perjantai 31. lokakuuta 2014

31st October

2

Vitsit, huomenna ois jo marraskuu, mikä tarkoittaa mulle virallisesti joulunodoituksen aloitusta! Lokakuu on kyllä mennyt ihan älyttömän nopeesti ohi ja kohta alkaa koulun kannalta se syksyn loppurutistus, ou nou.

1

Tein jo jokin aika sit yllänäkyviä cookieta tätä ohjetta hieman soveltaen ja hyviä tuli! Muutenkin innostun aina tällein syksyisin leipomaan normaalia enemmän. Kohtahan sitä pääsee leipomaan ja koristelemaan pipareita! Onks joku jo leiponut pipareita tänä vuonna?

3

22.10. vietettiin Remin 2 v. synttäreitä! En voi uskoa, et meillä on jo noin "vanha" koira, kun vasta haettiin sellanen pieni pallero kotiin, joka oli niin reipas eikä ulissut yhtään, vaikka joutui ihan uuteen paikkaan. Muistan, kun Remi istui autossa mun sylissä ja vaan tuijotti mua suoraan silmiin, kun ajettiin kotiin. Näytti just siltä, et kukakohan säkin oikein oot. :D

4

Mä en todellakaan ole mikään kenkäihminen, sillä uusien kenkien ostaminen ja etsiminen on yleensä ärsyttävää, varsinkin, kun jalka on kahden koon välissä. Innostuin kuitenkin tilaamaan Membersiltä vähän aikaa sit kolmet kengät ja aattelin niistä mulle sopivan ehkä hyvällä tuurilla yhet, mutta ihme ja kumma, kaikki kolmet oli sopivia ja istui hyvin jalkaan! Vasemmassa reunassa olevia oon jo käyttänyt muutamasti ja aattelin, jos testais miltä noi keskimmäiset näyttää tänään mun uuden jumpsuitin kanssa. Mennään siis tänään työporukan kanssa ulos syömään ja juomaan!

ps. Muistakaa, että tänään on viimeinen tilaisuus osallistua Yankee candle -arvontaan. Huomenna arvon sit voittajan videolla, jonka julkaisen blogin fb-sivulla. Ootte niin monesti toivonut multa videota, niin aattelin nyt sit koittaa, tuleeko siitä mitään... :D Laura on myös lupautunut videolle mukaan onnettareksi. Saa nähä, miten onnistuu..

Ei mulla muuta, happy halloween everyone! 

15 kommenttia:

  1. Oi ihanaa, kun jouluun on niin vähän aikaa! Oon itse jo kerran tehnyt pipareita tässä joulusta unelmoidessa <3 ihania kuvia ja super ihania kenkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi vois itekin tehä sellasen testisatsin jo hyvissä ajoin ;D Kiitos! :)

      Poista
  2. Noi keskimmäiset kengät ovat aivan ihanat :)

    Mä just tänään kans mietin, että lokakuu on mennyt ihan hirveän nopeasti ja kohta tosiaan on joulu. Pakko alkaa kyllä etsimään jo joululahjoja, ettei jää taas ihan viimeisille päiville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään!

      Ja joo, kannattaa alottaa jo lahjojen ettiminen ettei sit tuu siitä ylimäärästä stressiä! :)

      Poista
  3. Vau mitä kenkiä! Varsinkin noi keskimmäiset, täydelliset! :-)

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Ihania kenkiä! Saanko udella et mitä kokoo sun jalka on, ja mitä kokoo tilasit tuolta? Oon niiiin kenkäihminen, mut harvemmin uskallan tilata netistä kun mulla riippuu niin kengästä onko koko 36 vai 37.. Ja hei synttärionnittelut täältä myös remille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on 39-40 ja noi kaikki oli 40 ja hyviä oli! :) Remi kiittää ;)

      Poista
  5. En tiedä miksi, mutta sun blogi ja erityisesti kuvat latautuu mulla nyt tosi huonosti :( Oon kokeillu siis sekä puhelimella että koneella ja eri verkoissa, mutta aina sama juttu... välillä ei lataa kuvia lainkaan. Suunnilleen tän viikon ollu tää ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon huomannut saman! Täytyy seuraavassa postauksessa yrittää jotain uutta noiden kuvien kanssa, sillä hitaasti latautuvat kuvat on kyllä ärsyttäviä :s

      Poista
  6. Oisko ollu mahdollista saada samainen video myös tänne blogin puolelle? Ois tosi kiva=) itselläni kun ei ole tuota facebookkia=/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks se näy vaikka ei ois rekisteröityny? :)

      Poista
    2. Ei ku joo, nyt katoin sen:) tosi kiva video, vaikkakin olisin mielelläni katsonut pidemmänkin version=D

      Poista