vielä kaksi helpottunutta opiskelijaa, joiden opparin palauttaminen oli kirjaimellisesti sekunneista kiinni. Työ piti palauttaa klo 15 mennessä, mutta meillä meni tulostamisessa niin kauan kaiken säädön takia, että lopulta lähdettiin juoksemaan klo 14:57 koulun toisesta päästä toiseen päähän ja saavuttiin luokan ovelle niin, että opparin vastaanottavat ihmiset oli laittamassa ovea kiinni. Täytyy kyllä myöntää, että en ois osannut ees kuvitella, että opparin palauttaminen olisi sujunut meiltä ongelmitta sillä me vaan ollaan tälläsiä. Mutta hei, vielä kypsyysnäytteen tekeminen ja yksi seminaari ja se ois sit siinä. Ihan hullua ja käsittämätöntä. Ehkä mä kirjottelen mun opiskeluista ja muusta enemmän omassa postauksessaan, sillä koulujutut on aina tuntunut kiinnostaneen teitä. Vai mitä ootte mieltä? :) Ja hei yks pikkuvinkki: alottakaa se oppari ajoissa. Trust me! 

16 kommenttia:

  1. Jee nyt on sitten urakka ohi, onnee teille molemmille siitä! Varmasti aika mahtava fiilis tällä hetkellä :D Vähän pisti naurattamaan jotkut noista kuvista haha...Ja joo mua ainakin kiinnostaa kouluaiheiset postaukset, joten niitä vaan tulemaan :) Rennompaa loppuvuotta sinne päin, nyt järkkäät itelles jotain kivaa ja rentouttavaa vaikka väkisin arjen keskelle!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei jotenkin tajua et nyt on oikeasti vapaa siitä urakasta. :D Juhlittiin sitä lauran kanssa herkuilla ja leffalla jo maanantaina ja oli kyllä mahtava tehä yhessä jotain muutakin kun kirjottaa! Kiitos paljon Erika! <3

      Poista
  2. Hei ihan mielenkiinnosta, mikä teidän opparin aihe oli :)? Mulla on vielä koko projekti edessä nyyh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilpailija-analyysi piensisustustavaraverkkokaupoille Suomessa! Voi eii, tsemppiä! :) ja alota ajoissa ;D

      Poista
  3. Joo koulujutut kiinnostaa paljon, varsinkin kaikki suuntautumiseen liittyvä! Ja hei mä kirjotin mun opparia melkeen vuoden....... hyi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla! :) Apua mä en ois jaksanu! Mut toisaalta sä ehit ehkä tekee välillä jotain muutakin kun vaan sitä ;D

      Poista
  4. Jee onnea !! Mua ainaki kiinnostaa koulujutut, niin tietää vähän mitä itellekki on tulossa D: Me ollaan väännetty markkinoinnin pariraporttia pari kuukautta ja saatiin tänään palautettua, huhhuh.. voisin tallentaa nämä meemit jo nyt, kun luulen että ne on mullekki ajankohtasia sitten opparivaiheessa, koska tää markkinointiraporttiki oli välillä semmosta viilaamista ja vääntöä :'----D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määrä muistan ton markkinoinnin raportin! Sillon aatteli et se oli iso ja hullu työ mut oota vaan, ne pahenee koko ajan :'D Eli pistä vaan meemit talteen! ;) niin ja kiitos!!

      Poista
  5. Onnea, varmasti mahtava fiilis! :) Näytät muuten superkauniilta tossa kuvassa!!! Toki Laura myös, mutta siä jotenki erityisesti :)

    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vio vitsi, kiitos Laura!! :) Ei ollu kauheen kaunis olo, kun olin herännyt 4:20 töihin ja sieltä suoraan kouluun ja just ennen kuvaa oltiin otettu se spurtti et ehitään palauttamaan työ ;D

      Poista
  6. Oikein hurjasti onnea !! ♥ Itellä tuo edessä sitten ens vuonna, pitänee oikeesti alottaa siis ajoissa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Haha, joo ehdottomasti! Voin suositella ;D

      Poista
  7. Paljon onnea! :D täällä kohtalontoveri haha. Ou gaad mulla oli vielä silloin aamulla muutamat kuviot piirtelemättä ja itsearviointi tekemättä niin lähin sit onneks hyvissä ajoin onneks koululle et sain ne tehtyy. Printtaamisen kanssa oli ehkä vaikeinta ikinä kun halusin välttämättä tulostaa sen värillisenä. Meinas kyl itku päästä ku eka tuli vahingossa KOLME kappaletta mustavalkosia (joista viimesen piti olla värillinen, mut tietotuvan tulostimessa ei ollu sit vissiin värillistä mustetta) ja multa loppu tulostuskreditit ja jouduin hälyttää poikaystävän kirjastoon tulostaan sen tunnuksilla :D Nauratti kyllä että ei menny ihan vikalle minuutille, kun palautin sen jopa jo 13.30 :D :D Onneks toi härdelli on nyt mullakin kypsyysnäytettä vaille ohi! Nyt tää syyllisyyden tunne on niin outo (ja päässä pyörii edelleen tekstejä opparista, kun väänsin sitä pari viime viikkoo noin 24/7) mut ehkä tää tästä. Bieberin joululevykin lähti jo pyöriin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa vähän meidän säädöltä! Haluttiin kans värillisiä ja sit tuli kaks mustavalkosta eikä ne krediitit riittäny mihinkään kun meillä oli joku 130 sivua työssä ja sit kirjastonnainen vaan hävis kun Laura yritti ostaa niitä lisää! Sen takia meidän tulostamisessa meni 45 min ja kiire tuli :D Joo, toi levy toimii joka vuos! ;)

      Poista
  8. Oii, paljon onnea! :) Mullakin on nyt kaikki opintopisteet kasassa ja enää ens viikko harjottelua jäljellä ja se on siinä!! Ihan outoo et nyt ens vuonna onkin vaan työelämässä koko vuoden eikä vaan kesää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi, onnittelut myös sinne suunnalle! :) Tulee olemaan kyllä erilainen kevät mut veikkaan et on vaan siistiä et voi tehdä vaan töitä! :>

      Poista