keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Casual look

IMG_6535 IMG_6547

Oonkin ihmetellyt, että miten oon säästynyt flunssalta, vaikka Laura, Sarianne ja Ninni on kaikki ollu kipeenä ja oon viettäny niiden kanssa aikaa. No, ei tarvii ihmetellä enää, sillä nyt on mun vuoro istua puolikuntoisena sohvalla vilttien alla. PLAAH. Oikeestaan istun nyt lattialla, sillä tän koneen pitää latautua ja laturi on viritetty niin, ettei se ylty sohvalle, mut you get the point.
  IMG_6532

Laura otti tän postauksen kuvat eilen päivällä, kun mulla ei vielä ollu yhtään flunssanen olo, vaikka oishan sen nuhan tulon voinut arvata siitä, et en saanu aamulla piilareita silmiin kun tuntui, että luomet oli turvonneet. Mulla harvoin on lasit päässä muualla kuin kotona tai iltalenkeillä Remin kanssa, mut ihan kivaa vaihteluahan ne on.

IMG_6533

Käytiin keskustassa ja ostin kuvissa näkyvän ruusukultaisen kellon Glitteristä. Mulla oli tollanen samanlainen kultaisena, mut Kööpenhaminassa kolautin sen jonkin vitriinin reunaan ja lasiin tuli ärsyttävä särö.. Onneks ei ollut mikään kallis merkkikello! Eli mulla oli siis hyvä syy ostaa uus kello ja olin pitkään haaveillut ruusukultaisesta yksilöstä. Nyt oon kyllä päättänyt pysyä pois vaatekaupoilta ja alkaa säästämään! Okeiokei, parit jutut hankitaan vielä kotiin mut sen jälkeen! Jos vaikka saisin sen kotipostauksenkin tehtyä niiden jälkeen. ;) Syytän sen postauksen venymisestä H&M:n verkkokauppaa, sillä tilasin pari juttua 15.8. ja ne ei oo vieläkään tullut...

Mutta tälläsiä kuulumisia tänne, toivottavasti te ootte pysyneet terveinä!

20 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :-) Mulla on sama juttu mun oman samaisen glitterin kellon kanssa, heti toisena ostopäivänä meni rikki ja näyttöön tuli kauhee särö, mut en oo vieläkään saanu ostettua uutta :-D Ja sit kans noista hennesin toimitusajoista, mä oon tilannu 19.7 pari juttuu ja ne ei oo vieläkää tullu... Onneks en oo sentää maksanu niitä vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho, no mulla se ehti olemaan jonkun puol vuotta onneks! :D ja vielä isompi oho tohon, et kauan oot joutunut oottaa tota sun pakettia! miten toi on ees mahollista? :D

      Poista
    2. En oo nyt ihan varma tuleeks tää kommentti kaks kertaa, mut niinpä, pitää alkaa laittamaa jotain vihasta sähköpostia pikkuhiljaa sinnepäin... :-D

      Poista
    3. ei tullu, mut joo ehdottomasti kannattaa kysästä et mitähän sille paketille on tapahtunu! :D

      Poista
  2. Oho mä en ees tiennyt, että sulla on lasit ja käytät piilareita :D mutta vautsi kun sulle sopii lasit tosi hyvin ! Itellä kans lasit mutta käytän piilareita, onhan ne nyt vaan niin kätevät joka paikassa :-) nyt kun näin noi sun lasit niin tekisi jopa mieli ostaa juuri tuollaiset ja alkaa käyttämään laseja edes joskus, tosi upeet noi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh joo, mulla on ollu lasit jostain yläasteen puolesta välistä asti ja mulla on oikeesti tosi huono näkö :D mut harva on tienny ees et käytän piilareita, kun en oikein missään käytä just laseja :D kiitos! ♥

      Poista
  3. Wau, näytät tosi hyvältä myös lasit päässä! :) Miäki käytän silmälaseja vaan kotona ja sunnuntaisin... En vaan jotenkaan osaa pitää niitä, vaikka ne sopiikin mielestäni miulle iha hyvin. Piilarit on jotenki kivemmat :)

    Toivottavasti paranet pian!

    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Laura! en mäkään pidä laseja kuin sillon kun on tällänen "pakko" kun on ne piilarit vaan helpommat :D

      Poista
  4. Sulle kyllä sopii hyvin nuo lasit! :) Toivottavasti sinulla menee nopeammin tämä flunssa ohi, sillä olen ollut jo 2 viikkoa kotona sairaana ja loppua tälle ei näy... Jännä muuten, että ruusukulta näyttää nykyään paljon kivemmalle mitä ennen tai en tykännyt siitä yhtään ennenkun mies osti lahjaksi Korsin kellon ja nyt pitäisi kaikki päivittää samansävyisiksi :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) vitsi, toivottavasti paranet kohta! mä niin toivon ettei tää kestä noin kauaa.. ja totta, mäkin sytyin vaan yhtäkkiä tolle ruusukullalle :>

      Poista
  5. Ihana syksytyttö, kaunis olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hassua saada sulta kommentti tollein ihan nimimerkillä varustettuna! ;D kiitos <3

      Poista
  6. oi että ihana lookki! :) ja ite oon ihme kyllä säästyny flunssalta vaikka sisko ja poikaystävä ja kaverit on melkei kaikki ollu hirveessä flunssassa!! (Paitsi nyt ku sanon tän ääneen ja kehuskelen hyvällä vastustuskyvyllä ni katotaan ni oon varmaa jo huomenna hirveessä flunssassa.... :DDD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) heh ei ois yhtään ihme, tuntuu, että kaikki on tai on ollu kipeenä! mäkin taisin tartuttaa nikon, hups :D

      Poista
  7. Sulle kyllä sopii lasit niin hyvin! :)
    Vitsi mua ärsyttää kun oon niin laiska kommentoimaan. Sulla on niin tosi tosi ihana blogi ja tykkään ihan hurjasti sun ottamista kuvista! Ne on aina jotenkin niin kauniita ja sillain jotenkin mietittyjä. Ihan kun jostain sisustuslehdistä yms. Ja musta on ihanaa että välillä kirjottelet sellasia ihania tyttöhömppäpostauksia ja sit taas välillä sun ajatuksia, tulee hyvä tasapaino tähän blogiin jotenkin :)
    Vaikutat musta muutenkin jotenkin tosi sympaattiselta ja fiksulta ja nojoo oot kyllä myös ihan super kaunis! Tykkään myös sun tyylistä, se on jotenkin kivan siisti ja asiallinen, mutta ei kuitenkaan liikaa.
    Mut joo, halusin vaan kiittää kun piristät aina mun päivää sun postauksilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, aivan ihana kommentti! Tällästen jälkeen tulee sellanen olo et oon jotain tehnyt oikein tän blogin kaa. Kiitos paljon ja ihana kun kommentoit! :) <3

      Poista