12 kiloa puhdasta rakkautta

Mä oon ehdottomasti aamuvuoroihmisiä (vaikka ne alkaakin usein jo klo 6), mutta on näissä iltavuoroissakin yksi hyvä puoli, nimittäin kuvissa näkyvän karvakuonon seura. Aamulla kuulin, että Remi oli hereillä jo ennen kun ite halusin nousta ja se huokaili ja yritti löytää mukavaa asentoa, mutta ei kuitenkaan tullut herättämään mua, vaikka kello oli jo yhdeksän. Remi on oppinut, että kun puhelimen laturin irroittaa puhelimesta ja tiputtaa lattialle, saa tulla herättämään. Eli toisin sanoen pötköttämään mahan päälle samalla, kun mä selaan puhelinta. Remi kyllä herättää mut välillä jos nukun niinkin pitkään kuin kymmeneen tai silloin se viimeistään hyppää sänkyyn ja alkaa tökkimään, mutta Nikon se antais varmaan nukkua kellon ympäri. Kerran tulin kotiin töistä päivällä klo 12 ja Remi juoksee silmät ristissä ovelle, kun nuo molemmat oli vielä nukkumassa. Remi on muutenkin aina ihan mukana jos sille ehottaa, et nyt otetaan päikkärit tai nyt nukkumaan. 

Remi ei yleensä nuku sängyssä, mutta jos mä nousen aikasin aamuvuoroon niin Remi hyppää sänkyyn mun paikalle. Se kömpii keittiöön vasta siinä vaiheessa, kun koskee leipäpussiin, sillä Niko on opettanut Remille aamujuuston, eli pieni siivu juustoa aamupalaa tehdessä. Rontti hengailee sen ajan keittiössä, että saa juuston ja kömpii takaisin makkariin nukkumaan. Välillä musta tuntuu, että se loukkaantuu, kun syönkin puuroa ja juustoa ei tipu. "Tänne asti tulin ja ihan turhaan." Tänään me käytiin Remin kanssa tunnin lenkillä räntäsateessa ja kotona piilottelin herkkuja ja Remi etsi niitä. Lisäksi Remi on ehtinyt tekemään töitä eli vahtimaan parvekkeella. Mun pitäis lähteä ihan näillä näppäimillä töihin ja oon kyllä vähän kade tolle yhelle, kun se saa jäädä kotiin hengailemaan. 

Mä en tiennyt yhtään mistä kirjoittaisin, kun avasin bloggerin tekstikentän, mut olkoon tää postaus omistettu tolle maailman ihanimmalle karvakamulle. ♥