Eilen oli aika tyypillinen päivä mulle: aamulla salille, päivällä kouluun ja illaks töihin. Illalla kun tulin töistä, söin ja menin heti nukkumaan, jotta jaksaisin herätä seuraavana päivänä aikasin kouluun. En kuitenkaan saanut heti unta, sillä mulle tuli sellanen inhottava tunne, että taas meni yks päivä ohi ilman, että sain ns. otetta mistään. En oikeen osaa selittää, mitä tarkotan tolla, mutta eilinen päivä ikäänkuin vaan meni ohi ihan huomaamatta.
Yks päivä ihmettelin, että mitä mun kännykkä sekoilee kun kalenterissa on numero 1. Tajusin, että eihän se mitään sekoile, vaan nyt ollaan jo helmikuussa. Mulle tammikuu on yleensä ollut aina sellanen kuukausi, joka ei vaan tunnu menevän ohi. Ootan aina helmikuun alkua innolla, mut tänä vuonna en ees huomannut, että kuukausi vaihtui. Puhumattakaan siitä, kun Laura ilmoitti tänään, että ollaan jo helmikuun puolessavälissä. Mihin ne helmikuun kaks ekaa viikkoa oikein katos ja mitä mä silloin oikein tein?
Just viime viikolla sanoin Lauralle, että mun tekis mieli kauheesti postata, mutta kuka jaksaa lukea "kävin tänään koulussa, sit salilla, sit Remin kanssa lenkillä ja illalla tein koulutehtäviä"- postauksia. Puhumattakaan siitä, että millaisia kuvia mä tollasista päivistä saisin? Mun päivät vaan kuluu ohi ja mua inhottaa ajatus, että mä vaan suoritan ne läpi, enkä nauti niistä tai elä hetkessä. Tänään sanoinkin Sariannelle, että kesällä otin yläselkään tatuoinnin, joka muistuttais nauttimaan elämästä, mutta silti mä en tee niin. Ois ehkä pitäny tatuoida se otsaan, jotta se oikeesti muistuttais mua.
Kirjotin viime keväänä postauksen, jota muistelen vieläkin. Muistan, että asiat, joista kirjotin postaukseen, pyöri mun mielessä pitkään ja puhuin niistä kaikille mun kavereille. Sain lopullisen inspiraation kirjoittaa kyseisen postauksen, kun tehtiin Ennan kanssa reissu Helsinkiin ja vaikka alunperin en ollut edes lähdössä Ennan mukaan, niin kyseisestä reissusta tulikin lopulta yks mun viime vuoden huippuhetkistä. Silloin jotenkin tajusin, että vaikka mulla ois ollut töitä ja koulutehtäviä tehtävänä, kannatti mun ehdottomasti pistää velvollisuudet syrjään hetkeksi ja tehdä jotain, mistä oikeasti tykkään. Lisäksi rohkaistuin suunnittelemaan tatuoinnin ottamista, joka muistuttais mua elämään. Vaikka muistan hyvin edellä mainitun postauksen takaiset fiilikset ja tatuoinnin olemassaolon (okei, välillä unohdan, että mulla sellanen on), silti musta tuntuu, että oon jotenkin taas päätynyt "suorittamaan" mun arkea.
Oon huomannut, että kun vapaapäiviä on vähän, asettaa niille päiville suuret odotukset. Mulla ois nyt vihdoin sunnuntaina vapaata ja välillä mun tekis mieli suunnitella kaikenlaista sille päivälle, mutta oon kuitenkin pysynyt mun suunnittelemattomuudessa: aamulla käyn salilla ja sit oon Lauran kanssa. Ei muita suunnitelmia, ei paineita ja pelkkää rentoutumista.
Meidän Lontoon reissuun ois enää kaks viikkoa ja välillä aattelen, että ei se haittaa, et nyt en ehi tekemään mitään kivaa, kohtahan ollaan Lontoossa ja siellä sit stressi helpottaa. Toisaalta mua ahistaa se, että joutuisin oottaa vielä sen kaks viikkoa, ennen kuin ehdin levähtää. Sit ollaankin jo maaliskuussa ja mietin, että mihis myös se helmikuu hävis. Haluisin viettää enemmän aikaa Nikon ja kavereiden kanssa, katsoa sarjoja monta jaksoa putkeen, ottaa kivoja kuvia ja kirjoittaa blogia. Vaikka koulussa on mukavaa ja töissä kivoja työkavereita, silti se oma aika on tärkeetä.
En haluu, että tää postaus kuulostaa kauheen negatiiviselta! Mulla on oikeasti asiat hyvin ja fiilis on positiivinen, nyt on vaan ollut niin paljon koulua ja töitä, että jotenkin se stressitaso alkaa taas nousemaan. Mietinkin, että nyt tästä lähtien yritän tehdä joka päivä jotain, mikä saa mut aattelee illalla ennen nukkumaanmenoa, että tää oli hyvä päivä. Se voi olla jotain ihan pientä, mutta kuitenkin jotain, mistä tykkään. Tänään kävin kotimatkalla ostamassa uutta vihreetä teetä ja aion iltalenkin jälkeen juoda sitä ja kattoa telkkaria. Pieni juttu, mutta laskee stressitasoa ja nostaa mielialaa.
Ensin ajattelin, että laitan tähän postaukseen kuviks ihan vaan sekalaisia kännykkäkuvia, mutta sit halusinkin käyttää viime kesän kuvia, koska kesällä kaikki tuntuu olevan paremmin. En haluu sanoa, et ootan kesää, sillä haluun ottaa irti kaiken mahollisen myös tästä keväästä, mutta kyllähän se kesä on aina kesä. Rusketus, pisamat, aurinko ja lämpö. ♥
Onko muilla samanlaisia ajatuksia? Osaatteko te nauttia myös arjesta? :)
