Toivepostaus: Who I really am?

Olen sosiaalinen, avoin ja oma-alotteinen, niinkuin varmaan jokainen suomalainen, ainakin CV:n mukaan. Tulen helposti toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olen motivoitunut työskentelemään toivottujen tavotteiden saavuttamiseksi, kuten kaikki muutkin. Harvoinpa sinne CV:hen tulee kirjoitettua: olen kärttyinen nälkäisenä, tunnen oloni epävarmaksi uusien ihmisten seurassa ja välillä usko omaan tekemiseen saattaa horjua. Vähän sama juttu blogin kanssa, harvoin tulee tarvetta kertoa niistä omista huonoista puolistaan ja luonteenpiirteistä teille lukijoille, sillä silloin, kun paljastaa muille, mistä on itsessään epävarma, altistaa itsensä niille ilkeille anonyymeille. Yleensä niiden kommentit eivät haittaa, mutta se johtuukin usein siitä, että haukku ei osu arkaan paikkaan.

kuva, kuva, kuva

Oon saanut monia kommentteja siitä, kuinka positiivinen ihminen oon. Niinhän mä oikeesti oonkin ja yleensä nään asioissa sen hyvän puolen. Välillä mullakin on niitä huonoja päiviä, tai viikkoja, jolloin positiivisuus on jossain kaukana. Viime kesänä meidän Turkin reissun jälkeen sain jonkin rajun mahataudin ja siihen lisäksi mun mummo joutui sairaalaan. En nähnyt missään mitään positiivista ja Niko ja kaverit saikin vakuutella mulle päivittäin, kuinka kaikki on lopulta hyvin. Silti te lukijat näitte täällä blogissa sen saman positiivisen Saran, sillä en halua tehdä tästä blogista sellaista, että teille tulee postauksen lukemisen jälkeen huono fiilis. Tai, että mä käytän blogia siihen, että puran ne ärsyyntymisen tunteet tänne. Musta se on hyvä piirre, että on positiivinen, mutta välillä pitäis muistaa, että on ihan ok näyttää myös sitä ei-niin-positiivista puolta itestään jos siltä tuntuu. 

kuva, kuva, kuva

Pidän itseäni myös sosiaalisena ihmisenä ja sellasen kuvan saattaa musta tän bloginkin välityksellä saada, sillä "juttelenhan" täällä monille tuntemattomille ihmisille ihan vapautuneesti. Mun on helppo jutustella myös kasvokkain tuntemattomille ihmisille esimerkiksi koulussa vaikka jonkin ryhmätyön parissa, mutta en voi väittää, että mua ei silti jännittäis sosiaaliset tilanteet. Vaikka vaikutankin reippaalta ja hymyilen leveästi, silti mietin aivan liian usein ja aivan liian paljon sitä, mitä muut oikeasti musta aattelee. Ja tietysti luulen, että muut aattelee musta jotain negatiivista. Toisaalta uskallan olla tuntemattomienkin ihmisten seurassa oma itseni, mutta toisaalta oon ehkä vähän "laimeempi" versio itsestäni, sillä pelkään muiden suhtautumista. Tiedän, että muiden mielipiteistä ei tulisi välittää, mutta välitän silti. Luulen, että ihmiset näkee mussa ensimmäisenä vain ne kaikki huonot piirteet ja asiat, joista en ite pidä itessäni. Hassua, sillä enhän mä itekään eti muissa virheitä ja vikoja vaan uuteen ihmiseen tutustuessani huomaan usein ensimmäisenä kauniin hymyn tai hienot vaatteet.

kuva, kuva, kuva

Oon myös sellainen ihminen, joka ajattelee asioita paljon. Tai lähinnä "jossittelen" kaikkea mielessäni. Mietin kaikesta hyvät ja huonot puolet, mitä muut ajattelevat asiasta, mitä tapahtuu tulevaisuudessa tai miten joku päätös vaikuttaa johonkin toiseen asiaan. Oon kirjottanut tästä mun tavasta jahkailla tänne ennenkin ja yritän kovasti päästä tästä tavasta eroon. Yritän ehkä liikaa hallita kaikkea, mitä tapahtuu ja välillä mun on tosi vaikea vain luottaa siihen, et asiat järjestyy. Onneks Niko on enemmän tällänen ihminen, joka menee enemmän sydämen kuin järjen mukaan ja se on pakottanut muakin luottamaan enemmän siihen, että lopulta kaikki on hyvin. Vihaan isojen päätösten tekemistä, esimerkiksi kun mietittiin otetaanko Remi vai ei, itkin vähän väliä, kun olin ihan sekasin siitä, kun en tiennyt mitä päättää. Mä teen mun päätöksiä ihan liikaa järjen mukaan. Haluisin olla sellanen spontaani ihminen, joka nauttii siitä, ettei tiedä, mitä tulevan pitää. Oikeasti mä taas haluan tietynlaista varmuutta, tietoa siitä mitä tulee tapahtumaan, millon ja onnistuuhan suunnitelmat varmasti. Tänne blogiin saatan kirjoittaa "yllätys, me lähetään Lontooseen huomenna!", vaikka todellisuudessa reissua on suunniteltu jo pitkään ja oon ahistunut jo miljoona kertaa siitä, kun en tiedä, millä lennoilla mennään, missä hotellissa majoitutaan tai sattuuko just silloin joku luonnonmullistus, jonka takia ei päästä lähtemään. Haluan tietää kaikesta kaiken ja en tykkää ikävistä yllätyksistä. Toisaalta haaveilen välillä siitä, että joku vaan yllättäis mut ja veis vaikka spontaanisti kahville. 

kuva, kuva, kuva

Nyt tätä postausta kirjottaessa mulla on sellanen olo, miks mä jaan tän kaiken teidän kanssa. Ketä tällänen teksti muka inspiroi tai ylipäätään kiinnostaa? Ite tykkään lukea eniten blogeja, joissa kirjoittaja panostaa visuaalisesti hienoihin kuviin. Toisaalta oon lukenut niin monta hienoa ja syvällistä kirjotusta eri blogeista, jolloin kuvat on ollut vain täytettä tekstin välissä. Toivon, että tää teksti nyt vastas ees vähän siihen, mitä toivoitte. Ainakin voin sanoa, että kirjoitin tän tekstin rehellisesti ja kaunistelematta, vaikka ei omia huonoja piirteitä oo kauheen kiva pohtia. :D
Onks teillä joku sellainen piirre tai tapa, josta ette itessänne tykkää?