Näytetään tekstit, joissa on tunniste projekti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste projekti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Summer heat

hkii

Viime perjantaina tosiaan mentiin Nikon kanssa Helsinkiin tarkoituksenamme mennä illalla juhlimaan Summer heatiin. Kerroinkin jo aikasemmin teille, että voitin meille vip- lipun kyseisiin bileisiin ja odotukset oli korkealla! Ylläolevasta kuvasta näkyy mun illan asua, kuva on vähän hassun värinen kun otettiin ne hotellihuoneen keltaisessa valossa.

IMG_1134 IMG_1143

Summer heat järjestetään siis joka kesäperjantai ja -lauantai vanhalla ylioppilastalolla ja oltiin kyllä Nikon kanssa vähän hukassa, sillä paikka oli vähän sokkeloinen. :D Eka luultiin, ettei siellä olis sellasta isoa tanssilattiaa ollenkaan, mutta kun päästiin ylös vip-tilaan niin nähtiin myös tanssilattia. :D Ainiin ja toi vip- huone oli magnum vip, joten sieltä sai hakea kylmäaltaasta magnumin uutuusjäätelöitä. Oli kyllä pakko maistaa, vaikka lauantaina ois ollut vasta mun herkkupäivä. Hyvin maistui! Viihdyttiin Nikon kanssa bileissäparemmin kuin hyvin, musiikki oli hyvää ja juomat maistui, mutta päätettiin kahden aikaan lähteä hotellia kohti, sillä aamun herätys vähän hirvitti. Suosittelen kyllä kaikkia käymään Summer heatissa, jos vaan mahdollista! :)

IMG_9017

Lauantaiaamu saatiin aloittaa hotelliaamisella! Mulla oli kuitenkin vähän huono olo, joten ruoka ei oikein maistunut. Veikkaan, että suurin syy huonoon oloon oli kaikki se sokeri, jota perjantaina join, sillä ihan perus siideri maistui supermakealta kun ei ollut syönyt mitään herkkuja neljään viikkoon. Aamupalan jälkeen käytiin moikkaamassa vielä mun velipuolta ja lähdettiin ajelemaan kotia kohti.

IMG_9020 IMG_9033

Kun päästiin Jyväskylään, oli nälkä jo niin suuri, että mikään muu ei maistunut kuin pizza! Syön tosi harvoin pizzerioiden pizzoja, sillä omatekemä on yleensä aina parempaa, mutta nyt teki ihan älyttömästi monsteria mieli, sillä siinä on niitä taikinatikkuja päällä, namnam! Jälkkäriks vielä lempparikarkkeja Filmtownista ja rento lauantai-ilta oli taattu. 

Tänään kävinkin heti aamusta salilla ja äsken tulin marjametsältä, jossa olin äitin kanssa. Täytyy sanoa, että en muista, millon viimeks ois ollut näin kivaa, joten tää viikonloppu jää varmasti mieleen tältä kesältä! :)

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Ohi on..

.. nimittäin mun kesäloma. Vielä viime viikolla aattelin, et ois kauheeta palata töihin ja jotenkin mulla oli sellaen filis, että koko kesä ois jo ohi, mut onneks sain käännettyä mun ajattelun onneks ympäri. Vaikka herätys 4:30 tänä aamuna saikin mut vähän sekasin, töissä oli oikeestaan ihan mukava olla pitkästä aikaa. Ja huomenna mulla onkin jo eka vapaapäivä, joten eiköhän se kesä jatku vielä ja pystyn siitä kuitenkin nauttimaan. :)

IMG_7348

Vaikka töihin palaaminen oli ihan jees, oon silti vähän kade Nikolle kun se saa vielä lomailla ainakin loppukuukauden sen sen polven takia. Onpahan Remillä aina seuraa päivisin! Ja toisaalta, ois varmaan Nikokin mielummin terve ja kävis töissä kun eläis sen kipeän polven takia. 

IMG_7353

En oo tehnyt toukokuusta yhteenvetoa mun elämäntapamuutos- projektin kannalta, sillä kuukausi meni puoliks hyvin ja puoliks lomaillessa. :D Turkissa en päässyt salille (hotellilla oli sali mut siinä kuumuudessa sinne meno ei tullut mieleenkään) ja siellä syötiin sitä, mitä oli tarjolla, reissun jälkeen olin mahataudissa, josta parantumiseen meni yli viikko ja loppulomankin hölläilin ja syötiin kaikkea hyvää. Salille en mennyt, koska en ollut saanut lääkäriltä tuloksia siitä, mikä tauti mulla oli. Jos ois ollu joku pahempi bakteeri sieltä reissusta niin ois voinu tulla joku ikävä jälkitauti. Eilen lääkäri kuitenkin soitti, et ihan terve oon ja saan jatkaa liikuntaa ihan normaalisti! :)

IMG_7247

Aika hassua, vaikka just tultiin Turkista, mun tekis mieli lähteä taas jonnekin reissuun! Ei vaan yhtään tekis mieli pysyä kotona. Haluisin lähteä jonnekin Euroopan kaupunkiin, esim. jonnekin päin Italiaa, mutta rahatilanne ei anna ihan heti periks uutta reissua. Niko on sitä mieltä, että mennään Tallinnaan, mutta mä kannattaisin ennemmin Tukholmaa. Saa nähä lähetäänkö minnekään. Täytän just sopivasti tän viikon perjantaina 21, joten tänä vuonna riittäis ikä myös päivä Tukholmassa- risteilylle! ;)

IMG_7125

Mun lävistykset on muuten parantunut tosi kivasti, ei mädi ja pystyn pyörittelemään niitä ongelmitta! Vielä en oo koittanutkaan nukkua oikealla kyljellä, sillä lävistäjä ei suositellut lävistysten puolella nukkumista ihan heti, ettei ne lävistykset mene vinoon tai taivu. Mulla on vaan sellanen ongelma, että mun oikea silmä kuivuu öisin kun se ei pääse tyynyn pimeyteen eikä mulla oo sellasia yö-silmälappuja, joten oon nukkunut sellanen talvi-pääpanta silmillä. :D No mielumminen tällänen ongelma kuin se, et lävistykset näyttäis tulehtumisen merkkejä. :)

Tällästä kuuluu mulle tällä hetkellä! :)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Toivepostaus: Hiusten hoito ja cutrin bio+ kokemukset

Hiuspostaukset on tosi toivottuja ja suosittuja, joten tässä ois teille lisää hiusjuttua!

Käyn kolmen- neljän kuukauden välein kampaajalla ja viime perjantaina oli taas sen aika. Viime kerralla kaikki ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut ja ennen tätä postausta käykää lukemassa TÄMÄ postaus jos ette muista, miten mulle viimeksi kampaajalla kävi. :)

Hiukset näyttää tällä hetkeltä tältä ja oon väriin tosi tyytyväinen:

IMG_7301

"Hiusten värjäsytä" postauksessa kerroin, että aion palata vanhaan väriin ja oikeastaan niinhän tässä kävi. En ollut itse sitä tajunnut, mutta kampaajani huomautti, kuinka oikeastaan kaikki ruskea väri oli lähtenyt mun hiuksista itsestään. Syynä voi olla se, että väri ei ollutkaan tarttunut niin hyvin tai sit Turkin aurinko vaalenti mun hiuksia. Oli mikä oli, tällä kertaa värjättiin vain tyvikasvu pois ja latvoja kirkastettiin muutamilla raidoilla.

IMG_7339

Edellisessä hiuspostauksessa kerroin myös aloittavani näiden tuotteiden käytön. Cutrin bio+ lupaa nopeuttaa hiusten kasvua ja oon lukenut muista blogeista hyviä kokemuksia näiden käytöstä. Mun odotukset olivat siis korkealla! Tässä ois muutamia vertailukuvia hiuksista ennen ja jälkeen näiden tuotteiden käytön.

hiuksetkasvu1
Marraskuun alku 2012 ja helmikuun loppu 2013

Ylläoleva kuva on mun hiusten kasvusta ILMAN mitään hiustenkasvua edistäviä tuotteita. Tän verran mun hiukset kasvoi neljässä kuukaudessa luonnostaan.

hiuksetkasvu2
hiuksetkasvu3
Maaliskuun alku 2013 ja kesäkuun puoliväli 2013

Ylläolevien kuvien välillä oon käyttänyt Cutrinin bio+ tuotteita. Kuvien välillä on vähän lyhyempi aika kuin marras- helmikuun kuvien välillä, mutta musta pari viikkoa ei ehkä kauheen suurta eroa tee. Käytin bio+ shampoota ja seerumia säännöllisesti 2,5kk kunnes mentiin Turkkiin, jonne en ottanut seerumia mukaan ollenkaan. Mitä mieltä ootte, näkyykö eroa?

Mun mielestä ero ei ole kauheen huomattava, mutta itse huomaan kyllä eron, sillä musta tuntuu ettei mun hiukset ole menneet noin pitkälle selästä koskaan. Ero on kuitenkin vain pari senttiä, joten en tiedä aionko ostaa bio+ uudestaan. Vaikka kuvista se ei näy, mun hiukset tuntuu paksummilta kuin ennen, joka vois johtua siitä, että ne ihan lyhyemmät hiukset ovat kasvaneet pidemmiksi paksuntaen hiuksia. Tääkin on vaan vähän vaikea arvioida, voi olla et kuvittelen vaan. Babyhaireja mulle ei tullut, mutta en laittanutkaan seerumia ollenkaan hiusrajaan. Jotkin vanhat vauvahiukset ovat puolestaan kasvanut pidemmiksi,  sillä ennen mulla ei tullut hiuksia silmille ja nykyään aiva välillä sellasia haituvia on kasvoilla.

IMG_7318

Sitten siihen hiustenhoitoon. Ylläolevasta kuvasta näkyy kaikki mun hiustenhoitoaineet ja -välineet. Vasemmalta: Wellan hiusöljy/silkkitipat, Klippoteken kuivashampoo, Four reasonsin syväpuhdistava shampoo, hiuslakka ja lämpösuoja, Bonacuren repair rescue hoitoaine ja hiuksiinjätettävä hoitoaine ja Cutrinin bio+ shampoo ja seerumi. Lisäksi mun tangle teezer ja kampa.

IMG_7319

Tässä kuvassa puolestaan on tuotteet, joita käytän päivittäin tai jokaisella pesukerralla. Pesen hiukset n. joka toinen tai joka kolmas päivä. Pesen hiukset cutrinin shampoolla ja levitän pyyhekuiviin hiuksiin bonacuren hoitoaineen. Suihkun jälkeen levitän latvoihin öljyä ja päänahkaan seerumia. Päivittäin harjaan hiukset tangle teezerillä ja tuperaan kammalla. Vikana suihkutan four reasonsin hiuslakkaa, joka tuoksuu hyvälle ja pitää hiukset sopivasti paikoillaan.

IMG_7338

Viime kerralla kampaaja antoi kotitehtäväksi hoitaa hiuksia superpaljon ja sen oon kyllä tehnyt! Ennen levitin hoitoaineen hiuksissa suoraan märkiin hiuksiin, mutta nykyään kuivaan hiuksia pyyhkeellä ennen hoitoaineen levitystä. Suihkun jälkeen harjaan hiukset tangle teezerillä, jolla on tosi helppo harjata märkiä hiuksia! Tuntuu, että päänahasta ei irtoa yhtään hiusta vaan kaikki, jotka jää harjaan, oli jo valmiiksi irti. Suihkun jälkeen laitan latvoihin wellan öljyä, joka tekee latvoista ihanan sileät. Tota öljyä ei kannata käyttää silloin, jos hiusten kuivaamisen jälkeen aikoo kihartaa niitä! Nimimerkillä kerran epätoivoinen, jonka hiukset oli niin pehmeät ettei taipuneet yhtään mihinkään muotoon..

IMG_7332

Yritin ottaa kuvaa mun hiustenlatvoista, jotta oisitte nähnyt onko mun tehohoitaminen tehonnut, mutta kamera ei oikein suostunut tarkentamaan niin lähelle. Toivottavasti kuvasta näkee ees vähän hiusten kuntoa, sillä mun mielestä mun latvat on tällä hetkellä tosi hyvässä kunnossa, vaikka niitä on leikattu viimeks neljä kuukautta sitten. Kakshaarasia ei löydy juurikaan ja latvat ei tunnu kuivilta. Muutenkin hiukset on pehmeämmät kuin ennen! Tehohoitaminen tuotti siis tulosta!

IMG_7329

Näiden hiustenhoitojuttujen lisäksi tein vielä yhden jutun, nimittäin löysäsin mun yönutturaa! Hiusten pitäminen ponnarilla kuluttaa hiusta paljon ja oon pitänyt jo monta vuotta hiuksia kiinni nukkuessa. Ennen tein sellaisen lenkkinutturan (eli tein tavallaan ponnarin, mutta en vetänyt hiuksia kokonaan läpi ponnarista, you know) ja laitoin sen niin kireälle ettei hiukset ollut oikeastaan auennut yön aikana yhtään (eli yhtä kireälle kuin normaali ponnari). Nykyään laitan ponnarin vain kaksi kertaa ympäri ja silloin hiukset jää niin löysälle, että päätä nopesti heilauttamalla koko nuttura lössähtää. Aamulla yleensä nuttura on valunut niskaan tai auennut kokonaan. Oon huomannut, että tää on parantanut hiuksia huomattavasti ja nyt hiuksissa ei näy sellasia ikäviä painautumia.


Tällä hetkellä mun hiukset on siis paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan ja pidemmät kuin koskaan. Jatkan kuitenkin hiusten hoitamista sillä ainahan ne vois olla vieläkin pehmeämmät ja jatkan hiusten kasvatusta ehdottomasti, sillä tää ei vielä riitä mulle! ;) Lisää tälläsiä mun hiusjuttuja voitte lukea täältä.

Tulipas tästä pitkä postaus ja en tiiä yhtään oliko tässä nyt oikein päätä eikä häntää. Kysykää jos jotain jäi multa kirjottamatta! :) Ja hei kertokaa teidän paras hiustenhoitovinkki! ;)

ps. Vaikka noissa ennen jälkeen - kuvissa hiukset ei niin kauheasti ookkaan kasvanu, on ihan kiva huomata et noi selkäläskit on sulanu johonkin. ;D

maanantai 6. toukokuuta 2013

Huhtikuu pähkinänkuoressa

Hieman epäonnistuneen maaliskuun jälkeen vannoin, että huhtikuusta tulee mun uuden vuoden lupausta ajatellen parempi ja tulihan siitä. Heti kun aurinko alkaa paistamaan mun mieliala nousee ja samalla motivaatio liikuntaa ja terveellisempää ruokaa kohtaan kasvaa. Lisäksi lähestyvä kesä ja bikinikelit antaa oman lisäpuhdin terveellisyyteen.

huhti1

Huhtikuussa Laura- serkku liittyi kans satsiin ja käytiin yhdessä paljon ryhmäliikuntatunneilla. Maaliskuun lopussa innoistuin itsensä ylittämisestä liikunnan parissa uudestaan ja ryhmäliikuntatunneilla hikoileminen sopi tähän innostukseen! Lisäksi oli kiva neuvoa Laura- serkkua salilla laitteiden ja liikkeiden kanssa, sillä yleensä se on niin, että Enna neuvoo mua. Oli jotenkin ihan mahtavaa kun jalkatreenin jälkeisenä päivänä Laura- serkku lähetti kuvan kiraffista, joka ei pysyny pystyssä ja kuvatekstinä oli "me after a leg day". Oli myös ihanaa kun oli itselläkin vähän treenittömämmän kuukaden jälkeen paikat taas mukavan usein kipeänä. Vaihdoin myös mun "saliohjelman" siten, että teen isoilla painoilla 8-10 toistoa, sillä se tuntuu vaan paljonpaljon tehokkaammalta kuin se, että vähän pienemmillä painoilla 15 toistoa. Tykkään siitä, että treenin jälkeen naama on punainen ja hiki valuu! Lisäksi Bieberin keikan jälkeen oon ollut aivan älyttömän hyvällä tuulella ja oonkin lenkkeillyt lähes päivittäin Remin kanssa noin tunnin lenkkejä kuunnellen musiikkia (okei joo, sitä Bieberiä pelkästään) ja nauttien ihanista auringonlaskuista. 

huhti2

Ruokailutkin meni huhtikuussa hyvin! Kuun alussa oli vielä vähän vierotusoireita sokerista enkä pystynyt kieltäytymään herkuista kokonaan, mutta kuun puolessa välissä huomasin, että en enää kaipaa taaskaan makeaa päivittäin. En oo siis herkkulakossa tai missään muussakaan lakossa vaan mietin kaks kertaa ennenkuin otan jotain herkkua/epäterveellistä ruokaa. Yleensä ensin tulee tunne "aa mun on pakko saada" ja sit kun miettii hetken tuleekin olo, että en haluakaan mitään hyvää. Lisäksi huhtikuussa tehtiin Nikon kanssa monta kertaa hyvää salaattia! Pitäis vaan aina jaksaa leikata punasipulia mukaan niin johan taas maistuu parhaalle. Oltiin huhtikuussa tosiaan myös Ennan kanssa reissussa, jolloin yleensä tulee syötyä vähän mitä sattuu, mutta siellä söin hyvin kiitos ihanan matkaseuran. ♥ 

huhti3

Mitäs muuta voisin teille kertoa? Noo mitoissa ollaan samassa kuin ennen maaliskuuta. Musta se on ihan hyvä! Tavallaan maaliskuu on nyt pyyhitty pois ja voin jatkaa siitä, mihin helmikuun lopussa jäätiin. Vaikka vaaka ja mitta ei sitä näytä, silti musta tuntuu, että esim. mun työfarkut mahtuu mulle paljon paremmin jalkaan kuin sillon maaliskuun alussa eikä masukaan pömpötä enää samanlailla kuin ennen. 

huhti4

Toukokuu on lähtenyt kivasti käyntiin vapusta ja meidän työpaikan bileistä huolimatta! Suunniteltiin Ennan kanssa, että vaihdan saliohjelman kolmijakoiseen ja huomenna ois tarkotus testata ekaa treeniä, can't wait! Lisäksi säät paranee, joka tarkoittaa vaan useampia lenkkejä mulle ja meidän Reminaattorille. Mutta palaillaa tän asian parista sit taas kuukauden päästä!

Miten teillä menee, vieläkö uuden vuoden lupaukset pitää? 

torstai 11. huhtikuuta 2013

Maaliskuu ohi - vihdoin

Vaikka nyt ollaan jo huhtikuun puolella, ajattelin silti tehdä vähän yhteenvetoa, siitä miten mun uuden vuoden lupaus on maaliskuussa pitänyt. Niin tai nyt kerron sit, että miten se ei pitäny.. Tässä postauksessa jo vähän valittelin teille, kuinka mulla oli motivaatio terveelliseen syömiseen hukassa. Vaikka kuinka ajattelin, että tuo postaus ois saanut mulle mun vanhan tsempin päälle, niin ei se ihan niin mennyt. Tiiän, että tällasissa projekteissa tulee aina se ylämäki- vaihe kun motivaatiota koetellaan, mutta silti liian usein herkutteleminen ärsytti. Silti vaan tein sitä. Seuraan ite monia blogeja, joissa parannetaan elämäntapoja ja musta on kiva kun bloggaajat uskaltavat myöntää, että nyt ollaan vähän lipsuttu. Mun ois tehny mieli jättää kirjottamatta tää teksti tänne, mutta mitä sitten jos myöntää välillä epäonnistuneensa ja lipsuneensa. Voinpahan sitten loppuvuodesta ainakin palata katsomaan, että miten mulla on oikeasti mennyt. :)

maalis1

Mutta siis tässä kuussa söin ihan terveellistä ruokaa, sillä en kauheasti välitä roskaruuasta muutenkaan. Harmi vaan, että sen parin päivän terveellisyyden aina kumosin vähän jollain leffaherkuilla tai muilla vastaavilla. Nyt tällein jälkikäteen en oikeastaan ees muista, mitä tuli syötyä, mutta tuntu, että koko ajan piti napostella jotain. Mua ärsyttää ihan suunnattomasti jos kaapissa on esim. avattu karkkipussi, sillä musta tuntuu, että se oikein huutaa mua! :D Onneks nyt on karkit syöty kaapeista, joten eipähän kummittele enää nyt huhtikuussa siellä. Lisäksi tuntui, että mulla ei ollut enää mitään itsehillintää vaan sokerihammasta kolotti ihan koko ajan. Oon kuullut, että sokeri aiheuttaa samanlaista riippuvuutta kuin esim. alkoholi ja musta tuntuu, että se pitää ihan paikkansa! Täytyy taas vierottaa itsensä makeasta.

maalis2

Täysin vasten uuden vuoden lupausta ei mun maaliskuu kuitenkaan mennyt, nimittäin innostuin ryhmäliikuntatunneista uudestaan! Löysin myös itsestäni sen sisun, jolla saan vedettyä itseni ihan loppuun asti! En ollut edes tajunnut, että en jotenkin nauttinut saleilusta enää samanlailla kuin ennen ennenkun kävin pitkästä aikaa bodypumpissa. Mulla oli jotenkin tosi hyvä fiilis ja jaksoin tehdä isommilla painoilla kuin syksyllä ja en luovuttanut kesken toistojen. ;) Maaliskuussa kävin vähän enemmän ryhmäliikuntatunneilla, kuten bodypumpissa ja bodycombatissa ja vähän vähemmän salin puolella. Ajattelin nyt huhtikuussa, että tekisin niin, että 2 krt viikossa sali, 1 pumppi ja 1 combat. Lisäks mulla on vielä kerran viikossa tanssiharkat. Mulle joku teistä neuvoi, että jos käyn kahden salikerran lisäksi kerran viikossa bodypumpissa, voisin jakaa saliohjelman puoliks eri päiville. Miltä kuulostais? 

maalis3

Herkkuttelujen takia maaliskuussa ei oikeastaan tullut mitään tuloksia senteissä. Vaikka nyt jälkikäteen vähän harmittaa, että "heitin yhden kuukauden hukkaan", niin oon iloinen, että löysin liikunnasta sen mahtavan fiiliksen uudestaan. Oon myös iloinen siitä, että vaikka oonkin edelleen aika perso herkuille (sanotaanko se noin??) niin oon silti oppinut syömään uudestaan terveellisesti ja välillä oikein himoitsen herkullisia salaatteja. Huhtikuu onkin lähtenyt nyt jo hyvin käyntiin ja tästä näyttäis tulevan vähän parempi kuukausi kuin edellisestä. Palaillaan näiden kuulumisten parissa sit taas kuukauden päästä. :)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Motivaation puutetta

IMG_2680 IMG_2903

Mulla on ollut tässä pari päivää vapaata koulusta, joten oon viettäny aikaa lähinnän ekan kuvan mukaisissa tunnelmissa. Remi varmaan huokasee helpotuksesta kun saa huomenna taas normaaliin tapaan olla päivän rauhassa. ;D

Mutta nyt siihen mun oikeeseen asiaan:
Eilen mun oli tarkotus mennä salille, mutta päätinkin korvata salin bodypumpilla. Teen muutenkin aina salilla kaikkia liikkeitä 3x15 eli painot eivät maksimipainoja, joten ajattelin, että saman tuloksen saisin bodypumpissa. Lisäksi tunnilla tuli kunnon hiki verrattuna siihen kun olisin käynyt salilla. Mutta mitä mieltä te ootte, jotka näistä asioista tiiätte enemmän kuin minä, onko siitä haittaa vai hyötyä jos korvaan viikon toisen salikerran bodypumpilla? :) Mun tavoitteena on lähinnä kiinteytyä ja saada hieman lihasta, joten mun käsityksen mukaan bodypump ois tähän just hyvä? :D Kävin tunnin jälkeen tekemässä vielä vatsat salin puolella, sillä tuntui, ettei niitä tehty tunnilla ollenkaan.

ruoka
Kuva: we heart it

Vaikka liikuntapuoli menee hyvin, jotenkin mun motivaatio terveellisen ruuan syömiseen on vähän hakusessa. Tai no, mä syön terveellisesti, mutta ikäväks vastapainoks oon alkanut taas herkuttelemaan lähes päivittäin. En nyt tarkota mitään mahotonta mättämistä vaan esim. suklaapatukkaa tai muuta vastaavaa lähes päivittäin. Vaikka tää ei ehkä kuulosta pahalta, silti se on paha tapa. Herkkuja ei todellakaan tarvitse syödä näin usein, mutta jotenkin en oo jaksanut välittää tai kieltää multa näitä. Oonko ainoa, joka on alkanut nyt parin kuukauden jälkeen lipsumaan ikävästi vanhoihin tapoihin vai löytyykö sieltä muita? Toivon, että tällänen julkinen tunnustaminen sais potkittua mulle vähän lisää sitä tahdonvoimaa kieltäytyä turhista herkuista! Tässä ois vielä pari viikkoa jäljellä pelastaa maaliskuu ja saada jotain tulosta aikaan, ei aleta lipsua nytten! :) Millä te pidätte motivaatiota yllä? 

torstai 28. helmikuuta 2013

Helmikuu paketissa

Toinen kuukausi parempia elämäntapoja takana! Millanen fiilis? No tosi hyvä! Musta tuntuu, että en oo luopunut mistään, yritän vaan tehdä parempia valintoja. Lisäksi oon paljon paremmalla tuulella sekä pirteempi nykyään kuin syksyllä. Tietysti kevään tulo vaikuttaa asiaan myös, mutta uskon ja tiiän, että hyvä olo tulee sisältäpäin.

helmi1

Tässä kuussa oon käynyt joka viikko salilla kahdesti ja teidän ohjeitten (ja yhden satsin pt:n ohjeen) mukaan tehnyt molempina kertoina koko kropan lihakset kerrallaan. Pari viikkoa sitten nostin myös kaikkien liikkeiden painoja, joten jotain kehitystä havaittavissa! Lisäksi yks päivä Ginan sovituskopissa huomasin, että mun jalathan on kaventunut! Jotenkin itse on hankala huomata edistystä ja kehon muuttumista, mutta jotenkin siellä sovituskopin peileistä kattoessa huomasin muutosta tapahtuneen, jee! Lisäksi käyn kerran viikossa tanssiharkoissa ja päivittäin Remin kanssa ulkoilemassa. Painoa tässä kuussa on lähtenyt 1 kg, joka on musta ihan sopivan verran, sillä haluan, että kaikki, mikä lähtee, lähtee varmasti rasvasta eikä lihaksista plus hitaasti putoava paino myös pysyy varmemmin pois. Reilussa kuukadessa senttejä ympäri kroppaa on lähtenyt 15 cm yhteensä.

helmi2

Mites sitten syömisten laita? Tässä kuussa on panostanut erilaisiin salaatteihin ja mun suosikki oli viime viikon parmakinkku-meloni- salaatti, josta myös Niko tykkäs! Oon herkutellut monena päivänä hedelmillä ja löytänyt uudestaan granaattiomenan, mitä äiti aika usein kotiin osti. Lisäksi pidetään pöydällä mariskooleissa kuivattuja hedelmiä ja suolaamattomia cashew- pähkinöitä, joita on kiva napostella jälkkäriks. Oon myös opetellut juomaan vettä enemmän, sillä juon sitä aivan liian vähän. Vaihdoin mun sali juomapullonkin Victoria's secretistä ostamaani, johon menee varmaan 1,5 litraa (eilen sain sen salilla melkein tyhjäksi). 

Viime viikon perjantaina kaupassa ollessa mun teki ihan älyttömästi mieli karkkia ja päätettiinkin Nikon kanssa herkutella silloin. Ostettiin sipsiä ja uus ässä mix pelix (suosittelen!) pussi puoliks. Ennen oisin syönyt ihan helposti koko jumbopussin karkkia yksin ja vähän ajan päästä oisin tunkenut  vielä sipsiä täyteen mahaan, mutta tällä kertaa syötiin Nikon kanssa yhdessä pussista reilu puolet ja sipsipussi jäi kokonaan avaamatta! Talk about voittajafiilis. ;) Lopetin karkin syönnin heti kun tuli huono olo ja kun olo helpotti, en vain jatkanutkaan mässyttelyä vaan nautin siitä olosta kun turvotus alkoi helpottamaan. Muuten olen herkutellut kahdella laskiaispullalla ja kyläreissun tarjoomuksilla ja äitin synttäreillä. 

helmi3

Ens kuun tavoitteeksi vois ottaa sen, että lisäisin mun viikon liikuntoihin yhden ryhmäliikuntatunnin per viikko. Ei kuulosta kauheen pahalta ja pitäis olla ihan toteutettavissa! Mun tekis ihan kauheesti mieli mennä pitkästä aikaa bodycombattiin ja taidankin varata ens viikolle heti sen tunnin. Katsotaan sitten taas kuukauden päästä, miten tää tavoite täyttyi. ;)

Mites teillä menee tällä saralla? Vieläkö terveellinen ruoka uppoaa, vai tuleeko herkuteltua ja mässäiltyä jo entiseen tapaan? Vieläkö jaksaa urheilla? :)

torstai 31. tammikuuta 2013

Tammikuu pulkassa

Nyt ois tammikuu saatu pakettiin ja monille, kuten mulle, ensimmäinen kuukausi paremmista elämäntavoista on takana (uuden vuoden lupaus- postaukseen tästä). Multa toivottiin, että kirjoittelisin tänne välillä, miten lupaus pitää ja etenee, joten tässä tulis vähän päivitystä. :)

Vaikka en alottanut mitään lakkoja, oon silti ollut tän kuukauden syömättä herkkuja, lukuunottamatta Lontoo- viikkoa. Lontoossa meidän ruokavalio koostu aamupalasta (joka tehtiin itse: paahtista voilla, juustolla, kurkulla ja keitetyllä kananmunalla, jugurttia ja hedelmiä), päivällä ruuaksi joka päivä puolikas subi (jep, meidän lempparia..), välipalaks banaanit ja iltapalaks jotain hyvää. Toi jotain hyvää oli sipsiä, keksiä, jätskiä ja hedelmiä. Kuulostaa pahalta, mutta ei syöty noita kaikkia siis joka ilta! Lisäks, vaikka herkuteltiinkin, syötiin mun mielestä aika vähän määrällisesti noita herkkuja. Tultiin sit perjantaina takasin Suomeen ja sen viikonlopun lauantaina ja sunnuntaina syötiin myös Nikon kanssa kotona herkkuja (jäi se "repsahdus" päälle..). Eli kolme ja puoli viikkoa tästä kuukaudesta syöty terveellisesti.

kollaasi2

Mun tavoite oli käydä vähintään kerran viikossa salilla ja sen oonkin tehnyt. Lontoo- viikolla kävin vain kerran, mutta muina viikkoina kahesti plus mulla on kerran viikossa tanssiharkat. Lisäks oon liikkunut paljon enemmän kuin ennen, koska Remin kanssa tulee rampattua ulkona montamonta kertaa päivässä. Eli kolme kertaa viikossa liikuntaa + hyötyliikunnat päälle. Marraskuusta asti oon tehnyt salilla joka kerta koko kropan treenin, mutta viime viikolla päätin jakaa treenin jalakoihin + selkään ja käsiin + vatsoihin. Vaikka mua ei todellakaan kyllästytä salilla käynti, kaksjakonen treeni ennaltaehkäsee kyllästymistä silti hyvin. :) Lisäks pystyn tekemään enemmän eri liikkeitä samoille lihaksille kun en yritä mahduttaa koko kropan lihasryhmiä samaan puoltoistatuntiseen. Tästä haluisin kuitenkin kysyä teiltä apua, sillä tiedän, että ruudun sillä puolen on joku, joka tietää treenaamisesta enemmän kun minä, eli onko kahesti viikossa salilla käyvän parempi jakaa treeni kahdelle päivälle vai tehdä molempina päivinä koko kroppa? :)

kollaasi3

Tykkään käydä paljon myös ryhmäliikuntatunneilla, mutta niitten ajat on mulle se ongelma! Tykkään liikkua eniten aamusta (ennen koulua ei ehdi salille eikä silloin mee mitään ryhmäliikuntatunteja) tai suoraan koulusta, silloin kun pääsen kahdelta. Ärsyttää kun kaikki kivat tunnit on joskus kuuden- kahdeksan aikaan, enkä jaksa silloin lähteä enää kotoa. Tuntuu, että jos tuun ensin koulusta kotiin, ehdin vain syödä ja käyttää Remiä pihalla/leikkiä sen kaa kun pitäis taas jo lähteä. Oonko ainoa, joka ei halua lähteä enää kotoa kun sinne on jo koulusta tai töistä kerran tullut? :D

kollaasi

Mutta niin, mun tammikuu on mennyt tältä osin hyvin. Oon tyytyväinen, että vaikka mulla oli kuukauden puolivälissä lomaviikko, en jatkanut lomailua enää sen viikon jälkeen. Mulla on kova tsemppi päällä ja tsemppiä vahvistaa vaan tieto siitä, että ihan kohta on jo kevät! Ai että!

Miten teillä on mennyt elämäntaparempat ja kuntokuurit? Ootteko jo luovuttanut vai vieläkö jaksaa? :) Ja mitä olitte mieltä tälläsestä postauksesta? Kiinnostaako tälläset kuulumiset teitä? :)

ps. Kiitos kaikista kommenteista edelliseen postaukseen, aloitan huomenna vastailemaan kysymyksiin!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uuden vuoden lupaus

fitkollaasi1

Tänä vuonna lupaan itselleni syödä terveellisemmin ja urheilla enemmän. Oikeastaan lupaan tätä joka vuosi, mutta nyt mulla on sellanen fiilis, et tänä vuonna tää tulee oikeasti onnistumaan, siks kirjotan siitä täälläkin. Musta tuntuu, että melkein jokaisessa blogissa, mitä luen, on samantapainen postaus ollut nyt uuden vuoden jälkeen. Kiva, että niin moni aikoo muuttaa elämäänsä terveellisempään suuntaan, sillä yleensä yhdessä onnistuu parhaiten. :)

fit2

Tänä vuonna erilaista on se, että viime vuonna opin ja paransin jo jotain: liityin satsiin ja opettelin vähentämään herkkuja. Levillä ollessani viime vuonna, päätin, että heti kotiin tultuani meen ja liityn satsiin ja niin tein. Aluks kävin oikeastaan vain ryhmäliikuntatunneilla, mutta sit Enna alotti käymään säännöllisesti salin puolella ja uskaltauduin mukaan. Kesällä meillä olikin kiva rytmi salilla käymisessä ja muistan, kuinka yks mun kaveri tuli pitkästä aikaa käymään meille ja sano "näyttääpä sun jalat jotenkin lihaksikkaammille kuin ennen". Tälläsistä saa roimasti lisää motivaatiota ja halua jatkaa. Kuitenkin kun koulu alko ja mun arki muuttui kokonaan, jäi myös sali. Nyt oon kuitenkin jo puoltoista kuukautta käynyt salilla taas säännöllisesti vähintään kerran viikossa enkä aio enää luopua tästä tavasta. ;) Lisäksi harrastan tanssia, joka tuo kivan vastapainon saleiluun. Enkä malttais oottaa, että Remistä kasvais vähän isompi, jolloin voidaan tehdä pidempiä lenkkejä yhdessä. Yleensä joka vuosi mulla on ollut tavoitteena laihtua tietyn verran, mutta tänä vuonna laihtumisen sijaan haluan kiinteytyä. Haluaisin saada lihaksia näkyviin ja rasvaa pois. Tavoitteena on lähteä kesällä jonnekin rantalomalle ja näyttää siellä hyvältä.

ruoka1
Ylläolevat kuvat: we heart it

Oon saattanut täällä joskus mainitakin, mutta oon oikea karkkihirmu. Tykkään kaikista herkuista eniten irtokarkeista, ah nam. Vuoden 2008 olin kokonaan karkkilakossa, eikä se alun jälkeen tuntunut edes vaikealta. Silloin uutena vuotena, kun sain syödä taas karkkia, niitä ei edes tehnyt mieli, mutta söin kuitenkin. Eipä menny kauaa kun karkkia taas alkoi tekemään yhtä paljon mieli kuin aina ennenkin. Tänä vuonna en aio kieltäytyä mistään kokonaan, sillä silloin alkaa vaan niitä tekemään enemmän mieli, esimerkkinä se kun päätin joskus, että en syö mitään herkkuja niin heti rupes tekemään ihan älyttömästi mieli Arnlodsin donitseja, joita tulee normaalisti syötyä ehkä kaksi vuodessa? :D Tällä kertaa siis ei mitään lakkoja vaan yritän opetella kuuntelemaan omaa kehoa ja jos makeanhimo kestää kauan niin silloin ostan sen pienen pussin karkkia ja syön sen hyvällä omalla tunnolla. Yleensä makeanhimo menee ohi kun aloittaa puuhastelemaan jotain muuta tai syö ihan oikeaa ruokaa. Rakastan hedelmiä ja voisin korvata niillä lähes kokonaan karkit ja muut herkut, mutta hedelmien kuoriminen ja pilkkominen on paljon "vaivalloisempaa" kuin karkkipussin avaaminen. Musta tää on vaan tyhmää laiskuutta, josta haluan päästä eroon. Tänä vuonna tavoitteena on syödä säännöllisesti ja terveellisesti, lisätä salaattia ja kasviksia ruokavalioon.

huhti-joulu

Tähän viimeseks vielä kuva, joka näkyi jo muutamaa postausta aikasemmin. Vaikka musta tuntuu, että viime vuonna en saanut oikein aikaseks mitään ravinnon ja liikunnan suhteen, niin onneks tästä kuvasta huomaa jotain eroa. Vasemman puolinen kuva on otettu laivalla huhtikuussa ja oikeanpuolinen jouluaattona. Eli ennen ensimmäistä kuvaa en ollut käynyt kuin muutamana kertana satsissa ja vaikka söin jo vähän paremmin niin silti sen kaiken terveellisen ruoan lisäks söin herkkuja melkein aina kun niitä teki mieli. Jouluun mennessä olin hikoillut monta tuntia satsin tiloissa ja tietoisesti vähentänyt herkkujen syömistä (vaikka söin niitä silti joka viikko). Lisäksi koulussa syödessä oon pyrkinyt ottamaan salaattia paljon lautaselle ja syömään muutenkin lautasmallin mukaan. Pienillä muutoksilla on ollut onneksi iso vaikutus. 

Eli eikö niin, että tänä vuonna tehdään näistä uuden vuoden lupauksista mielummin uuden vuoden päätöksiä, jotka oikeasti pitää? ;) Ois kiva kuulla, kuinka monella muulla on samantapaisia suunnitelmia vuodelle 2013 ja miten aiotte ne toteuttaa? :)