keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Toivepostaus: tragus ja rustokoru

Heh, tätä postausta on toivottu ensimmäisen kerran jo joskus syksyllä, mutta nyt vihdoin sain aikaseks tehdä tän! Halusin oottaa, että noi molemmat lävistykset ois parantunu ja nyt näyttää lupaavalta, joten ois postauksen aika. 

kuva 

Yllänäkyvä kuva on otettu 14.6. kun kävin ottamassa elämäni ensimmäiset lävistykset, nimittäin traguksen ja rustolävistyksen. Heh, hiemanhan toi korva punottaa ja vaikka mä hymyilen, niin kyllä voin kertoa, että tota korvaa jomotti. :D Lisää fiiliksiä siitä itse lävistämisestä voi lukea tästä postauksesta.

IMG_3829 

Alussa kaikki meni hyvin, mutta joskus alkusyksystä targus tulehtui ja oikeastaan heti perään rusto. Lävistäjä varottelikin, että jos toinen tulehtuu niin se tulehdus leviää helposti myös toiseen ja mulla nää on nyt vuorotellen ollut kipeänä. Tossa ylemmässä kuvassa näkyy hyvin, että toi korvan nipukka (? :D) oli turvonnut ton tapin paksuiseks, jonka seurauksena se pallo irtos tosta tapista. Puhistin tota lävistystä vanupuikoilla ja yhtäkkiä se pallo tipahti ja putos suoraan viemäriin.. Ei auttanut kuin mennä suoraan lävistämöön, sillä pelkäsin, että toi tappi irtois ja koko lävistys menis umpeen.

IMG_6027

Vaihoin sit samalla molemmat tapit metallisista muovisiin, sillä Lauran rustokoru oli parantunut sillä. Lisäksi noi uudet pallot on muovia. Ite en oo huomannut, että tää tappien materiaalien vaihto ois vaikuttanut parantumiseen. Silloin kun nää lävistykset on kipeitä ja turvonneita, tappien pyörittäminen sattuu ehkä vähän vähemmän näillä muovitapeilla. Noista muovipalloista pitää sanoa se, että Lauralla molemmat pallot mureni itsestään pois. Lävistämössä sanottiin, että joidenkin iho vaan sulattaa pehmeetä muovia. :D Joten kannattaa ottaa tää mahdollisuus huomioon, kun noita koruja valitsette. Ylläolevasta kuvasta näkyy (vähän huonosti), että noista molemmista lävistyksistä erittyy tollasta nestettä, joka sit kuivuu korun ympärille. Puhistan näitä aika usein teepuuöljyllä ja mulla se auttaa hyvin! Kun nää tuntuu vähän kipeiltä tai turvonneilta niin parissa illassa nää muuttuu taas normaaleiks kun käytän sitä öljyä. 

IMG_9133 

Tää kuva on nyt sit nykytilanne eli 9 kuukautta lävistämisestä ja nää tuntuu suhteellisen parantuneilta. Tragus ei oo yhtään kipeä ja nipukka ei ole yhtään turvonnut, mutta rusto on vähän arka, kun siihen koskee. Lisäks oon nukkunut tän korvan päällä, jonka takia mun rustolävistys on vääntynyt vinoon (reikä ei siis oo suorassa eli jos laittaisin joskus renkaan niin se rengas kääntyis niinkuin korvaan päin). Mua se ei haittaa, sillä en halua käyttää kuin tälläisiä tappi-koruja, mutta en suosittele muita nukkumaan lävistysten päällä. Se hidastaa myös niitten parantumista! Aluks mä vaan aina heräsin niin, että nukuin lävistysten puoleisella korvalla ja sit lopulta luovutin ja annoin itelleni luvan nukkua niin.

IMG_9545

Kyllähän näiden lävistysten kanssa on ollut kaikenlaista säätöä, mutta ihan normaalia elämää ne ei oo haitannut, vaikka näin kauan on parantunut kestänyt. Mä, Laura ja Sarianne otettiin kaikki viime vuonna tragukset ja jokaisella on ollut vuorotellen jotain ongelmia sen kanssa. Mut sanoisin, että nää on kaiken sen vaivan arvoisia, sillä kyllähän nää kivalta näyttää. Saan jopa vanhoilta ihmistä kehuja mun korvista, kun istun kassalla. Ne kuulemma kiiltää niin kauniisti, haha! :D En tiiä kauan menee, että myös rusto parantuu kokonaan, mutta eihän tässä mikään kiire oo. :) 

39 kommenttia:

  1. Mulla on rusto lävistetty varmaan 3 vuotta sitten ja se on vieläkin välillä kipee:( (onneks vaan harvoin!) mulle taidettiin sanoa silloin aikanaan että voi mennä vuosikin että kunnolla paranee... Kivalta näyttää molemmat korut sulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulle sanottiin samaa.. Hassua et kestää niin kauan :D

      Poista
    2. Mulla on rustossa kaks reikää vierekkäin ollut jo monta monta vuotta, ja aina jompikumpi niistä vähän tulehtuu sillon tällön, varmaan johtuu jos nukun niiden päällä ja ne on paineessa tai jos pidän kireetä pipoo ja jää huonoon asentoon tai jotain.. En koskaan ajattele sen kummemmin mistä ne nyt on tulehtunu, oon niin tottunu että ne vaan välillä on kipeitä ja tulehtuneita. :D

      Poista
    3. Nii mäkään en tavallaan aattele et ne ois tulehtuneita, aattelen vaan et ne on vaan usein kipeitä :D

      Poista
  2. Oi haluisin niiin ton traguksen, mutta molemmat rustotkin (oli kaka vierekkäin) tulehtui tosi pahasti niin en uskalla :s toinen on jo ummessa, toinen vielä menee mutta on kans menny vinoon ja en kauheesti pidä siin korua, koska sattuu.... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho sulla on kyllä ollu huono tuuri :/ mut musta tuntuu et toi tragus vaikka välillä se on tosi kipee niin sit se helpottaa parissa päivässä tolla teepuuöljyllä ja rusto on taas kipee kauemmin eli ehkä tragus on sit kuitenkin se mistä on vähemmän vaivaa? :)

      Poista
  3. Itsekin olen harkinnut traguksen ottamista, mutta ainakin toistaiseksi se on jäänyt. Rustokorun otin jo yläasteella ja ihme kyllä, mulla se ei oo koskaan tulehtunut tai ollut kipeä. Otettiin samaan aikaan ystäväni kanssa ne ja hänellä se on tulehtunut pariinkin otteeseen, mutta mulla ei. Se on vaan niin yksilöllistä ilmeisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin ne tulehtu ekan kerran kun menin tyhmänä laittamaan töissä kuulosuojaimet päähän niin siitä tuli sit bakteereita :s sä oot ollu onnekas! :)

      Poista
  4. Mäkin otin rustokorun reilu vuosi sitten, oli tosi kipee ja turvonnu pitkään, mutta mulla ainakin parani sillä ku otin sen harjotuskorun pois mikä on vähän paksumpi ja laitoin tilalle ihan normi korviksen! Käytän siis rustossa ihan samoja nappikorviksia mitä korvalehdissäki, toki timantit yms on vähän pienempiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin kaikki korvisreiät parani sillä et vaihoin sen harjotuskorun normaaliin :D mut näihin en haluu vaihtaa kun sit joutusin ottaa sen yöks pois kun en osaa nukkua korvikset korvassa :D

      Poista
  5. Outoa että sulla on ongelmia noiden kans, kun mulla ei oo ikinä ollu mitään! Taisiis traguksessa joo, mut rustossa ei.. Vaikuttaakohan se että sulla noi on lävistetty ja mulla ammuttiin? En tiiä, mut onhan noi nyt nätit ja todellakin sen arvosta ;) Harmi etten ikinä jaksa ite enää pitää korviksii, muutakun traguksessa... heh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sit mulla se et tragus tulehtu niin sit se tarttu myös ristoon :s sun pitää alkaa käyttämään kun ne on niin kivat ne sun vierekkäiset rustokorut! ;)

      Poista
  6. Mulla on ollut rustokoru nyt noin 5 vuotta. Muistan kun kävin laittaa sen ja mentiin sen jälkee äitin kanssa ruokakauppaan, teki mieli tunkee pää niihin pakaste altaisiin kun sitä kuumotti niin kovasti! noin. 6-12kk meni ettei pystynyt nukkua sillä kyljellä missä rustokoru oli :D Ikinä se ei onneks tulehtunut eikä enää pitkiin aikoihin ole ollut kipeä! Harmittaa vaan kun en ole käyttänyt siinä pitkiin aikoihin oikeitä lävityskoruja vaan tavallisia korviksia niin ei enää oikeat lävistyskorut mahdu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oisin tullu hulluks jos oisin ollu niin kauan nukkumatta tällä puolella :D mut niinhän se on et ne reiät pienenee jos ei pidä lävistyskoruja :s

      Poista
  7. ite otin rustonorun n. vuosi sitten ja oon kyllä päässyt tosi helpolla sen kanssa! Ei oo ollut juuri yhtään kipeä, vaikka sitä pelkäsinkin :) hyvä että sullakin on alkanut parantua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä et oot päässy helpolla! Rustokoru on kyllä nätti :)

      Poista
  8. Itselläni on ammuttu rustoon koru ja se oli kans tulehtuneena monta kuukautta, rusto oli turvonnu ainaki kaksinkertaiseksi. Sitten kun vaihdoin ammutun korun tilalle kullatun korvanapin, jolla mun aiemmat korvareiät oli ammuttu, se rusto parani ihan parissa päivässä! Joten itse ainakin suosittelen ihan jalometallikoruja noiden muiden materiaalien sijaan, mun korva ei ainakaan selvästikään tykänny siitä metalliseoksesta mitä tommoset korut yleensä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei hei kiitos vinkistä! :) mulla taas normi korvikset on parantunut tyyliin heti sen jälkeen kun oon ottanu sen korun jolla ne on ammuttu pois :)

      Poista
  9. Teepuuöljy tekee kyllä taikoja! Sain tokan traguksen sen avulla parannettua. Paraneminen vaan kesti ja kesti ja lävistys oli kipee ja vuoti nestettä hyh. Sit otin öljyn käyttöön ja se parani "hetkessä"! Eka tragus parani ihan kivasti ja helposti. Jännä, että niissäkin oli niin paljon eroo. Rustokorun otin jo aika kauan aikaa sitten pois kun se koru paino inhottavasti. Reikä meni tosi nopeesti umpeen, mutta rustoon jäi kuoppa ampumisesta.

    VastaaPoista
  10. Mulla on ollu rustossa kolme korua, ja sitte näissä normi korvispaikoilla 8 eli yhteensä 11 (ja kaikki ammuttu :D ) mutta nyt oon ottanut yhet normi korvikset ja yhden rustokorun pois niin menny reiät umpeen eli nyt pidän vaan 6 normikorvista ja 2 rustossa :) rustot oli kyllä tosi kipeet kauan aikaa ja tulehtu mut ahkerasti vaan hoitaa niin kyl se siittä. Kuumottas tuo tragus ihan himona mut en uskalla ku se käy kuulemma tosi kipee :( :D tai siis kuulemma yks kivuliaimmista lävistyksistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ottaa! Se sattuu mut se kestää vaan hetken ja sit se on sulla vaikka loppuelämän :) plus minä jolla on maailman matalin kipukynnys uskalsin ottaa! ;D

      Poista
  11. ps. haastoin sut :** http://blogbook.fi/itsnevertoolate/haaste/

    VastaaPoista
  12. Mulla kävi kielikorun kans just sillein et oli muovinen pallo ja yhtäkkii autolla ajaessani tunsin et hei mitä mun kielen päällä on ja miten kielikorun pallo tuntuu oudolle:D noo se pallo oli halennu kahtia! Onneks olin lähellä kotia niin pääsin äkkiä vaihtamaan toisen pallon siihen.. Pakko kysyy vielä et saatko sä ton traguksen korun helposti ite pois?:) mulla se pallo on niin tiukassa etten mun nakkisormilla saa sitä auki:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no ilmeisesti olin saanu sitä edellistä palloa vähän auki kun se sit irtos itestään :D mut kun halusin vaihtaa nää niin sillon menin sinne lävistämöön ja pyysin lävistäjää vaihtamaan :D

      Poista
  13. Näyttää kivoille nuo sun korut :). Mulla oli rusto joskus ylä-asteella ja oli pakko ottaa pois kun se koru repes hiustenmukana. Sain sitten 20-vuotis lahjaksi traguksen, mitä olin kyllä halunnut jo kauan ja tykkään kyllä! Ainoastaan ongelmana on se, että minä eikä lävistäjä saa tuota nykyistä korua irti, mutta ehkä se joskus löystyy :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho miten se on ees mahollista? :D apua, toivottavasti se joskus irtoo!

      Poista
  14. Hei mistä toi sun toisen kuvan timantti rustokoru on? :) kävin tänään ottamassa ruston tän postauksen innottamana enkä löydä tollasta korua mistään!! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa toi oli se mikä mulle laitettiin tähän ekana niin luulin et nää on kaikilla ekana :o mut siis kaikki mun noi lävistyskorut on hålesta! :)

      Poista
  15. moikka! Mulla toi traguksen tapin vaihtaminen on hankalaa ja siinä kestää puolisen tuntia ennen kun saan sen laitettua takaisin :/ voitko antaa jotain vinkkejä vaihtoon ? :) kiitos jos autat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en oo koskaan vaihtanut niitä ite, joten en osaa valitettavasti auttaa! :/

      Poista
  16. Itselläni on myös tuolla ylhäällä (rustossa?) lävistys, eikä ole kertaakaan tulehtunut. Tein sen itse lävistysneulalla eikä ole ollut mitään ongelmia :) Alussa pidin normi korvista siinä, mutta vaihdoin sen lävistys koruun (ei lukkoa), kun hiukset juuttuivat korvikseen kiinni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huii miten uskalsit :D nyt mullakin on alkanut paranee se, vihdoin! :)

      Poista
  17. Mä olen varmaan vähän myöhässä kysellessäni, mutta oma tragukseni (lävistin noin kuukausi sitten) rupesi pukkaamaan heti lävistyksen juureen pientä pattia. Etsiskelin netistä apua ja löysin teepuuöljykikan, mutta kaipailisin kovasti infoa, että laimensitko omasi, kun käytit sitä vai käytitkö sataprosenttisena? Vai ostitko suoraan laimennettuna kaupasta? Ite ostin tökötin sataprossasena ja pohdin nyt, menettääkö se hoitotehonsa, jos tosiaan laimennan sen apteekin ohjeen mukaan - 1:100. Vaikuttaa jotenkin kauhean suurelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein niin et kastelin eka vanupuikon vedessä ja sit siihen märkään puikkoon lisäsin tipan öljyä :)

      Poista
  18. Laitoin toissapäivänä traguksen ja kovaa kyytiä se pukkaa semmosta pattia siihen nii mistäköhän kaupasta sitä teepuuöljyä sais :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite ostin sieltä lävistämöstä, missä otinkin nää :)

      Poista
  19. Itselläni tänään juuri vaihettiin toi helix koru (rusto niille jotka ei tiiä). Ja siis yli kuukaus sit menin laitattaan ja parani näin hyvin jo että pääs korua laitattaa. Myös lävistäjäni sanoi et hyvä vaihtaa nii estää paremmin sen vääntymistä. Ja hämmästeli kyll kun näin hyvin on parantunu miulla tää helix xD

    VastaaPoista