lauantai 21. syyskuuta 2013

Avaimenperä omalla kuvalla + arvonta + Remin kuva kilpailussa !

Nyt tulee hyvää lahjavinkkiä, esim. isänpäiväksi tai vaikka jouluksi!
 IMG_2342

Oon nähnyt muutamissa eri blogeissa Korumaan kaiverrusavaimenperiä ja musta on kiva, kun mäkin sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä heidän kanssaan! Sain tämän yhteistyön kautta tilata itselleni avaimenperän omalla kuvallani ja halusin ehdottomasti kuvan Nikosta ja Remistä! Avaimenperään kannattaa valita mahdollisimman hyvälaatuinen valokuva ja sellaista ei valitettavasti löytynyt pelkästään Nikosta ja Remistä, joten valkkasin kesällä meistä otetun perhepotretin!
 IMG_2336

Kun avaimenperä tipahti postiluukusta, yllätyin, miten älyttömän tarkka kuva siinä on! Kuva on siis just eikä melkein kuin valokuvassa, jonka Korumaalle lähetin! Lisäksi avaimenperään on mahdollista saada tekstiä kuvan alapuolelle ja takapuolelle. Niin ja kuva ja teksti on kaiverrettu, joten ei tarvii huolehtia, että ne kuluis avaimenperän pinnasta pois. :)
 IMG_8034

Tossa yläpuolella vielä kuva, jonka lähetin! En tehnyt kuvalle muuta kuin rajasin pystysuuntaiseksi, vaikka en tiiä, oisko sitäkään tarvinnut tehdä. 

Nyt sit sen arvonnan pariin. Jaossa olis yks 30 euron arvoinen lahjakortti Korumaan verkkokauppaan! Musta tollanen avaimenperä ois ihana antaa lahjaksi esim. äidille tai iskälle niinkuin postauksen alussa mainitsinkin. Verkkokaupasta saa myös esimerkiksi lemmenlukkoja nimillä varustettuina ja nimikoruja. Säännöt on tutut eli osallistu arvontaan kommentoimalla nimesi ja sähköpostiosoitteesi kommenttiboksiin! Aikaa on tiistaihin 24.9. asti!

Postaus toteutettu yhteistyössä Korumaa.fi kanssa.

ps.

IMG_5063

Osallistuin Facebookissa Remin kuvalla Veikkauksen lemmikkikuvakilpailuun, jossa raati valitsee 4-10 lemmikkikuvaa Veikkauksen arpoihin. Kilpailun sivuille pääsette tästä ja Remin ylläolevan kuvan löydätte luultavasti helpoiten uusimpia kuvia selaillen (suoraa linkkiä kuvaan en saanut!). Käykäähän tykkäilemässä omaa suosikkianne ja Remi kiitää kaikista mahdollisista äänistä! ;) Sivu sitten latautuu älyttömän hitaasti, joten kannattaa olla kärsivällinen.

83 kommenttia:

  1. Marianne, mmarza1998@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Satu, satu.torola(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Hanna, oneprettyliar@gmail.com

    VastaaPoista
  4. tuo linkki ei ainakaa mulla toimi

    VastaaPoista
  5. Inka
    inkapietila@gmail.com

    VastaaPoista
  6. ei näytä vieläkää linkki toimivan :D tai sitte vika on vaan mun koneessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no nyt siinä on ainakin oikea linkki, mut se veikkauksen fb- sivu on jotenkin jumissa välillä ettei se lataa mitään :D mut ton pitäis sit toimia kun ne sivutkin toimii! :D mut jos ei niin sit se löytyy kun etsii facebookista "veikkaus" ja sit veikkauksen niissä pikkukuvakkeissa on sellanen lemmikkikuvakilpailu- painike niin siitä kun klikkaa, pääsee selailee kuvia :)

      Poista
  7. Jane, jansku92@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  8. Johanna
    hagstedtjohanna@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Satu
    satu_pulkkinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Aliisa
    aliisakumpulainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Piia

    Piia.komulainen1@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Heini
    heini.frost97@hotmail.com
    :)

    VastaaPoista
  13. Janica
    Janicq.koivusalo@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Kiva arvonta :) t. Saya sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  15. Tiia
    tiia-1991@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Janica
    Janica.koivusalo@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Yasmine
    jasmin.ojajarvi@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Ida
    ida.rantala@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Ihana arvonta! :)
    laura.leppajarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Nelli nellii_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Jessica
    jessi_@live.fi

    VastaaPoista
  22. Ite just tällä viikolla tajusin et mulla ei oo ollenkaan avaimenperää! :D Mulla on aina laukun pohjalla kodin, pyörän ja auton avaimet kaikki erillään. Eli ehdottomasti olen mukana arvonnassa :D
    Niina
    tanskanen.niina@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Oona, oona.kohonen@netti.fi

    VastaaPoista
  24. Viivi
    viivi_riihimaki@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Pauliina, paukku17@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. hanna, hannnays@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Essi
    ekaisa3@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Heidi
    heidikatariina92@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Taru, tarba92@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Salla
    salla.hoynala@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Sanni, sanni_maari@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Hitsi miten siisti toi avaimenperä on!!
    Jenni, jenspi93@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Hanna :)
    hanna.rajala@netikka.fi

    VastaaPoista
  34. Tiia
    tipu_maria@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Essi
    essikumpulainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Elina
    ellu1989@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Enni
    enniheidiblogi@luukku.com
    :--)

    Ps. Puhelin sekoili, jos tää tuli kahteen kertaa nii poista toinen! :D

    VastaaPoista
  38. piia
    piia.puntanen@jippii.fi

    VastaaPoista
  39. linda
    linda.kaartoaho@gmail.com
    ja eihän tota pentukuvaa voinut olla äänestämättä ku toisella tommonen "koiranpentuilme" <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih se oli kyllä sellanen niin pieni ja viaton sillon <3 mä en enää pääse sinne äänestyssivuille niin en tiiä yhtään onko remi saanu ääniä :s

      Poista
  40. *Kirsikka*
    k_ahonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Mari, mmawi_@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Wilma
    wiiltsu95@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Essi :)
    essi.toropainen@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Jiienna
    pieniatarinoita@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Jusuf
    westerholmmax@gmail.com

    VastaaPoista