tiistai 22. tammikuuta 2013

London, part 2

IMG_1184
IMG_1156 IMG_1201 IMG_0604

Keskiviikkona kierrettiin kaikki ne nähtävyydet, jotka haluttiin ehdottomasti nähdä. Ensimmäiseksi suunnistettiin Big Benille ja London Eyelle, mutta jälkimmäinen oli suljettu jonkin vuosihuollon takia. Harmi, ettei missään netissä lukenut, että se on suljettuna juuri meidän reissun aikaan, vaikka uskon, että oltais siltikin lähdetty reissuun viime viikolla, vaikka oltaiskin tiedetty London eyen olevan kiinni.
  IMG_1226IMG_1232 IMG_1230

Seuraavaksi hypättiin metroon ja suunnattiin Tower Bridgen luokse. Vaikka aurinko paistoikin, silti oltiin sen verran jäässä, että suunnattiin Tower bridgen luona olevaan Starbucksiin. Toi vaniljakaakao oli älyttömän hyvää! Lisäks syötiin tollanen supersuklaamuffinssi puoliks ja ei varmaan tarvii ees sanoa, oliko sekin hyvää. ;) 

IMG_1248 

Jee, käytiin myös pyörähtämässä Tylypahkassa! ;D
  IMG_1477IMG_1270 IMG_0613

Keskiviikkoiltana herkuteltiin sitten jätskillä ja torstai aamu aloitettiin tuoreilla hedelmillä! Torstai pyhitettiin kokonaan shoppailulle, joten kamera ei paljon poistunut laukusta. Perjantaina lähdettiinkin heti aamupalan jälkeen kohti lentokenttää ettei vahingossakaan myöhästyttäis lennolta. Eipä haitannut ollenkaan lähteä jo perjantaina kotiin, sillä silloin alkoi kamala räntäsade. Meillä oli kaikinpuolin tosi onnistunut reissu! :) Seuraavaan postaukseen ajattelin laittaa kuvat ostoksista, sillä shoppiluhan tän meidän reissun tarkoitus oli. ;) Jos haluutte tietää jotain lisää meidän reissusta, niin kysykää ihmeessä!

20 kommenttia:

  1. Oioi, ihania kuvia! Tuli kauhee hinku lähteä tonne taas shoppailemaan:D

    VastaaPoista
  2. otitteko yhteiskuvat itselaukaisimella/kamerajonkunjalustanpäälle vai pyysittekö jotain ottamaan teistä kuvaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyydettiin muita turisteja ottamaan kuvia mut harmi kun kukaan ei osannu tarkentaa järkkärillä :D toi yks yhteiskuva big benin eessä on siis pikkukameralla :) ja sisällä otetut yheiskuvat on itselaukaisimells :)

      Poista
  3. Oot kyllä ihan hurjan kaunis :) Ennan blogissa ku vilahdellu teijän yhteiskuvia ja nyt vasta tajusin että sullahan on kanssa blogi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) haha mullekin on käyny joskus tollein et bongaan jonkun kenen blogia luen niin sen kaverin blogin :D

      Poista
  4. siis olittekste vaa kahestaa lontoossa? :-D mulle tuli jotenki sillo vime vuode puolel mielee et toi olis ollu joku koulun järjestämä matka tjps :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo ei kun ihan kahestaan vaan lähdettiin :)

      Poista
  5. Mä lähden kanssa huhtikuussa lontooseen ja ootan pääsyä Victoria's Secretille kuin kuuta nousevaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, me ootettiin sitä kans ihan älyttömästi ;D

      Poista
  6. Oliks siellä Lontoossa sellanen ilma et tarvitsi talvitakin vai paksumman syystakin? Itsehän oon siis tosissaan vasta maaliskuun lopussa lähdössä ettei tiiä millanen ilma sillon on.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä oli ihan syystakit ja -kengät ja niillä pärjäs hyvin :) mut paikalliset kävi esim. lenkillä pelkillä shortseilla! :D mut veikkaan et maaliskuun lopulla siellä pärjää jo tyyliin nahkatakilla, sillä onhan suomessakin jo suht lämmintä :)

      Poista
  7. Vähän utelisin, että missä hotellissä yövyitte? Ollaan menossa kans tos maaliskuun lopulla ja hotellia ei oo vielä lyöty lukkoon! Millaiset fiilikset teidän hotellista jäi ja oliko se minkä hintanen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me yövyttiin royal court apartmentissa paddingtonilla ja ite kyllä viihdyttiin siellä :) plussat: hyvä sijainti, oma keittiö (sai tehtyä aamu- ja iltapalan itse), ystävällinen henkilökunta, vessa ja kylppäri oli just rempatun näköinen
      Miinukset: ei mikään luksus, kokolattiamatto, lattia oli vinossa :D ja jotku nurkat oli vähän epäilyttävän näköiset mut ei sieltä mitään elukoita onneks tullu :D eli siis jos vaan käytte hotellissa nukkumassa ja ette oota mitään luksusta niin suosittelen :) meille se makso neljältä yöltä 146 e per naama :)

      Poista
    2. Kiitos avusta! Me ollaa viikon verran ja tota kyseistä hotellii ei saa siihen ajankohtaan kovinkaa edullisesti :/ Mut toivottavasti löydetään joku mukava! :)

      Poista
    3. Aijaa vaikea kuvitella et tosta joutuis maksaa paljon ;o kannattaa kattoa esim hotels.comista, sieltä mekin löydettiin toi :)

      Poista
  8. Oli varmaan huippureissu! Ainakin kivoja kuvia :). Mun ennestään jättimäinen Lontookuume kasvo näit katellessa ja onneks pääseekin sinne toukokuun alussa... Kai sä kirjottelet sit myös parhaist shoppailupaikoist ostoksien yhteydes? ;-)

    http://www.tlo.fi/assets/pdf/syksy_12/s12_191_194_rusko.pdf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) no me ei shoppailtu kuin oxford streetillä ja käytiin hollisterilla, joten en varmaan sen kummempaa saa irti shoppailupaikoista :s

      Poista