tiistai 25. elokuuta 2015

Marble and music

1

Veikkaan, ettei kukaan oo välttynyt näkemästä kuvia tietokoneista, puhelimista ja tableteista, joissa on jonkinlainen tarra päällä. Muhun otettiin yhteyttä Caseappilta jo vähän aikaa sit ja kysyttiin haluisinko tilata heiltä yhteistyön kautta uuden tarran/kuoren itselleni ja en voinut vastustaa kiusausta silloin! Tiesin, että haluaisin jonkinlaisen marmorikuvion, mutta koska en halunnut peittää puhelimen kultaista takapuolta eikä marmorikuvioinen tietokone olisi sopinut olkkarin sisustukseen, annoin Nikon valita jonkin kuoren iPadiin. Onneks Nikokin innostui marmorikuviosta ja valitsi mustan marmorikuvioisen tarran.

2

Me käytetään tablettia eniten musiikin kuunteluun, joten sen kunniaksi aattelin jakaa teille mun tän hetken lempibiisit! Here you go:


Ja hei, pistetään nyt samalla arvonta pystyyn! :) Eli yhellä teistä on mahis voittaa kans kuori / tarra Caseappilta. Kuoren voi valita valmiista kuvista tai tehdä omasta kuvasta. Aikaa osallistua on viikko ja mukaan pääsee kommentoimalla tähän postaukseen! Muistakaa laittaa sähköposti mukaan kommenttiin, jotta saan yhteyttä voittajaan. :) Good luck! 

maanantai 24. elokuuta 2015

Suosikkeja viime ajoilta

5

Ostin vähän aikaa sitten uuden poskipunan Kicksistä (Baked Blusher) ja ihastuin siihen niin, että haluan vinkata tästä myös teillekin! Poskipunassa on ihanasti helmiäishohdetta mukana ja tuote näyttää tosi kivalta. Lisäksi tää tuntuu olevan tosi riittoisaa, sillä ostin tän tosiaan jo joskus kesän alussa ja siitä ei näytä hävinneen yhtään, vaikka on ollut päivittäisessä käytössä.

3

Sain Nivealta kesän alussa yllätyspaketin postissa, josta paljastui mm. kuvan Micellar puhdistusvesi. Olin kuullut näistä Micellar-vesistä paljon, mutta epäilin hyvin vahvasti, että tää ei todellakaan puhdistaisi kasvoja yhdellä kertaa, mutta miten kävikään - tästä tuli ihan mun uus vakkarituote! Vedenkestävää ripsaria tällä ei saa pois mut muun meikin kyllä. Vaikka eihän siinä ihan kauheen paljon aikaa säästy, kun on yksi purkki vähemmän käytettäväksi aamuin ja illoin, mutta ilahduin joka aamu siitä, että pääsen kasvojenpuhdistuksessa edes sen pienen verran helpomalla. Tää pullo tyhjeni juuri pari päivää sitten ja pakko napata uusi puteli mukaan seuraavalla kauppareissulla.

8

Oon käyttänyt keväästä asti pieniä siroja koruja päivittäin eikä tälle innostukselle näy loppua. En jotenkin osaa käyttää enää isompia koruja, sillä niistä tulee jotenkin "tunkkainen olo". Täytyy varmaan hankkia syksyksi pari kultaista yksilöä näiden ihanien hopeiden kaveriksi!

7 6

Mun uus rakkaushuulipuna: Macin Mineralize Rich Be a lady ! Ostin tän, kun oltiin Lauran kanssa Helsingissä ihan vaan, koska olin kuullut niin paljon hyvää Macin huulipunista ja en yhtään enää ihmettele sitä hehkuttamista. Mulla ongelma kaikkien huulipunien kanssa on aina ollut se, että huulet kuivuu ja puna ei levity nätisti, jonka takia oonkin suosinut Baby lipsejä viime aikoina. Tää Macin huulipuna on kuitenkin mineraalihuulipuna, joka tuntuu, kuin huulirasvaa levittäis huulille. Vaikka huulet ois vähän kuivat, puna levittyy tosi nätisti ja pysyy hyvin huulilla, vaikka syö ja juo. Ihan uus lemppari!

4

Mulla ei oo ikinä ollut ruudullisia vaatteita ja eilen huomasin, että yhtäkkiä mulle on ilmestynyt kolme ruutupaitaa vaatekaappiin?! Yks on viime joululta, yhden ostin Cubuksesta vähän aikaa sit ja kuvassa näkyvän, uusimman ruutupaidan tilasin yhteistyön kautta House of Brandonilta. Musta tässä on vaan niin ihanat värit syksyyn, etten voinut vastustaa kiusausta! Mun tuurilla heti kun tän paidan sain postista, tuli niin hyvät kelit, etten oo päässyt tätä vielä käyttämään, mutta eiköhän viileämpiäkin kelejä saada vielä ihan tarpeeksi. Tämä paita nahkatakin ja paksun kaulahuivin kanssa!

Sellasia viime aikojen lemppareita! Mulla ois ollut vielä muutama juttu kuvattavaks tähän listaan, mut aika ei riittänyt eilen, joten jätetään ne ens kerraks. ;) Löytyykö teiltä samoja suosikkeja? 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Summer snapshots

7 4 5 6 2 1 3 8

Muutama kuvakansion kätköihin jäänyt kesäkuva, olkaa hyvä! Vaikka tuntuu, että kesä meni ihan älytöntä vauhtia ohi, niin kesään mahtui vaikka mitä kivaa, kuten Jalon 6 kk juhlat ja velipuolen valmistujaiset, mun synttärit, herkuttelua, Nikon porukoiden takapihalla Remin kanssa riehumista, huonojen säiden Netflix-maratoneja ja vaikka mitä muuta kivaa. Jos jotain tästä kesästä jäi puuttumaan niin se rusketus, otin aurinkoa nimittäin tasan kaksi kertaa. Onneks ollaan nyt saatu sitten nauttia auringosta koko kesän edestä! Vaikka nyt vois ihan hyvin lämpötilan puolesta ottaa aurinkoa, niin jotenkin mua ei huvita? Oon jo vaan niin ajatuksen tasolla syksyn puolella, et en osaa suunnata rannalle. Onneks auringosta pystyy nauttimaan muutenkin! Tuli muuten mieleen, että jos teillä on jotain toivepostauksia niin toteutan niitä enemmän kuin mielelläni! :) Joku toivoikin elämäni aakkoset -postausta ja se, kuten viime aikojen suosikit, Remi-postaus ja "boyfriend tag" -postaukset on jo luonnoksissa tulossa. ;)
JKL_blogit_facebook_banner_8_2015

Niin ja haluun vinkata teille yhdestä uudesta Facebook-sivustosta! Saan aika usein kommentteja, joissa kerrotaan, että on kiva löytää muita jyväskyläläisiä blogeja ja bongata tuttuja maisemia mun kuvista. Hyviä uutisia kaikille näille kommentoijille (ja muillekin) nimittäin nyt kaikki jyväskyläläiset blogit on koottu samalle Facebook-sivulle, joka löytyy nimellä JKL-BLOGIT. Käykää ehdottomasti tykkäilemässä sivusta, jos haluatte nähdä lisää päivityksiä Jyväskylän alueen bloggaajilta. :)

tiistai 18. elokuuta 2015

Kanaa cosmopolitan-salaatissa

1

Tehtiin Henden kanssa tänään ihan vahingossa superhyvää ruokaa. Aamulla viestiteltiin, että voitais syödä lounasta samalla, kun vaihdetaan kuulumisia ja Hende käy kaupassa matkalla meille. Mulla ei ollut siis mitään hajua, mitä kauppakassista paljastuu, mutta lopputulos oli niin hyvä, et haluun jakaa reseptin myös teidän kanssa! Käytettiin valmiita kanakuutiota, joten syötiin ruoka kylmänä/huoneenlämpöisenä ja annokset valmistui ihan 10 minuutissa.

3

Tarvitset:
- cosmopolitan salaattia
- kanaa (käytettiin valmiita, kypsiä kanapaloja)
- majoneesia
- cashew-pähkinöitä (käytettiin suolattuja)
- puolikas tuore chili
- nippu persilijaa
- aromisuolaa
- pippuria

Pilko cashewit, chili ja persilja (ja kana, jos esim. käytät filettä) ja sekoita majoneesin joukkoon. Lisää aromisuolaa ja pippuria oman maun mukaan ja annostele salaatinlehdille. Annokset syödään kuin tacot ja haarukat jäi käyttämättömiksi tässä annoksessa! Tehtiin molemmille kaksi tollasta lehteä ja majoneesia meni n. desi ja kanaa 200 grammaa, mut näitähän voi laittaa ihan oman maun mukaan. Lisäksi meillä oli vesimelonia, appelsiinia ja omenaa.

2

Mä oon nähnyt noita Cosmopolitan salaatteja monesti kaupassa ja lukenut, että niitä voi käyttää tacokuorien korvikkeena, mutta en ollut koskaan vain kokeillut. Ainakin tällein kylmänä ruokana toimi mainiosti! Ootteko te kokeillut noita ja onko jotain vinkkejä, mitä tohon väliin vois laittaa? :) Tästähän vois tehä kevyemmän version paistamalla kanat ja lisäämällä ruokakermaa hieman lopuksi niin, että kanat peittyy siihen, mutta ettei siitä tuu ihan kastiketta - niin ja jäähdyttämällä kanat ennen salaattiin lisäämistä. Tällein aattelin seuraavalla kerralla kokeilla!

maanantai 17. elokuuta 2015

Friday with me

8:50 Kello soi, sammutan sen, käyn vessassa ja kömmin nopeasti takaisin sänkyyn. Olo on vähän flunssainen, mutta uskottelen itelleni sen olevan jotain allergiaa. Pyydän Remin sänkyyn ja otan sen viereen pötköttämään samalla kun peruutan ite Nikon kainaloon.
9:45 Oon selannut instagramin, facebookin, blogin ja samalla kuunnellut radiota. Radiossa esiteltiin Isac Elliotin uus biisi, jossa on mukana Tyga. Mietin, et missä välissä Isacista on tullut kansainvälinen tähti ja googletan vielä miten nuori se olikaan.
10:00 Puhun lyhyen puhelun äitin kanssa ja nousen vihdoin ylös. Mittaan kuumeen ja mittari näyttää 36,9. Ei auta, Nikolla on nilkka paketissa ja se liikkuu taas kerran kepeillä, joten vedän lenkkivaatteet niskaan ja lähen Remin kaa ulos.
10:15 Pääsen vihdoin lähtemään ovesta ulos, koska oon ehkä maailman hitain tekemään lähtöä. Ei siis mitään hajua, mihin tää vartti hävis!
11:10 Oon takaisin kotona ja pääsen suoraan aamupalapöytään jonka Niko on kattanu. Olikin jo aika nälkä!
4

11:30 Aamupala syöty, lempiblogit selattu ja olo on raikkaan ilman ja ruuan jälkeen onneks vähän parempi, joten alan meikkaamaan.
12:00 Meikkaus valmis! Sillon kun on aikaa niin oon oikeesti tosi hidas meikkaamaan. Normaalina aamuvuoro aamuna meikkiin menee max 10 min, mut sit lopputuloskin on vähän eri näkönen. Yhtenä aamuna olin unohtanut meikata kulmat kokonaan.. :D
12:15 Otan nopsaa yhden kuvan Blistexin instagramia varten. Tää on ainoa kuva Blistexin tilillä, johon tein ihan "suunnitelman" siitä, millasen otan ja lopputulos on ihan kiva! Muokkaan kuvan ja kiroan, sillä en saa siitä niin vaaleaa, kuin oisin halunnut, ilman, että yksi osa kuvaa häviää kokonaan. Lisään kuvan ig:hen ja jumitun taas hetkeksi selaamaan feediä, kunnes muistan, että oon pitänyt hiuksia jonkun kolme päivää putkeen kiinni. Tää tarkoittaa usein bad hair dayta, varsinkin jos haluan pitää hiuksia auki.
13:30 Oon saanut laitettua hiukset (yllättävän helposti ja ilman epätoivoa) ja selättänyt jokapäiväisen vaatekriisin ja päästään lähtemään keskustaan. Suunnataan ensimmäiseksi Amarilloon lounaalle.

1

15:00 Lounas on syöty ja siirrytään keskustasta vähän sivummalle ottaamaan asukuvia. Olo ei oo mikään ihan kauheen kuvauksellinen lounasburgerin jälkeen, mutta otetaan kuvat silti. Niin, sen jälkeen, kun oon vartin ettinyt hyvää taustaa, sillä kaikkialla on liian vihreää.
15:30 Kuvat on otettu ja Niko lähtee kotiin ja mä suuntaan kiertämään kauppoja. Päätän käydä pikaisesti töissä pyörähtämässä ihastelemassa uutuuksia.
15:55 Koko kauppojenkiertelyaika menikin töissä ja siirryn Lauran työpaikalle odottamaan, että Lauran vuoro loppuisi. Sarianne onkin siellä jo ja kun Laura pääsee, siirrytään kolmestaan Coffee Housen terassille.

2

18:00 Aurinko menee piiloon ja lähdetään liikkumaan keskustassa kolmestaan. Täällä Jyväskylässä on viikon ajan (?) jotkin markkinat ja keskustassa on ranskalaisia, italialaisia ja espanjalaisia kojuja. Ranskalaisissa kojuissa on parhaimman näköisiä herkkuja, mutta tyydytään vain ihastelemaan niitä.
19:00 Sanotaan heipat Sariannelle ja soitan Nikon hakemaan mut keskustasta. Hassua, että Sarianne ei enää asu täällä ja ei nähdä joka päivä koulussa. Ollaan vielä hetki Lauran kanssa keskustassa, kunnes nään, että Niko tuli hakemaan.
19:20 Ollaan nyt vasta kotona, sillä käytiin kaupan kautta ja haettiin iltapalaa. Käytän Remiä iltalenkillä ja googletan nopeasti, mikä oli kolmannen Pirates of the Caribbeanin nimi ja, kun pääsen takaisin kotiin, vuokrataan se Viaplayn kautta. Edellinen osa jouduttiin katsomaan kahdessa osassa, kun molempia alkoi väsyttämään ihan kauheesti, joten hyvä, että päästiin aloittamaan tää osa näin aikaisin. Puhdistan kuitenkin meikit jo nyt pois, jotta pääsen nopeasti leffan jälkeen nukkumaan. Laitan kynttilöitä palamaan ja laitetaan leffa pyörimään.

3

23:00 Kumpikaan ei nukahtanut leffan aikana, vaikka molemmat on ihan valmiita untenmaille leffan loputtua. Googletan seuraavan osan nimeä, jota kumpikaan ei ole nähnyt ja bongaan wikipediasta, että 2017 kuvataan viides Pirates of the Caribbean ja siinä on Johnny Deppin lisäksi mukana Orlando Bloom. Harmi, et ilmeisesti Keira Knightley ei oo halunnut siihenkään osaan mukaan.
23:30 Oon selannut taas instagramin ja facebookin läpi, laitan herätyskellot aamuksi soimaan ja pistän puhelimen latautumaan. Menee ehkä kaksi minuuttia, kun oon jo tyytyväisenä untenmailla.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Fall vibes

1 5 3 2 4
"Takki" ja toppi - Gina Tricot / Legginssit - House of Brandon (saatu)  / Kengät - Nelly.com / Laukku - Guess, Fashionstore (saatu)

Kesän ekat kunnon aurinkokelit on nyt vasta täällä ja tääkin asu huokuu syksyä. Ei sillä, vaikka aurinko paistaakin niin viileän tuulen takia mulle ei tullut yhtään kuuma tuossa "takissa" perjantaina. En kyllä tiiä, voiko tota ihan takiksi sanoa, sillä se on niin ohut. Oon ihan selvästi nyt ihastunut tälläsiin viittoihin (:D) ja kaikenlaisiin kimonoihin! Tän takin/viitan/mikälie lisäksi asussa uutta on kiiltäväpintaiset legginssit, jotka sain House of Brandonilta. Musta noi näyttää ihan tekonahkaisilta ja voin jo kuvitella, miten kivat noi tulee olemaan viileämmillä keleillä pehmoisten neuleiden kanssa - vaikka kyllä ne tähänkin asuun käy kuin nenä päähän. Vai mitä ootte mieltä? :) Ja hei, saatte koodilla PREFALL2015 -20% tilauksesta House of Brandonilta elokuun loppuun saakka!

Mun lomaviikko on nyt ohi ja huomenna ois paluu töihin. Miten nää vapaapäivät menee niin paljon nopeemmin kuin työpäivät? Ens viikonloppuna on täällä Kemut eli Keskimaan musiikkijuhlat ja me oltais menossa sinne perjantaina. Onks teistä kukaan tulossa sinne? Toivottavasti hyvät kelit jatkuis sinne asti niin mikäs siinä auringon paistaessa on musiikkia fiilistellä! 

torstai 13. elokuuta 2015

The breakfast

4 1

Nähtiin Lauran kanssa tänään jo aamusta ja päätettiin käynnistää päivä herkkuaamiaisella ja kuulumisten päivityksellä. Tiiättekö, on hassua kun näkee toista vuodesta 9 kuukautta lähes päivittäin niin kesän silloin tällöin näkemiset täyttyy vain juttelusta ja juttua riitti tänään iltaan asti. Ihan koko aikaa ei vain parannettu maailmaa vaan alotettiin jo opparia ajatuksen tasolla. Me tehdään siis opinnäytetyö yhdessä ja ollaan jätetty koko prosessi nyt tälle syksylle. Voi olla, et yks stressisyksy taas edessä, mut niihinhän me ollaan jo totuttu (miten niin toimitaan parhaiten paineenalla?). Hullua aatella, et yks syksy ja sit toi koulu ois ohi?!

2 3

Mä oon jo ihan syksyfiiliksissä. Näissäkin kuvissa on mun mielestä jotenkin jo syksyvibat, vaikka nää on periaatteessa superkesäiset. Tässä vaiheessa vuotta aina hämmentyy, et miten nopeasti se kesä meni ohi (varsinkin tänä vuonna), mutta tavallaan sitä jo kaipaa syksyä. Vaikka tosiaan syksyt on viime vuosina ollut sitä superkiireistä ja stressaavaa aikaa niin ootan niin paljon syysvaatteita, pimeitä iltoja ja kynttilöitä, ruskaa ja kirpeää ilmaa, rutiineita arkeen ja sitä joulufiilistelyä, jonka tunnetusti aloitan aina hyvissä ajoin. ;) Täällä ollaan siis hyvillä mielin ottamassa jo syksyä vastaan, vaikka nyt viime aikoina ollaan vasta saatu sitä kesäntuntua Suomeen. Itseasiassa voisin laittaa ne kynttilät nyt palamaan ja siirtää tietokoneen syrjään - toi Nikon kainalo näyttää nimittäin sen verran houkuttavalta, et taidan siirtyä seuraavaks siihen. Palataan pian! 

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Long time no see

5 8 1 3 6 4

Huhuu, onks siellä vielä joku ruudun toisella puolella? Mä oon nyt mun jäätävän työputken selättänyt ja vapaapäivä teki heti tehtävänsä: sain kaivettua kameran esiin ja tunsin taas kuvausinnostuksen puskevan esiin. Oon välillä yrittänyt töiden jälkeen ottaa jotain kuvia kotoa, mutta niistä on vaan puuttunut joka kerta se jokin, joten oon nähnyt parhaaksi vaan antaa olla. 

Nyt eletään jo hyvää vauhtia elokuuta ja päätettiin nauttia Nikon kanssa aurinkoisesta säästä Jyväskylän ihanimmalla alueella eli satamassa. Käytiin myös vihdoin testaamassa Vohvelsson, johon ei olla vain parina edellisenä kesänä jotenkin vain eksytty. Ei varmaan tarvii erikseen mainita, että oli hyvää. ;) Ai vitsi, miten ihanalta tuntuukaan viettää vapaata: mahdollisimman rennot vaatteet päälle, hiukset kiinni ja aurinkopuuteria naamaan + huulirasvaa huuliin ja menoks! Toivotaan, että tota aurinkoa riittäis vielä pitkään niin jaksetaan sit taas sitä pimeää aikaa paremmin. Ihanaa elokuuta kaverit!