Sunnuntaifiilis

Kesällä mää kuvittelin, ettei tänä syksynä sunnuntaisin tulis sunnuntaifiilistä, koska en oo missään koulussa. No, väärässä olin.
         Tänään aamusta asti olin ihan sunnuntaiahdistunut, vaikka aurinko paistoi ja ilma houkutteli ulos. Tajusin, ettei sunnuntaifiilis johdukaan siitä, että huomenna pitäis mennä kouluun ja, että läksykasa odottais pöydän reunalla. Syksysin illat pimenee ja joka vuosi löytyy uusi syy ahistua sunnuntaista. Viime vuonna koulun lisäksi mulla se syy oli syksyn kirjotukset. Joka sunnuntai tajusi, kuinka nopeasti viikko on mennyt ja kirjotukset on taas yhden viikon verran lähempänä.
          Tänä vuonna sunnuntaifiiliksen aiheuttaa se, että joka sunnuntai Niko lähtee takaisin inttiin. Joo, niinhän se on tehnyt jo viimeiset kahdeksan kuukautta, mutta nytten asia on ihan eri tasolla, sillä asutaan yhdessä. Sunnuntaisin koti muuttuu taas hiljaiseks. Niin, eikä asiaa helpota yhtään ne hemmetin pimenevät illat.
        "Enää neljä kuukautta siihen, ettei Nikon tarviikaan lähteä pois sunnuntaisin." Mulle se on siis vielä neljä kuukautta. Se saattaa kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta kun tajuaa,  että siinä ajassa syksy ehtii tulla ja mennä, joulu ehtii lähestyä ja mennä ohikin ja vuosikin ehtii vaihtua, ennenkuin Nikon intti loppuu. Eli se siis tosiaan on vielä neljä kuukautta. Tammikuun kuudetta päivää odotellessa..