torstai 31. tammikuuta 2013

Tammikuu pulkassa

Nyt ois tammikuu saatu pakettiin ja monille, kuten mulle, ensimmäinen kuukausi paremmista elämäntavoista on takana (uuden vuoden lupaus- postaukseen tästä). Multa toivottiin, että kirjoittelisin tänne välillä, miten lupaus pitää ja etenee, joten tässä tulis vähän päivitystä. :)

Vaikka en alottanut mitään lakkoja, oon silti ollut tän kuukauden syömättä herkkuja, lukuunottamatta Lontoo- viikkoa. Lontoossa meidän ruokavalio koostu aamupalasta (joka tehtiin itse: paahtista voilla, juustolla, kurkulla ja keitetyllä kananmunalla, jugurttia ja hedelmiä), päivällä ruuaksi joka päivä puolikas subi (jep, meidän lempparia..), välipalaks banaanit ja iltapalaks jotain hyvää. Toi jotain hyvää oli sipsiä, keksiä, jätskiä ja hedelmiä. Kuulostaa pahalta, mutta ei syöty noita kaikkia siis joka ilta! Lisäks, vaikka herkuteltiinkin, syötiin mun mielestä aika vähän määrällisesti noita herkkuja. Tultiin sit perjantaina takasin Suomeen ja sen viikonlopun lauantaina ja sunnuntaina syötiin myös Nikon kanssa kotona herkkuja (jäi se "repsahdus" päälle..). Eli kolme ja puoli viikkoa tästä kuukaudesta syöty terveellisesti.

kollaasi2

Mun tavoite oli käydä vähintään kerran viikossa salilla ja sen oonkin tehnyt. Lontoo- viikolla kävin vain kerran, mutta muina viikkoina kahesti plus mulla on kerran viikossa tanssiharkat. Lisäks oon liikkunut paljon enemmän kuin ennen, koska Remin kanssa tulee rampattua ulkona montamonta kertaa päivässä. Eli kolme kertaa viikossa liikuntaa + hyötyliikunnat päälle. Marraskuusta asti oon tehnyt salilla joka kerta koko kropan treenin, mutta viime viikolla päätin jakaa treenin jalakoihin + selkään ja käsiin + vatsoihin. Vaikka mua ei todellakaan kyllästytä salilla käynti, kaksjakonen treeni ennaltaehkäsee kyllästymistä silti hyvin. :) Lisäks pystyn tekemään enemmän eri liikkeitä samoille lihaksille kun en yritä mahduttaa koko kropan lihasryhmiä samaan puoltoistatuntiseen. Tästä haluisin kuitenkin kysyä teiltä apua, sillä tiedän, että ruudun sillä puolen on joku, joka tietää treenaamisesta enemmän kun minä, eli onko kahesti viikossa salilla käyvän parempi jakaa treeni kahdelle päivälle vai tehdä molempina päivinä koko kroppa? :)

kollaasi3

Tykkään käydä paljon myös ryhmäliikuntatunneilla, mutta niitten ajat on mulle se ongelma! Tykkään liikkua eniten aamusta (ennen koulua ei ehdi salille eikä silloin mee mitään ryhmäliikuntatunteja) tai suoraan koulusta, silloin kun pääsen kahdelta. Ärsyttää kun kaikki kivat tunnit on joskus kuuden- kahdeksan aikaan, enkä jaksa silloin lähteä enää kotoa. Tuntuu, että jos tuun ensin koulusta kotiin, ehdin vain syödä ja käyttää Remiä pihalla/leikkiä sen kaa kun pitäis taas jo lähteä. Oonko ainoa, joka ei halua lähteä enää kotoa kun sinne on jo koulusta tai töistä kerran tullut? :D

kollaasi

Mutta niin, mun tammikuu on mennyt tältä osin hyvin. Oon tyytyväinen, että vaikka mulla oli kuukauden puolivälissä lomaviikko, en jatkanut lomailua enää sen viikon jälkeen. Mulla on kova tsemppi päällä ja tsemppiä vahvistaa vaan tieto siitä, että ihan kohta on jo kevät! Ai että!

Miten teillä on mennyt elämäntaparempat ja kuntokuurit? Ootteko jo luovuttanut vai vieläkö jaksaa? :) Ja mitä olitte mieltä tälläsestä postauksesta? Kiinnostaako tälläset kuulumiset teitä? :)

ps. Kiitos kaikista kommenteista edelliseen postaukseen, aloitan huomenna vastailemaan kysymyksiin!

28 kommenttia:

  1. Mulla on lähtenyt yllättävän hyvin terveellinen elämä käyntiin! Ajattelin että se on viikko ja siinä.. :-D Mutta onneks ei. Oon jaksanut rehkiä salilla ja käydä koiran kanssa lenkillä, ja kyllä ne muutokset on huomannu. On niin paljon pirteempikin! Herkut oon pystynyt myös jättää helposti pois, että en syö kuin kerran viikossa enään joko sipsejä tai karkkia :p Toivottavasti tää jatkuu vielä piitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. luin jostain et ihmisellä menee 21 päivää ottaa joku uus asia tavaks, joten toivotaan et toi pitäis paikkansa, sillä sillonhan meillä ei oo hätää ;)

      Poista
  2. oli kiva tällänen postaus!!! :)

    VastaaPoista
  3. Määki haluan tommosen haban!

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti kaksijakoinen treeni! Siinä tosiaan saa tehtyä monipuolisemman treenin! :) Tälläsiä postauksia on kiva lukee! Mie pidin kokonaan herkuttoman tammikuun ja hyvin onnistu, vaikka oonkin niin herkkuperse kun olla vaan voi. :D Nyt tietty annoin itelle luvan herkutella, kun kuu vaihtu, mutta sitten pitää taas palata ruotuun! :) Salillakin on tullu käytyy ainakin 3krt/vko! Tsemii siulle treeneihin!
    -Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin aattelin mut sit just eilen salilla luin jostain fit lehdestä et jos käy vaan kahesti viikossa salilla niin kannattaa ehkä tehä koko kroppa kerralla :D mut hei kiva kuulla et sulla on pitäny herkuton tammikuu, tiiän ettei se välttämättä oo kovin helppoa ;) tsemppiä sullekin! :)

      Poista
  5. Joo terveelliset elämäntavat on jatkunu joulukuun alusta asti! :-) 5krt/vko salilla plus hyötyliikunnat, tuntuu törkeen hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, 5 kertaa viikossa on super hyvin! :) voi ku itekin ehtis :)

      Poista
  6. Mäkin tekisin kyllä koko kropan kerralla, jos kävisin kaks kertaa viikossa salilla. Jos lisäät siihen vaikka yhen kerran ryhmäliikuntaa (satsilla on aamusinkin tunteja ja viimestään neljän aikoihin alkaa "illan" tunnit), niin sitten vois sopia toi kaksjakonen reeni. Kaksjakosuudella monesti haetaan sitä, että kun käydään monesti viikossa salilla, niin lihasryhmät kerkee lepäämään, kun niitä ei joka päivä tehdä. Hienosti oot kyllä pysyny tiukkana, ja muutokset huomaa! :)

    ps. Ettekö Lontoossa oikeesti syöny päivässä mitään ns. kunnon ruokaa? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ne satsin tunnit on aamulla just sillon kun koulu alkaa eli kymmeneltä tai kahdeltatoista ja kun pääsen vasta neljältä koulusta, on jo niin kova nälkä etten vois mennä suoraan satsiin.. :D mut mulla on kuitenkin maanantaina aina ne tanssiharkat niin eikös ne oo vähän niinkuin yks ryhmäliikuntatunti? Ja joo tosiaan, subit oli meidän päivän ruoka.. :D ei meillä ollut oikeestaan nälkä muuta kuin aamuisin ja aamupala oli sit täyttävä :) kiitos tsempistä! :)

      Poista
    2. Mun kaveri, joka opiskelee fysioterapeutiks sano kans et parempi ois tehä koko kroppa kerralla <: Kun jos tekee esim jalat ja sit toisena päivänä kädet, jaloille tulee viikon tauko vaikka liikkuski vielä sen lisäks.

      Poista
    3. Niin no sitä mäkin mietin mut haittaako se? :) tai onks se liian pitkä tauko :D

      Poista
  7. ps. pian taas treenailee!!! kuhan saisin sen mun uuden ohjelman...

    VastaaPoista
  8. Mun mielestä tää oli oikein kiva postaus ja tykkäisin lukee jatkossaki täntyyppistä. (: Tsemppiä jatkoon, ite oon herkkulakossa vielä helmikuun puoleenväliin ja salilla käyn ahkerasti! Elämäntapamuutos on hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) sullahan ei oo enää ku pari viikkoa herkkuhetkeen! :)

      Poista
  9. Mulla on sama juttu että en jaksa ikinä lähtee kotoo minnekään! Ja ihana toi ekan kollaasin harmaa pitkähihainen paita <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä etten oo ainoo! :D kiitos, se on Lontoosta :)

      Poista
  10. En nyt oo mikään asiantuntija, mut oon saanu sen käsityksen että tärkeintä olis vaihdella treeniä tarpeeks usein. Siis esim. tehdä erilaisia liikkeitä, eri vastuksilla jne. Ehkä voisit jatkaa yksjakosella ohjelmalla, mutta vaihdella liikkeitä ja välillä tehdä ihan maksimeilla ja toisinaan sitten vähän kevyemmillä painoilla pidempiä sarjoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja voihan sitä vaikka sit tehä eri liikkeillä samat lihakset eri päivinä :)

      Poista
  11. Jos käyt vaan kahdesti viikossa salilla, niin ehottomasti koko kroppa kerralla. Riippuu tietysti siitäkin, mitä tavoittelee. Jos kehitystä oikeesti haluaa, niin ei yksi kerta viikossa riitä. Toki aloittelija kehittyy alkuun nopeasti. Ja kannatta tosiaan vaikka toinen treeni koostaa raskaista perusliikkeistä ja toinen treeni sitten ei niin raskaista, enemmän eristävistä liikkeistä (: Selvisköhän mun pointti :D Tsemiä treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei eli kaks kertaa viikossa samat lihakset mut eri liikkeillä? :) esim toisena päivänä peppu smith- tangolla ja toisena vaikka jalkaprässillä? :D

      Poista
    2. No nuo molemmat liikkeet on aika raskaita perusliikkeitä, eli ne kuormittaa useita lihaksia kerralla, mutta eri tavoilla tehtynä niilläkin voi kuormittaa tiettyä lihasta enemmän. Eristävällä tarkotetaan esim. reiden ojennusta laitteessa. Mäkään en siis mikään ammattilainen ole, etten tässä nyt hirveesti viiti alkaa neuvomaan :D Mun mielestä sellanen kirja kuin Voimaharjoittelu ja kehonmuokkaus on hyvä. Lainaa kirjastosta! Siinä on ohjelmiakin esitelty (:

      Poista
    3. Joo ne on mun suosikkeja kun ne on niin raskaita :D okei mut kiitos neuvoista! :)

      Poista