lauantai 19. joulukuuta 2015

Where have I been?

christmas1

Tekis mieli kirjoittaa "hello, it's me", mut oon saanut niin yliannostuksen koko biisiä, et ei aloteta sillä, heh! Muistatteko, kun mun teki mieli jo syksyllä fiilistellä joulua, mutta en halunnut alottaa sitä liian aikasin? Ois pitänyt silloin vaan alottaa, sillä nyt oon ollut niin kiinni töissä, että tajusin joulun olevan ihan oikeesti jo viiden yön päässä ja en oo vieläkään oikein sisäistänyt sitä. Lahjat on jo ostettu, koti siivottu ja muutamat joulukoristeet laitettu paikoilleen, mutta se sisäinen joulufiilis puuttuu vielä. Ehkä se johtuu tästä kiireestä, kun ei ehdi istahtaa alas ja rentoutumaan oikeastaan ollenkaan ennen sitä jouluaattoa. Toisaalta tuo epätalvimainen keli vaikuttaa varmasti myös osaltaan tähän fiilikseen!

Töiden lisäksi oon viime aikoina viettänyt kolmet pikkujoulut ja juhlinut valmistumista. Hassua, että oon ihan virallisesti valmistunut, mutta sitäkään ei oikein tajua, sillä meillä ei ollut koulussa mitään tilaisuutta, jossa oltais saatu todistukset. Ne tulee jossain vaiheessa vaan postissa! Valmistujaisia vietin tosiaan viikko sitten ja mulla ois teille niistä muutamat kuvatkin, kunhan ehdin käymään ne läpi. Mun things to do -lista on tosiaan tällä hetkellä vähän liiankin pitkä, mut ehkä murehdin siitä sit joulun vapaiden jälkeen.

christmas2

Onpas jotenkin kiva kirjotella ajatuksia teille tänne blogin puolelle pitkästä aikaa! Mä aina sanon, et sillon kun mulla on kiire, niin mulla on niin kiire etten ehdi ajatella. Tarkotan sillä sitä, että kun oon töissä niin teen työjuttuja ja keskityn niihin ja kotona teen ruokaa, siivoan tai usein vaan koomaan (:D), koska töiden jälkeen ei jaksa miettiä ja suunnitella mitään kummempia. Tällein, kun tuijottaa vaan tyhjää bloggerin tekstikenttää, usein saa vähän ajatuksia liikkeelle! Yleensä tässä vaiheessa vuotta oon jo niin valmis uuteen vuoteen, miettinyt suunnitelmia tulevalle vuodelle ja käynyt läpi kuluneen vuoden kohokohtia ja tapahtumia, jotta voin hyvillä mielin jättää menneet jutut "vanhaan" vuoteen. No, tällä hetkellä en oo ehtinyt ajatella, että vuosi vaihtuu kohta ja oon hyvin hämmentynyt joka kerta, kun tajuan, missä päivämäärässä tässä jo eletään. Oon kuitenkin sellanen ihminen, joka tykkää pohtia tulevia ja mennetä tapahtumia, suunitella kaikkea kivaa kalenterin täydeltä ja haaveilla. Mulla on vilkas mielikuvitus ja saan kuulla siitä usein ja nyt tuntuu, että en oo ehtinyt pitkään aikaan keskittyä niihin omiin ajatuksiin! Aattelinkin käydä laittamassa saunan päälle, sillä siellä on hyvä hetki miettiä kulunutta vuotta ja tietysti sitä, mitä siitä kirjoittaisin tänne blogiin. 

Tää vuosi on ollut ihan selvästi jotenkin hiljainen vuosi blogin puolella, mutta toisaalta paras vuosi tähän mennessä, juuri nimenomaan blogin kannalta. Hassua, että alotin blogin kirjoittamisen yo-kirjotusten jälkeen, joten blogi on elänyt mukana mun välivuoden, täällä on seurattu kun pääsin opiskelemaan, opiskelin ja nyt oon valmistunut. En tiiä yhtään, miten blogin kirjoittaminen tulee onnistumaan töiden ohella, mutta toisaalta on se onnistunut koulun ja töiden ohella, joten miksei pelkästään töiden kaverina. Välivuotena mulla oli vähän se ongelma, että kävin vain töissä, jolloin mulla ei ollut mitään mistä kirjoittaa tai ottaa kuvia välillä, mutta ens vuonna ja muutenkin jatkossa mulla on ajatuksena tehdä muutakin kuin vain töitä.

christmas3

Torstaina mulla oli pitkästä aikaa vapaapäivä, jolle ei ollut mitään kummallisempia suunnitelmia ja sen kunniaksi päätin siivota koko asunnon perusteellisesti, sillä täällä näytti just siltä, että kaksi ihmistä käy vaan pyörähtämässä ja nukkumassa kotona. Siivosin lopulta neljä tuntia (aika paljon 47 neliöiseen asuntoon) ja siivouksen jälkeen käytiin Nikon kanssa ostamssa joululahjat ja syömässä. Siinä syödessä tuli sellanen olo, et kiva päästä kysymään siltä toiselta, että mitä kuuluu, sillä ollaan viime aikoina nähty toisiamme päivässä vain pari tuntia unien lisäksi. Nyt oon saanut alta pois jouluun liittyvät pakolliset hössötykset, valmistujaisjuhlat, suursiivouksen, ehtinyt viettämään oikeasti aikaa Nikon kanssa ja saanut avattua bloggerin ja kirjoitettua ajatuksia ylös ja huomaan, et heti alkaa helpottamaan! Tulee sellanen olo, että ehkä alan kohta olemaan valmis sille joulun mukana tulevalle rauhoittumiselle. Aina, kun on pidemmän aikaa kirjoittamatta blogiin, nousee kynnys tänne palaamiselle. Nyt mulla on paljon helpottuneempi olo tänkin suhteen, vaikka aina tän tyylistä tekstiä kirjottaessa tulee mieleen, jaksaako kukaan lukea ja tai kiinnostua näistä ajatuksista. Toisaalta yritän muistaa, että loppujen lopuksi pidän blogia itseäni varten ja oon korvannut tällä kokonaan päiväkirjat, joita kirjoitin ennen päivittäin. Tietysti on kiva, että siellä ruutujen puolella on paljon mahtavia tyyppejä, jotka jaksavat seurata mun juttuja ja kommentoidakin. Jokainen kommentti tuntuu aina mahtavalta, eikä se fiilis oo vaimentunut yhtään näissä neljässä ja puolessa vuodessa, jota oon blogia kirjottanut!

Haha, tästä tekstistä voi ehkä huomata sen, etten oo pitkään tosiaan istunut alas ja kirjoittanut, saati miettinyt mitään tällaisia. Olkoon tää tällästä ajatuksenjuoksua, jonka jälkeen voidaan taas jatkaa normaalia linjaa! Ihanaa viikonloppua jokaiselle teille ja toivottavasti teillä alkaa olemaan jo joulumieli korkealla! 

20 kommenttia:

  1. Olipa kiva teksti! :) Mulla oli tänään eka "joulufiilispäivä", kun tulin edeltä tänne meidän kotipaikkakunnalle omasta kodista. Mies on vielä pari päivää töissä (karussa hössötyksestä), eli nyt voin keskittyä perheen kanssa olemiseen ja jouluruokien tekoon! Toivottavasti sinnekin saapuu pian joulufiilis, viimeistään aattoaamuna :) Ja ihan pakko vielä kysyä, että mistä sun ekan kollaasin paita on?! Sitä ei kauheen tarkkaan näy, mut näyttää ihan sairaan kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, et tykkäsit, aattelin et tulee liian sekava! :) Oi, toi tekee varmasti joulufiiliksen! Itellä joulunviettopaikat on niin lähellä et tullaan kuitenkin yöks aina kotiin. Mut toivon et aattoaamuna osaan herätä joulumielellä viimeistään!

      Toppi on cubuksesta, mut vähän aikaa sit jo ostettu! :)

      Poista
  2. Tätä oli tosi kiva lukea! :-) en melkein koskaan kommentoi blogeja mutta nyt tuli sellanen fiilis että ihan pakko kirjoittaa jotain! Ihanaa joulua sulle Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun kommentoit nyt! :) ihanaa joulua myös sulle! <3

      Poista
  3. Kivoja kuvia! Ja toi ekan kollaasin paita on hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se on ihan munkin joululemppari tällä hetkellä :)

      Poista
  4. Hei just hyvä teksti! :) Tiedän täysin ton fiiliksen, itekin miettiny että huh kerranki ehtii nyt kiireiden jälkee istahtaa ja oikeesti kuunnella poikaystävän juttuja. Hyvää joula sulle, muista rentoutua tarpeeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana et tykkäsit! Se on aina kivointa kuulla :) kiitos, samoin sulle! :>

      Poista
  5. Tosi monella taitaa olla "ongelma" se, että syksy on vaan hävinnyt jonnekin ja joulu on tullut ihan jäätävällä vauhdilla, kuitenkin silleen salamyhkäisesti oven taakse.. :D ainakin monista blogeistakin on sellaista saanut lukea! Eli et oo ainoa siis,joka ei oo jotenkin ehtinyt mukaan tunnelmaan! Mut ehkä se tässä nyt tulee, kun joulu on oikeasti ihan lähellä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan outoa et koko marraskuu vaan katos välistä ja hups ollaankin ihan just joulussa :D mutta toivotaan todella et se joulumieli tulis kohta tännekin suuntaan! :)

      Poista
  6. Olipas kiva postaus! Toivottavasti se joulufiilis hiipii suhunkin nyt, kun kerkeet rauhottumaan ja vaan olemaan:) Ihanaa joulun aikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy toivoa sitä! Pitää laittaa aattoaamuna heti jouluiset latenohjelmat pyörii jos ne auttais siihen! :) Kiitos, samoin sulle! <3

      Poista
  7. Tämmöset tekstit on usein niitä parhaita! :) Tästäkin tuli itelle hyvä fiilis ja iski jotenkin tuo siivousinto tännekkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kyllä on mahis saada ehkä eniten irti jos vaan jaksaa lukea muiden ajatuksia ja mietintöjä! :)

      Poista
  8. Joo nää tämmöset höpöttelypostaukset on kivoja, mietinki yks päivä että koskahan postaat ! mulla on sama juttu ton joulufiiliksen kans, että vaikka on kuinka juonut glögiä, leiponut piparkakkuja, ostanut lahjoja ja kuunnellut joululauluja, niin se OIKEA fiilis vielä puuttuu. Vähän tosin helpotti se, kun tulin tänään mun perheen luo Rovaniemelle joulun viettoon ja täällä on ainaki kunnolla lunta :-D Ois kiinnostava lukea postausta johon olis esim. koottu tämän vuoden parhaat palat ja sit vähän että mitä on ens vuodeksi suunnitteilla, nyt kun valmistuit jne. :) Ihanaa joulua sulle Sara! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Rovaniemellä on varmasti ihanaa tähän aikaan vuodesta! Haluisin itekin niin kovasti Leville mut ei kyllä päästä tänä vuonna lähtemään :( Joo, ton tyylisiä postauksia tykkäisin kyllä tehä! Täytyy tehä niitä pikkuhiljaa niin ehkä ehin siten paremmin! :) ihanaa joulua myös sulle! <3

      Poista
  9. Moikka!

    Enpä muista millon oisin viimeksi mitään blogeja kommentoinut, vaikka sunkin blogia oon lukenu lähes alusta asti! Muistan kun itsekin luin pääsykokeisiin samaan aikaan sun kanssa, hassua että siitä on jo niiin kauan! Ois kiva lukea postaus sun tulevaisuuden suunnitelmista, nyt kun sulla ei koulua enää ole. Haluaisitko vielä joskus opiskella jotain vai olla "vain" töissä?

    Toivottavasti jatkat edelleen bloggaamista. Suhun on helppo samaistua, ja oot tosi mukavan olonen tyyppi!

    Ihanaa joulua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, kiva et oot ollut noin pitkään mukana! :) Joo, on ollut tarkotus kirjotella postaus aiheesta, mutta voin tähänkin vastata, että tällä hetkellä en ainakaan halua jatkaa opiskeluita vaan olla mielummin töissä :)

      Ihana kuulla, kiitos! Ja ihanaa joulua myö sulle! :)

      Poista
  10. Mihin ammattii valmistuit? :) onnea paljon ja kivaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuli tradenomi eli kaupan alalla tuun työskentelemään! Kiitos paljon ja hyvää joulua sullekin! :)

      Poista