torstai 24. tammikuuta 2013

Perhepotretti

IMG_1639 IMG_1612 IMG_1717

Kun kerrankin oltiin Nikon kanssa yhtäaikaa valosan aikaan kotona, päätettiin ottaa uus perhepotretti, josta voitas vähän verrata, miten toi meidän vauva on kasvanut. Kattokaa tota ekaa kuvaa ja verratkaa sitä tämän postauksen ekaan kuvaan! Ei vitsi, miten tosta pienestä ruttukasasta on voinu kasvaa jo näin nopeesti iso poika. Remi on meidän rakas. Huomatkaa myös toi Remin uus hieno nimilaatta. ;)
  IMG_1761IMG_1792 IMG_1804 IMG_1778 IMG_1750

Lisäks käytiin vähän kuluttamassa ton tuhonaattorin ylimääräistä energiaa Jyväsjärven jäällä. Ihana kun nyt on ollut monta päivää näin hyvä sää, jotenkin on paljon pirteempi olo heti. :) Huomenna aattelin mennä suoraan koulusta salille. Mun säännöllinen salilla käynti on jatkunut jo kolmisen kuukautta, jee! Kävin viimeks tiistaina ja treenin lopuks juoksin vielä juoksumatolla ja jotenkin tuli kauhea ikävä kevättä! En tykkää juosta yhtään kylmällä ilmalla, sillä hengittäminen on vaikeeta, joten aina kevään tullen on ihana vetästä lenkkivaatteet niskaan ja lähteä hölkkäilemään. Ah, tulispa jo kevät! 

13 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!! Mun sydän ihan sulaa näitä kattoessa<3

    VastaaPoista
  2. iha oikeesti toi on ehkä söpöin koira mitä oon nähny!!! noi kolmanneks ja toiseksviimeset kuvat... täyttä söpöyttä<3 hyvä ettei itku tuu ku joku voi olla noin sulonen :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remi on kyl niin ihana, varsinkin sillon ku se vielä käyttäytyy hyvin nii sen söpöys korostuu ;) <3

      Poista
  3. voiii mite ylpeenä se on tossa tokassa kuvassa ton nimilaattansa kanssa :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se vaan nosti kuonoa pystyyn kun kehuttiin sitä niin hienoks ;) <3

      Poista
  4. Miten sun iho näyttää noi hyvältä ?? Mitä tuotteita käytät? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tässä http://sara-undermyumbrella.blogspot.fi/2011/10/kasvojenpuhdistus-ja-meikit.html ois ikivanha postaus, mutta siitä näät mitä kasvojenpuhdistusaineita ja meikkejä käytän :) mulla on luonnostaan tosi hyvä iho, se on tasainen ja mulla on ollut ehkä 10 finniä koko elämän aikana, joten se vaikuttaa paljon, lisäks nyt kun pisamat on vaalentunu oikeestaan kokonaan pois niin kasvot on vielä tasaisen värisetkin :)

      Poista
  5. Miulla olisi sinulle haaste :) http://lebenswiesheit.blogspot.de/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista
  6. Onko remi kova räksyttäjä ku oon saanu sellasen kuvan mitteleistä? Söpö se ainaki on! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se oo! :) kyllä se välillä komentaa haukkumalla mut se tietää ettei niin saa tehä niin se haukkuu sillein "kuiskaten" :D mut ei oo todellakaan mikään räksyttäjä :) riippuu varmaan kouluttamisesta, me ollaan alusta asti yritetty saada haukkumista pois niin se on varmasti vaikuttanut :)

      Poista
  7. Aivan ihana perhepotretti teistä! :) oot niin kaunis!

    VastaaPoista