keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Work hard, have fun, no drama

Eilen oli aika tyypillinen päivä mulle: aamulla salille, päivällä kouluun ja illaks töihin. Illalla kun tulin töistä, söin ja menin heti nukkumaan, jotta jaksaisin herätä seuraavana päivänä aikasin kouluun. En kuitenkaan saanut heti unta, sillä mulle tuli sellanen inhottava tunne, että taas meni yks päivä ohi ilman, että sain ns. otetta mistään. En oikeen osaa selittää, mitä tarkotan tolla, mutta eilinen päivä ikäänkuin vaan meni ohi ihan huomaamatta.

IMG_8932

Yks päivä ihmettelin, että mitä mun kännykkä sekoilee kun kalenterissa on numero 1. Tajusin, että eihän se mitään sekoile, vaan nyt ollaan jo helmikuussa. Mulle tammikuu on yleensä ollut aina sellanen kuukausi, joka ei vaan tunnu menevän ohi. Ootan aina helmikuun alkua innolla, mut tänä vuonna en ees huomannut, että kuukausi vaihtui. Puhumattakaan siitä, kun Laura ilmoitti tänään, että ollaan jo helmikuun puolessavälissä. Mihin ne helmikuun kaks ekaa viikkoa oikein katos ja mitä mä silloin oikein tein?

IMG_7711

Just viime viikolla sanoin Lauralle, että mun tekis mieli kauheesti postata, mutta kuka jaksaa lukea "kävin tänään koulussa, sit salilla, sit Remin kanssa lenkillä ja illalla tein koulutehtäviä"- postauksia. Puhumattakaan siitä, että millaisia kuvia mä tollasista päivistä saisin? Mun päivät vaan kuluu ohi ja mua inhottaa ajatus, että mä vaan suoritan ne läpi, enkä nauti niistä tai elä hetkessä. Tänään sanoinkin Sariannelle, että kesällä otin yläselkään tatuoinnin, joka muistuttais nauttimaan elämästä, mutta silti mä en tee niin. Ois ehkä pitäny tatuoida se otsaan, jotta se oikeesti muistuttais mua. 

IMG_6013

Kirjotin viime keväänä postauksen, jota muistelen vieläkin. Muistan, että asiat, joista kirjotin postaukseen, pyöri mun mielessä pitkään ja puhuin niistä kaikille mun kavereille. Sain lopullisen inspiraation kirjoittaa kyseisen postauksen, kun tehtiin Ennan kanssa reissu Helsinkiin ja vaikka alunperin en ollut edes lähdössä Ennan mukaan, niin kyseisestä reissusta tulikin lopulta yks mun viime vuoden huippuhetkistä. Silloin jotenkin tajusin, että vaikka mulla ois ollut töitä ja koulutehtäviä  tehtävänä, kannatti mun ehdottomasti pistää velvollisuudet syrjään hetkeksi ja tehdä jotain, mistä oikeasti tykkään. Lisäksi rohkaistuin suunnittelemaan tatuoinnin ottamista, joka muistuttais mua elämään. Vaikka muistan hyvin edellä mainitun postauksen takaiset fiilikset ja tatuoinnin olemassaolon (okei, välillä unohdan, että mulla sellanen on), silti musta tuntuu, että oon jotenkin taas päätynyt "suorittamaan" mun arkea.

IMG_9367

Oon huomannut, että kun vapaapäiviä on vähän, asettaa niille päiville suuret odotukset. Mulla ois nyt vihdoin sunnuntaina vapaata ja välillä mun tekis mieli suunnitella kaikenlaista sille päivälle, mutta oon kuitenkin pysynyt mun suunnittelemattomuudessa: aamulla käyn salilla ja sit oon Lauran kanssa. Ei muita suunnitelmia, ei paineita ja pelkkää rentoutumista. 

IMG_5570

Meidän Lontoon reissuun ois enää kaks viikkoa ja välillä aattelen, että ei se haittaa, et nyt en ehi tekemään mitään kivaa, kohtahan ollaan Lontoossa ja siellä sit stressi helpottaa. Toisaalta mua ahistaa se, että joutuisin oottaa vielä sen kaks viikkoa, ennen kuin ehdin levähtää. Sit ollaankin jo maaliskuussa ja mietin, että mihis myös se helmikuu hävis. Haluisin viettää enemmän aikaa Nikon ja kavereiden kanssa, katsoa sarjoja monta jaksoa putkeen, ottaa kivoja kuvia ja kirjoittaa blogia. Vaikka koulussa on mukavaa ja töissä kivoja työkavereita, silti se oma aika on tärkeetä.

IMG_7109

En haluu, että tää postaus kuulostaa kauheen negatiiviselta! Mulla on oikeasti asiat hyvin ja fiilis on positiivinen, nyt on vaan ollut niin paljon koulua ja töitä, että jotenkin se stressitaso alkaa taas nousemaan. Mietinkin, että nyt tästä lähtien yritän tehdä joka päivä jotain, mikä saa mut aattelee illalla ennen nukkumaanmenoa, että tää oli hyvä päivä. Se voi olla jotain ihan pientä, mutta kuitenkin jotain, mistä tykkään. Tänään kävin kotimatkalla ostamassa uutta vihreetä teetä ja aion iltalenkin jälkeen juoda sitä ja kattoa telkkaria. Pieni juttu, mutta laskee stressitasoa ja nostaa mielialaa.

kesa

Ensin ajattelin, että laitan tähän postaukseen kuviks ihan vaan sekalaisia kännykkäkuvia, mutta sit halusinkin käyttää viime kesän kuvia, koska kesällä kaikki tuntuu olevan paremmin. En haluu sanoa, et ootan kesää, sillä haluun ottaa irti kaiken mahollisen myös tästä keväästä, mutta kyllähän se kesä on aina kesä. Rusketus, pisamat, aurinko ja lämpö. 

Onko muilla samanlaisia ajatuksia? Osaatteko te nauttia myös arjesta? :)

39 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta! Tuo jokaisesta päivästä nauttiminen on semmonen asia, jota tulee hoettua itelle koko ajan, mutta arkena se unohtuu ihan liian helposti. Aina se menee siihen "sitten kun on loma" ja "sitten kun on viikonloppu"-ajatteluun.
    Mutta ei auta ku vaan yrittää lisää kehittää itteään tässä asiassa ja just tuommosilla pienillä jutuilla piristää niitä arkipäiviäki :) Tosi ihania kuvia muuten!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, sitä rentoutumista ja asioista nauttimista aina vaan lykkää ja lopulta käy niin, et sit vapaapäivinä on kauheet paineet tehdä jotain isoa ja erikoista..
      kiitos! :)

      Poista
  2. Osuipa sopivasti! Mulla on ollut tänään juuri tuollainen päivä, että tuntuu että mitään ei ole saanut tehtyä, vaikka koko ajan on juossut paikasta toiseen, eikä ole ehtinyt edes ajattelemaan mitä on tekemässä. Se on inhotaavaa :s Tarkoitukseni oli vielä nyt illalla tehdä koulujuttuja salilta tullessani, mutta nyt päätin yksinkertaisesti vaan siirtää kouluhommat huomiselle, sillä välillä täytyy hengähtääkkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mullakin on käyny usein tollein, että ei oo "aikaa" ajatella kun koko ajan pitää tehä jotain niin sit ei ehi esim. suunnittelemaan, mitä tekis ruuaks. :D hyvä idea, nyt vaan istut ihan rauhassa ja mietit, miten ihana tunne treenin jälkeen on :)

      Poista
  3. Todellakin on! En voi käsittää että on jo Helmikuun puoliväli, Tammikuu meni ihan silmissä. Täytän ens maanantaina 20 vuotta ja olin ajatellut tehdä sitä edeltävänä viikonloppuna jotain spesiaalia sitä juhlistaakseni. Nyt tajusin kuitenkin että se on jo tämä viikonloppu ja mulla ei oo mitään suunnitelmia perjantaita lukuunottamatta - sillonkin juhlitaan vanhojen tansseja, ei mua. Tuntuu todella surulliselta että pitkään odotin täyttäväni 20 ja juhlistavani asiaa kunnolla, nyt sekin on jäänyt "kiireiden" takia unholaan koko ajatuskin siitä että olen kohta toisella kymmenellä. En tajua tai halua että aika menee näin nopeesti.

    hannamaria
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi vähän sama ton kaa kun täytin 20 v kun se oli jotenkin niin lähellä juhannusta niin kukaan kaveri ei oikeen innostunu juhlimaan :/ mut ei kannata liikaa asettaa paineita viikonlopulle kun sit jää pian vaan huono maku suuhun siitä kun täytit 20 jos suunnitelmat ei onnistukaan :)

      Poista
  4. Niin helposti arki menee just tohon, suorittamuseksi. Mulla on ihan samoja fiiliksiä ja yllätän itteni samasta pisteestä, vaikka kuinka muka yritän nauttia jokaisesta hetkestä. Ihanaa kevättä sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks kuitenkin aina tajutaan se, et nyt ei tuu nautittua arjesta niin pystyy tekemään asialle jotain ! Kivaa kevättä myös sulle! :)

      Poista
  5. musta tuntuu et tää koko viikko on ollu tollanen :D kivoja asioitaki ollu mutta kokoaika kiire ja pitää tehä jtn ja ää :D sit vaa odottaa että helpottaa ja sit ens viikko onki samanlainen.. onneks jossai vaihees sit oikeesti onki kivaa :D

    VastaaPoista
  6. musta tuntuu et tää koko viikko on ollu tollanen :D kivoja asioitaki ollu mutta kokoaika kiire ja pitää tehä jtn ja ää :D sit vaa odottaa että helpottaa ja sit ens viikko onki samanlainen.. onneks jossai vaihees sit oikeesti onki kivaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, mustakin tuntuu, et vaikka ois niitä pieniä kivoja asioita kiireiden keskellä niin niistä ei sit osaa kuitenkaan nauttia :D

      Poista
  7. Oot kyllä niin tajuttoman kaunis! :)

    VastaaPoista
  8. Mä niin voisin samaistua tähän tekstiin. Mä oon älytön suorittaja-tyyppi, joten en osaa ees vapaapäivänä ottaa rennosti. Koulun jälkeen mulla on jokaikinen päivä jotain -ja jos jätän jotain tekemättä, mä oon ihan liian ankara sit itelleni. Siks nää arkiviikot tuntuu menevän ihan sumussa!
    Mut sulla on ihana blogi ja hyvää kevään jatkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehkä sun pitää suunnitella joskus koulun jälkeen, et tänään meen kotiin ja katon telkkaria niin jos se ei sit tuntuis niin pahalta etkä jättäis jotain tekemättä ;) kiitos ihana ja samoin! :)

      Poista
  9. Joo samoilla linjoilla täälläki! Tosin mun arki on koko tän alkuvuoden ollu sitä, että jokaikinen arkipäivä menee samalla kaavalla: 6:15 herätys, töihin, kotona oon joskus klo 18 aikoihin, salille/kavereiden näkemistä, sit kello onki jo niin paljon et pitää mennä nukkumaan. Vaikka onki töissä nii silti semmonen olo, ettei saa oikein mitään aikaseks ja tää elämä vaan lipuu ohi! :D Noo, onneks enää pari viikkoa tätä rumbaa ja sit vähenee työt, niin aion kyllä jokaiselle päivälle kehitellä jonku pienen jutun että tulis elettyä hetkessä eikä menis siihen viikonlopusta tai kesästä haaveiluun..

    PS: Sä oot kyllä niin kaunis !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho, sullehan tulee pitkiä päiviä! mut tiiän ton tunteen, pitäis olla onnellinen et on töitä, mut silti niistä tekis mieli valittaa kun ois muutakin tekemistä :D voi kiitos paljon! :)

      Poista
  10. Mä niin tiedän miltä susta tuntuu! Itekin kirjotin just vähän samantyylisen postauksen samoilla ajatuksilla. Ei oo kivaa, ku päivät menee ohi huomaamatta ja iteki myönnän suorittavani vaan asioita päivästä toiseen :/ mut onneks kaikki helpottuu aina jossain vaiheessa. Nolottaa aina kavereille vastata, ku ne kysyy voidaanko nähä, etten jaksa tai etten kerkee. Mut niin se vaan on. Vielä pienen hetken. Tsemppiä ja jaksamisia sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä lukemassa se sun postaus :) kiitos ja tsemppiä myös sulle! :)

      Poista
  11. Mulla oli ennen paljon samallaisia ajatuksia (ja tottakai vielä välilläkin kun tulee superstressi), mutta arjesta nauttimisen opettelu on vienyt suurimmat tollaset ajatukset pois ja olen alkanut nauttia rutiineista. Nautin liikunnasta, nautin illallisen jälkeisestä 15min huilista ja illalla siitä rauhottumisen hetkestä ennen nukkumaan menoa. Tottakai kaikki erikoiset päivät yms piristää arkea, mutta suurin osa elämästä kuitenkin on sitä arkea joten miksi en nauttisi siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitäis opetella itekin! :) välillä kun on stressiä niin esim myös salilla ne ajatukset on jossain muualla kuin treenissä :s

      Poista
  12. Tosi hyvä postaus! Ihan samalta mustakin tuntuu aika usein ja justii talvella eniten. Sit kun lähtee ajattelemaan että voisi kai sitä uloskin mennä tai pyytää kaveria ulos tms ni tuleeki semmonen fiilis että "en mä nyt jaksa.. viikonloppuna sitten". Kyllä arkipäivinäkin pitäis elää ja tehä hauskoja juttuja vaikka oiskin kiireitä koulussa tai töissä. Antoi puhtia tän sun tekstin lukeminen ja muistutti muakin taas siitä hetkessä elämisen tärkeydestä, kiitos! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jotenkin se talven pimeys saa vaan aikaan tollasen "en jaksa" fiiliksen :s mut kiva, et sait puhtia tästä tekstistä! :)

      Poista
  13. Kuulostaa tutuilta sun ajatukset. Oon sua useemman vuoden vanhempi ja muistan kun sun ikäsenä kamppailin ihan samanlaisten ajatusten kanssa, ja tuntu etten tarpeeks "nauti nuoruudesta ja elämästä". Tuntu ettei tehny mitään ns, merkittävää, kuhan vaan paahtoi opiskelun, töiden ja kotitöiden kolmiossa päivästä toiseen. Nyt jälkeenpäin kun mietin noita aikoja, niin mä taisin kipuilla aikuistumista sillon. Oltiin poikaystävän kanssa asutti pari vuotta yhessä ja se alkuinnostus itsenäistymisestä oli tasaantunu ja tajus, että nyt tässä eletään tätä aikuisten elämää, jossa ite pitää vastata kaikesta. Mä en muista, millon ne ajatukset alko helpottaa, mutta nykyään kirjaan mun muistivihkoon ylös joka kuukaus, mitä erikoista tai tavallisuudesta poikkeevaa oon tehny, esim ihan vaan vaikka uimahallissa käyminen. Kun kirjottaa noita ylös, niin tavallaan haluaakin jokaiselta kuukaudelta useemman "merkinnän" ja tulee mietitty arkeen jotain poikkeuksia. Olipas pitkä ja rönsyilevä kommentti, mutta toivottavasti pointti tuli selville, että nyt sulla voi olla meneillään vaan tuollanen aikakaus ja siihen varmasti tulee ennemmin tai myöhemmin helpotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo nyt sitä osaa kyllä ihan erilailla arvostaa niitä aikoja kun äiti siivos ja teki ruokaa sillä oon jo ihan kyllästyny kotitöihin ja oon asunu omillani vasta reilu pari vuotta :D mut kiitos ihanasta kommentista! :)

      Poista
    2. Sitä mäkin ihmettelen, et miten munkin äiti on jaksanu siivota ja tehä ruokaa, ja se, et en kyllä tajunnu et se tosiaan tekee sitä joka päivä Muutin äidin luota yhteen poikaystäväni kanssa, ja äiti jutteliki silloin, et miten olen ajatellu selvitä kotitöistä, kun se passas mua ihan silkasta ilosta. Tosin, ei mua ainakaan ole kait mitenkään lellitty, koska olen jotain itekin opetellu tekemään ja äiti ei mun luona siivoa, mutta käy kylässä. Hauskaa näinkin.

      Poista
    3. Niin no ehkä se on vaan se äitien pitkä kokemus tai ainakin itelle noista ikävistäkin hommista on tullu jo rutiinia ja niitä ei sillein enää mieti! :)

      Poista
  14. Ihan samaa mieltä oon sun kanssa! En ole muuta kerennyt tekemään, kun vaan töitä tehnyt. Muutenkin tuntuu, että päivät valuvat hukkaan. Eikä varsinkaan valokuvaamisesta ole tietoakaan tolla säällä ja ajalla :-D Noh ehkä tää tästä kohta helpottaa. Ja kiva kuulla, että en ole yksin tän asian kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onneks kohta tulee kevät niin päivät pitenee ja saa otettua kuvia myös töiden ja koulun jälkeen :) vaikka kohtahan sä oot jo siellä lämpimässä ;)

      Poista
  15. Komppaan edellisiä, samaa probleemaa täälläkin.. Arkipäivät menee niin että 6:20 herätys, sitte töihin, viideltä kotiin ja ilta hujahtaakin ohi kaikkia pikkuaskareita tehdessä. Sitte viikonloppusin on ihan jäätävät paineet tehä jotain tajunnanräjäyttävää, jotain mikä tekis siitä viikosta jotenkin vähän spesiaalimman. Jos ei sitten tuukkaan tehtyä mitään, tulee rankastua itteensä ihan hirveesti. Ehkä joku päivä oppis nauttiin niistä pienistäkin asioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa niin tutulta! toivottavasti opittais nauttimaan :)

      Poista
  16. Ihan samoja fiiliksiä mullakin mitä sulla ja aikasemmissa kommenteissa! Tuntuu, että kaikki arkipäivät vaan valuu hukkaan eikä saa mitään kivaa tehtyä. Koko ajan vaan oottaa, että tulis loma tai viikonloppu. Viime vuonna mulle kävi niin, että mun ajantaju pysähty helmukuuhun ja yht äkkiä sitä tajus, että on toukokuu! Se oli ihan hirveetä ja toivon ettei samaa tuu tänä vuonna :D Mun työharjottelu kestää huhtikuun puoleen väliin ja tuntuu että nyt ajatukset on koko ajan vaan "huhtikuussa voi alkaa taas elää", mutta kamalaa jos ei ennen huhtikuuta saa mitään järkevää tehtyä. Siinähän menee monta kuukautta ihan hukkaan. Ehkä se tästä kun päivät alkaa pidentyä ja valosaa aikaa on enemmän :) mä odotan niin paljon sitä, että aamulla on valosaa kun herää! Nyt kun herätyskello soi arkisin aina 04:45 ei todellakaan oo valosta tietookaan hyi. Sori kun kommentti on vähän sekava, mutta mulle iski flunssa tällä viikolla (sekin vielä!) mut pakko höpöttää jotain :D Pitäs vaan alkaa fiilistellä niitä arjen pieniäkin kivoja juttuja enemmän (kuten vuoden vaihtuessa päätinkin tehdä), että tästä harmaasta kaudesta selviäis ja tehdä ja suunnitella jotain ihan pieniäkin spesiaalimpia juttuja. Esim. tällä viikolla oon pari kertaa kuullu lintujen laulua ja se on tuonu mulle tosi keväisen olon ja sellasen "jes kyllä se aurinko alkaa vielä näkymään!". Tsemppiä meille kaikille, kyllä se tästä :)

    Rosa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut nyt ainakin tiedostat sen et viime vuonna kävi noin niin ehkä se on sit helpompi ehkäistä! :) tsemppiä sullekin! :)

      Poista
  17. "otin yläselkään tatuoinnin, joka muistuttais nauttimaan elämästä, mutta silti mä en tee niin. Ois ehkä pitäny tatuoida se otsaan, jotta se oikeesti muistuttais mua." entajuu miten toi lause alko naurattaa mua ihan hillittömästi :D

    VastaaPoista
  18. Ihan samoja juttuja täällä käydään läpi. Olen käynyt koko lukioajan töissä ja yläasteelta asti myös joka kesä on kulunut töiden parissa. Tämä vuosi on eka pitkään aikaan, kun annan itseni vain opiskella (olen amk:ssa ekaa vuotta) ja kesälläkin ajattelin vain opiskella ja nauttia elämästä. Viime kesästä en muista mitään muuta kuin ahdistuksen ja suorittamisen, sillä olin todella paskassa duunissa. Välillä tulee morkkis, että miten oon näin laiska ja "vain" opiskelen, mutta sitten aina muistan että täällä pallolla ollaan vain kerran ja sitä kertaa ei kannata haaskata suorittamiseen :)) Sun postaus kyllä kolahti kovasti. Kivaa viikkoa sulle! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vitsi kuulostaa kyllä ihanan rennolta, just tänään juteltiin työkaverin kanssa, et miten ihana ois "vaan" opiskella ! :D

      Poista
  19. Suosittelen mindfulness-meditaation harjoittamista! Tai muutenkin vaan läsnäoloharjoituksia päivittäin, niin saa pidettyä aina hetkestä kiinni ja oppimaan näkemään arjen pieniä kauniita asioita :)

    VastaaPoista