sunnuntai 5. elokuuta 2012

Vihreä ja kirpeä

IMG_9038 IMG_9046 IMG_9063 IMG_9073

Eilen oli hyvä päivä! Mulla oli vapaata ja aamun käytin siihen, että istuin koneella ööh neljä tuntia(......), jonka jälkeen lähettiin Ennan kanssa salille. Oli jotenkin tosi hyvä fiilis päästä pitkästä aikaa kunnolla treenaa ja nyt onkin peppu ihan jumissa. :D Illalla sit Nikon töiden jälkeen mentiin Ninnin ja Kallen kanssa Pancho Villaan syömään kun ei oltu siellä Nikon kanssa koskaan käyty. Otin kanahampurilaisen salaatilla ja oli hyvää. Huomattiin myös Ninnin kanssa seinällä mainoksia ufoshotista tehdyistä drinkeistä ja voitte vaan arvata, mihin se johti. :D Lähdettiin Pancho Villasta Passioniin, jossa oltiinkin sitten ihan sulkemiseen asti. Kerrankin Passion oli täynnä pilkkuun asti! Ei jaksettu vaihtaa paikkaa, sillä kaikkialle oli niin kauheasti jonoa, että oltas vaan saatu seisoa ulkona.

Nyt katotaan Nikon kanssa tallennuksesta sarjoja ja ootellaan, että frendit alkais subilta. Iltapäivästä meenkin vielä töihin mut siihen on vielä muutama tunti, joten aion maata siihen asti vain sohvalla. :)

ps. Kiitos kaikista postausehdotuksista edelliseen postaukseen! Niitä saa sinne vielä ehotella ja toteutan niitä aina välillä. ;)

14 kommenttia:

  1. Hei miten toi Dietmix -pullo oikeen toimii? Tai siis et mitä toi ruskee neste on siel sisäl? :D Hahah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih no se toimii sillei et juon tollasen aina salitreenin jälkeen. ja laitan jo kotona valmiiks tonne sellasta whey 80 heraproteiinijauhetta (jotain nikon jauhetta :D) ja sit salilla lisään veden ja sekotan ja juon. :D toi on ruskeeta siks koska se on minttusuklaan makuista :) en tiiä vastasko tää nyt ihan täysin sulle mut kysy uudestaan jos et saanu vastausta! :)

      Poista
    2. Uu okei ! Kiitti vastauksesta :)

      Poista
  2. me hikiset true urheilijat ja näyttää ihan super hyvältä toi hampparii!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no se oli! tai no se olis ollu sama ku oisin syöny kanasalaatin ku en syöny tota hampparin hattua ollenkaa haha :D

      Poista
    2. se oli ihan mahotonta saada mahtumaan suuhun nii isoja paloja haha :Dd jätin sen viimeseks eikä se ollu sit hyvää pelkältää.. söin siis sen pohjan kuitenkin :D

      Poista
    3. aivan ;) hyvä taktiikka jättää hiilareita syömättä hahaa:D

      Poista
    4. haha no joo oishan se :D eiköhän illan juomat pitäny huolen mun hiilareista..... :D

      Poista
  3. nii te olitte eilen passionissa? vitsi ku me meinattii tulla sinne, mut se oli niin täynnä, et mentiin sit suoraan gm:ään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo oltiin siellä koko ilta! :) joo sinne oli yhessä vaiheessa ihan jäätävä jono niin ei viittitty vaihtaa paikkaa ku aateltiin ettei päästä sitten minnekää :s ja gm oli yks vaihtoehto mut sit ku kuultiin siitä sisäänpääsymaksusta nii jätettiin väliin ja juotiin ne rahat haha :D mää kyl vähän etsiskelin sua sieltä passionista ja toivoin et oisitte ilmestyny! :)

      Poista
  4. Löysin tän sun blogin yks päivä ja tykästyin tosi paljon!:)selasin paljon sun vanhoja postauksiakin,niitä oli mukava lueskella!:) jatka samaa malliin!;)

    VastaaPoista